Australian dream: Ylläreitä matkassa

Onpas edellisestä postauksesta jo kauan! Viimeinen viikko on ollut täynnä muutoksia suunnitelmiin ja mutkia matkaan. Näitä on ollut jopa niin paljon, että eilen torstaina iski tunne, että en jaksaisi enää liikkua paikasta toiseen ja luoda ja kehitellä uusia suunnitelmia. Oli hiukan luovuttajaolo ja myös ensimmäisiä kertoja oikeasti tunne siitä, että nyt ollaan kaukana kotoa. Onneksi tunne oli melko pitkälle unenpuutetta sekä väsymystä, mutta myös stressiä ja epätietoisuutta tulevaisuudesta. Tänä aamuna pitkien, yli 12 tuntisten yöunien jälkeen fiilis on jo paljon positiivisempi ja luottavaisempi!

Mutta aloitetaan ihan alusta.

Viime postauksessa kerroin, kuinka meidän Australian Day sisälsi vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Tilanteet äityivät jopa niin vaarallisiksi, että ne lopulta veivät meidät sairaalaan ensiapuun. Eräs humalainen idiootti brittimies nappasi Tiian baarissa penkiltä syliinsä (ei siis kumpikaan tunnettu tätä tyyppiä) ja alkoi pyörittämään Tiiaa ympäriinsä. Tiia pyysi tätä lopettamaan ja päästämään alas, ja lopulta tilanne päättyi niin, että tämä idiootti kaatui, ja ensimmäisenä maahan kopsahti Tiian pää. Tiialta meni hetkeksi taju ja kipu oli valtava, joten päätettin lähteä käymään sairaalassa. Vaikka tilanne oli kurja kaikin puolin, niin kokemus sairaalasta pelkästään positiivinen! Hoito oli hyvää ja nopeaa, ja henkilökunta erittäin ystävällistä ja lämminhenkistä. Yleensä en tykkää siitä, että minua kutsutaan "sweetieksi" tai "darlingiksi", mutta vieraassa maassa pelästyneenä sairaalassa (vaikkakin vain saattamassa) tuo loi turvallisuutta ja ystävällistä henkeä. Vitsailtiin hoitajien ja lääkärien kanssa Greyn anatomiasta ja koska Tiialla ei mitään aivotärähdystä vakavampaa ollut, päästiin aamuyöstä hostellille nukkumaan. Medicare - kortin ansioita koko lysti oli Tiialle ilmaista, joten suomalaisten kannattaa tuo kortti ehdottomasti hakea!

Sunnuntaina ja maanantaina pistettiin suunnitelmia uuteen uskoon ja hoidettiin käytännön asioita. Tiia päätti karistaa Melbournen pölyt jaloistaan ja buukkasi keskiviikolle lennot Sydneyyn, samalle päivälle jolloin mulla oli lennot Perthiin länsirannikolle. Sumplittiin myös hostelleita: vaihdettiin Ritz for Backpackersistä St Kilda Beach Houseen ma-ti yöksi, ja tiistaiaamuna siirryttiin keskustaan bussiaseman viereen Nomads All Nationiin. Alun perin minun piti olla tuolla St Kilda Beach Housessa kaksi yötä ja Tiian viikon, mutta onneksi he olivat mukavia ja suostuivat perumaan loput yöt lyhyellä varoitusajalla.

St Kilda Beach House oli mukava paikka, lähellä St Kildan keskustaa ja Ackland Streetiä, jossa on siis paljon kauppoja, pubeja ja ravintoloita. Osallistuttiin maanantai-iltana hostellin triviaan meidän huonekavereiden kanssa, ja ilta oli tosi mukava. Koko muu joukkue tosin oli brittejä ja yritettiin parhaamme mukaan pysyä keskustelussa ja triviassa mukana. Loppupeleissä ei sit valvottu kuitenkaan kauheen myöhään, oltiin ennen puolta yötä nukkumassa. Kiva oli kuitenkin bondailla uusien ihmisten kanssa, vaikka osa niistä tytöistä tuijottelikin meitä siihen malliin että "lähtekää nyt meneen älkääkä viekö meidän miehiä", mitä ei todellakaan edes oltu tekemässä. Huoh. Ainoa huono puoli St Kilda Beach Housessa oli muoviset patjat - joka ikinen kerta heräsi kun joku huoneessa käänsi kylkeä. Muuten ei pahaa sanottavaa paikasta :)

Nomads All Nations olikin sitten jännempi paikka. Luin jo aikaisemmin arvosteluita, joissa hostelli oli haukuttu aivan pystyyn, mutta olin silti luottavaisin mielin - ei se voi niin paha olla. Kävi toteen että arvostelut olivat aivan oikeassa. Ihmiset olivat tosi kummallisia ja meidän huoneessa oli joku huumehörhö, joka puhui itsekseen ja puuhaili koko yön kummallisia asioita. Se myös hoki hokemistaan, että eikö me Tiian kanssa tiedetä kuka se on. Öö ei?? Muutenkin porukka hostellin käytävillä ja keittiössä oli vähän sen tasoista että päätettiin pysyä mestoilta pois niin pitkään kuin mahdollista ja syödä ulkona, vaikkakaan siihen ei ehkä rahaa olisi ollutkaan. Meillä oli mukava päivä, vaikka koko päivää sävytti lähdön maku. Käytiin seven elevenistä ostamassa jätskit (Golden Gaytime, ei ehkä ikinä lakata Tiian kanssa nauramasta tälle... Ehkä parasta jätskiä täällä!) ja istuttiin penkille kadunvarteen syömään niitä. Pian yksi tyttö tuli kysymään meiltä, voitaisko hetki katsoa sen pyörää kun käy myös kaupassa. Tyttö haki myös jätskin ja kävi ilmi, että hän oli pari päivää sitten Ausseihin saapunut 18-vuotias hollantilainen tyttö nimeltään Mars. Juteltiin pitkään Marsin kanssa ja mentiin vielä joen varteen puistoon kahville istumaan. Kun yhteystiedot oli vaihdettu ja Mars lähti takaisin hostellille, lähdettiin Tiian kanssa etsimään tälle puhelimen laturia edellisen hävittyä. Hypättiin randomisti kaupunkia kiertävään ilmaiseen tramiin (nro 35) ja päädyttiin jonnekin lähelle satamaa, jossa ei vielä ikinä oltu käyty. Siellä oli iso ostoskeskus, ja vaan kierreltiin ympäriinsä ja ihmeteltiin. Illalla käytiin vielä Grill'dissä syömässä ja mentiin ajoissa nukkumaan.

Keskiviikkoaamuna kello soi 04.15. Kerättiin romppeet kasaan ja lähdettiin kohti lentokenttää. En tiennyt mitä odottaa Tigerin departures - terminaalilta sen arrivalsin jälkeen, mutta kokemus oli ihan positiivinen, melko Ryanairimainen. Tigerin setä ei tällä kertaa ollut ihan niin mukava kuin Sydneyssä, ja se pakotti mut tunkemaan mun jo ennestään painaviin käsimatkatavaroihin kaksi kiloa lisää, lopputuloksena se että rinkka painoi 15kg ja kässärit ehkä kymmenen. Yritin parhaani mukaan kassialmailla koneeseen asti, ja istuin jalat solmussa ja vieraan tytön pää mun olkapäällä kolme ja puoli tuntia. Matkan aikana hilasin kelloa kolme tuntia taaksepäin ja matkustin 3500km. Perillä Perthissä olin seiskan jälkeen aamulla ja ihana Minna oli mua kentällä vastassa :) :) :)

Keskiviikkopäivä meni hyvin. Käytiin aamupalalla Domessa jossain rannalla tosi kivannäkösellä paikalla ja muuten vaan hengailtiin takapihalla. Nukuin myös pikku päikkärit, kolmen tunnin aikaero ihan yllätti mut. Jauhettiin kaikesta maan ja taivaan välillä. Käytiin Minnan kanssa myös rannalla kahlailemassa superlämpimässä vedessä ja ihailemassa auringonlaskua. Naurettiin.

Illalla odottamattomat käänteet nousi potenssiin sata. Meidät heitettiin pihalle yhdeksältä illalla ilman paikkaa, mihin mennä (en näin julkisesti kerro, miksi näin kävi. Ne tietävät, keiden tarvitsee tietää). Oltiin jossain lähiössä, ilman kulkuneuvoa tai ideaa minne mennä yöksi. Ei ollut ketään, joka olisi meitä voinut auttaa. Meillä oli tavaraa aivan tolkuton määrä, ja harhailtiin ympäriinsä, tavoitteena päästä kaupunkiin. Eräs pariskunta pysähtyi tien viereen ja kysyi, tarvitaanko apua. Tehtiin pikainen riskilaskelma ja todettiin, että ehkä ne ihan oikeasti haluaa auttaa. Ja niin ne auttokin. Ne vei meidät pitkän matkan päähän keskustaan ja kertoivat matkalla tarinoita omilta reissuiltaan. Kaupungissa halattiin niitä, ja kiitettiin avusta ja meidän illan pelastamisesta.

Käveltiin ensimmäiseen hostellin kysymään, olisiko niillä meille tilaa. Heillä oli vapaana yksi kahden hengen huone, 40audia yö. Todettiin, että se on liian kallis meille ja jatkettiin etsimistä. Meinattiin lyyhistyä meidän tavaroiden alle ja käveltiin seuraavaan. Ei ollut tilaa, mutta ne myi meille tosi edullisesti jääkylmää vettä ja antoi listan Perthin hostelleista puhelinnumeroineen. Käveltiin kolmanteen, olin siinä vaiheessa valmis heittään koko rinkan ja kässärit mäkelään. Sielläkään ei ollut tilaa, ja istuttiin jalkakäytävälle miettimään. Soiteltiin kaikki hostellit läpi, ja lopulta yhdestä tärppäsi. Niillä oli pari paikkaa dormista jollain parillakympillä. Paikka oli samalla kadulla kuin se ensimmäinen, ja vaikka sinne oli oikeasti matkaa alle 2km niin tilattiin taksi. Kello oli tässä kohtaa 00.30.

Etsittiin pitkään hostellin sisäänkäyntiä. Loppujen lopuksi se oli pieni käytävä etupihan lävitse. Jo tässä vaiheessa kellot soitti tosi lujaa, ei me voida mennä noin pimeään ja pelottavan näköiseen paikkaan, jossa ei näy mitään elämää mihinkään suuntaan. Minna käväisi katsomassa respan, mutta tuli takaisin sanoen, että muualle. Ensimmäisenä Minnan silmiin oli osunut kyltti, jossa luki "Girls stay for free". No thanks. Onneksi siis oltiin samalla kadulla kuin se ensimmäinen, joten päätettiin korkeasta hinnasta huolimatta mennä sinne. Huone oli ihan jees, vähän samannäköinen kuin seurakunnan leirikeskuksissa. Nukahdin samantien kun pääsin sänkyyn, ja posotin yhtä soittoa aamuun asti.

Aamulla meille iski tajuntaan se, että ollaan Perthissä ilman asuntoa ja ilman suunnitelmaa. Mulla olisi paluulento Melbourneen 19.2. mutta ei meillä ole varaa asua niin kauaa Perthin kalliissa hostelleissa. Kirjastossa oli ilmainen wifi, ja mentiin paniikkidatailemaan sinne. Surffailtiin ilman suunnitelmaa sinne tänne, kunnes päätettiin että nyt otetaan maanantaihin asti huone jostain, ja mietitään rauhassa vaihtoehdot läpi. Minnalla on kuitenkin vielä töitä jäljellä, joten ihan muutaman päivän sisään ei kuitenkaan täältä voida mihinkään lähteä. Buukattiin siis sängyt neljäksi yöksi Banjo's Backpackersistä melko läheltä keskustaa (4min junamatka, 1,90 audia).

Ensivaikutelma hostellista oli vähän wtf. Se sijaitsee teollisuusalueella, ja on itsekin valtavassa teollisuushallissa. Hostelli kuitenkin on melko uusi, ja hallien vuoksi siellä on kerrankin tilaa tarpeeksi, ehkä vähän liikaakin. Huone on ok, ja tänään siellä tehdään deep cleaning. Siellä on myös ilmainen wifi, joten nyt on ihan hyvä olla. Eilen torstaina illalla puolikuolleina +40 asteen helteen, tavaroiden raahaamisen ja pitkän kauppareissyn jälkeen ruvettiin kartoittelemaan farmitöiden mahdollisuuksia, ja otettiinkin muutamia puhelinnumeroita ylös tarkoituksena soitella niihin tänään illalla. Listalla on omenoita, viinirypäleitä, vadelmia ja lehmien lypsentää :D (lehmien lypsentä on lähinnä vitsi, mutta tavattiin yksi saksalainen backpacker jota sitä oli ollut tekemässä ja oli kuulemma ollut ihan jees).

Viime yönä nukuin yli 12 tuntia. Huoneessa on vähän turhan tehokas ilmastointi, ja nukuinkin topilla, pitkähihaisella t-paidalla, hupparilla, collegehousuilla ja villasukilla :D pitää tänään pyytää peitto pelkän lakanan sijasta. Minna lähti aamulla töihin, ja mä tulin keskustaan. Täällä on edelleen kuuma. Viimeiset pari tuntia olen nyt istunut puistossa datailemassa ilmaisella, Perthin kaupungin tarjoamalla wifillä keskellä hääkuvauksia. Seuraavana vuorossa on cv:n kirjottamista.

Ei kai muuta tällä kertaa. Asioilla on tapana järjestyä, eiks nii? Ensi viikko on hämärän peitossa, joko ollaan täällä tai lähdetään itärannikolle. Pitää miettiä mikä on järkevää ja tehdä laskelmia. Sen tiedän, että en ehkä ihan kolmea viikkoa halua täällä olla tekemättä mitään ja hengata hostellissa. Jääpi nähtäväksi. Kuvia on lopussa, koska tää puistonetti kenkkuilee.

Adios, pitäkää meille peukkuja!

-Laura