Muuten homma toimii aika lailla samalla lailla kun Suomessakin. Jokaisella tarjoilijalla on oma numero, jolla pääsee kirjautumaan sisälle kassajärjestelmään. Kassassa näkyy pöytäkartta, jossa näkyy taas auki olevat pöydät jne. Bongaileen pystyy sekä kassasta mutta myös kannettavilta päätteiltä, joka on melkein suositellumpaa. Noi kannettavat päätteet on ihan törkeen hyviä, koska se a) säästää askeleita ja mahdollistaa jatkuvan salissa olon, b) mitään ei varmastikaan unohdu. Krhm, muutaman tilaukset joskus kesän kiireiltoina unohtanut bongailla...... Kaikki toimii muutenkin elektronisesti. Kun aloitan työt, "leimaan" itseni sisälle, vastaavasti lopettaessani "leimaan" itseni ulos. Myös tauot leimataan. Työvuoroista ei pidetä kirjallista listaa mistään, vaan kaikki on elektronisesti, mikä on ihan hyvä koska se vähentää virheiden määrää ja mulle oikeasti maksetaan siitä mitä mä teen eikä jotain sinne päin.
Koska Goose on myös fine diningia ilta-aikaan, on siellä oikeasti tarpeeksi henkilökuntaa töissä jotta asiakaspalvelun laatu pysyy korkealla. Ravintola on jaettu alueisiin ihan niinkuin Suomessa, jokainen vastaa omasta alueestaan. Sitten löytyy myös runneri, joka oli tänään minä. Mun tehtävänä oli viedä pöytiin ruuat, juomat, kahvit ja kakut. Kahvikoneen ja kakkuvitriinin takana on yksi ihminen, joka on vastuussa kyseisistä asioista, kuten myös baaritiskin takana on yksi ihminen, joka on vastuussa juomien pyörittämisestä. Käytännössä homma siis meni niin, että tarjoilija bongasi pöydästä kaksi kahvia ja kakkupalan, tämän päivän barista pyöräytti ne, ja mä kiikutin ne pöytään. Helppoa ja tehokasta! Toki tykkään Suomessa siitä, että saan itse väsäillä drinksuja sun muuta, mutta kyllähän toi helpottaa hommaa kun jokaisella on selkästi oma vastuualue ja kaikki puhaltaa yhteen hiileen -> homma toimii kuin rasvattu. Joskus R - ravintolan aikoihin muistan ne tungokset baaritiskin takana, kun neljä tarjoilijaa yrittää laskea juomia yhtä aikaa. Myös jonot kassapäätteille oli välillä huimia, päätteitä oli kolme ja tarjoilijoita tuplasti siihen verrattuna.
Huomenna homma siis jatkuu, tosin vähän eri muodossa. Huomenna mun työvuoroni on off-site häissä, joissa homma on perustarjoilua. Helppoa kuin heinänteko. Menu on (toivottavasti) rajallinen, samaten kun juomatarjoilut. Eniten mulle tänään päänvaivaa tuottivat miljoonat eri ainekset ruokalistassa. Kävin niitä läpi googlen kuvahaun kanssa tänään aikaisemmin, mutta pitää paneutua niihin vielä tarkemmin. En edes osaa lausua niitä kaikkia saati tiedä mitä ne tarkoittaa :D mutta elän toivossa että opin, koska meillä on kaksi virolaist backpackeria tuolla töissä ja ne vetää ihan suvereenisti tota hommaa :) semisti oli tänään myös kielivaikeuksia asiakkaiden kanssa, mutta veikkaan että nyt oikeasti oppii tosi nopeasti koska on yksinkertaisesti pakko. Mun ei tänään tarvinnut kuin avata suuni, ja asiakkaat sijoitti mut jonnekin pohjois-Eurooppaan. Lähin arvaus oli ruotsalainen :D meijän virolainen poika myös hämmentää mua koko ajan puhumalla mulle suomea. Se yritti hieroa mun kanssa diiliä, että puhuisin sille pelkästään suomea koska se on kuulemma unohtanut paljon ja haluaisi oppia uudestaan. En vielä lupautunut.. :D
Kuten postauksen alussa kerroin, ensi viikosta tulee busy busy. Mun aikataulu näyttää tältä:
ma: töitä Clairelle (eli mun omalle perheelle) 8am - 5pm. Kotona vain Levi eli vaavi
ti: töitä Saralle (farmiperhe) 2pm - 6pm
ke: töitä Clairelle 8am - 5pm, myös Jett 4v on kotona joten tulee ratkiriemukas päivä molempien poikien kanssa
to: Goose 10am -> jonnekin kolmeen tai neljään
pe: Goose 6pm -> late (vähän laveat nää meidän aukioloajat)
la: töitä Saralle 8am - 12pm, Goose 5.30pm -> late
su: Goose 9.30am -> jonnekin sinne iltapäivään
(ja kyllä, meillä on 12 tunnin kello, yritän sitä tunkea itsekin joka paikkaan jotta oppisin haltsaaman sen)
Tosta voi siis ripeästi laskea, että mun työviikko on noin 50 tuntinen :D oon taas palannut tähän vaiheeseen, jossa ensin valitan että mulla ei ole töitä ja kahden viikon kuluttua siitä oon töissä kahdessa paikassa ja teen ylipitkää viikkoa. Ja jos laskee, että Goosessa mun tuntipalkkani ennen veroja (veroprosentti 29) on melkein 20 audia, niin tollasella viikolla tekee jo ihan mukavaa tiliä, varsinkaan kun sitä rahaa ei ehdi käyttämään mihinkään :D Saadaan työvuorolistat viikoksi kerrallaan, joten jään mielenkiinnolla odottamaan, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Ainakin yritän nyt kaveerata Goosen ihmisten kanssa jotta saisin jotain frendejä täältä Busseltonistakin! Au pairien kanssa ei homma oikein skulannu.... Toisaalta, jos teen 40-50 tunnin viikkoa jatkuvalla syötöllä, niin eipä siinä paljoa jää aikaa sosialisoida.
Mitäs muuta on tapahtunut? Torstaina oli mun ensimmäinen aussie barbie eli bbq :) Oltiin Craigin vanhempien luona dinnerillä, ja ei hitto oli hyvää ruokaa. Grillissä tirisi jonkinlaisia makkaroita (hyviä sellaisia), mausteisia kanan jauhelihapihvejä, lammasta sekä peruspihviä. Kyljessä oli uunissa tehtyä vuokaa perunasta ja bataatista, salaattia sekä valkosipalileipää. Namnamnammmmm. Piti ottaa kuva siitä setistä mutta se katosi ääntä nopeammin vatsan uumeniin ;) jälkkäriksi oli pavlovaa. Sekin oli namnam. Pavlova on perinteinen australialainen jälkiruoka, jossa on ainakin marenkia, hedelmiä ja kermaa. Tässä versiossa oli tuoretta passionhedelmää sekä banaania. Passionhedelmää en ollut ikinä aikaisemmin maistanut tuoreeltaan mutta voin kertoa että oli hyvää. Sopivan kirpsakkaa, koska jälkkäri itsessään oli niin makea. Juteltiin myös yleisesti niitä näitä, ja selvisi että tykkään leipoa, joten Craigin äiti antoi mulle mukaan keittokirjan australialaista jälkkäreistä. Mä taidankin sitten olla se, joka meillä leipoo seuraavat viikot ;) Claire on nyt leiponut ehkä joka toinen päivä, ja tehtiin puolivitsillä diiliä että se voi hoitaa ruuanlaiton, koska en siitä niin välitä, ja mä voin hoitaa kakut ja pullat :D mulla on meinaa kokkausvuoro kaksi kertaa viikossa, ja maanantait ja keskiviikot onkin sen takia aina ihan painajaisia.
Vaihdoin tällä viikolla myös operaattoria Vodafonesta Telstraan. Vodafone on ihan jees, se vaan ei toimi missään muualla kun isoissa kaupungeissa. Eli jos harkitsee puhelinliittymän avaamista Ausseissa, kannattaa miettiä kaksi kertaa että missä päin liikkuu. Vodafone on halvin, ja jos on vaan cityssä niin se on ihan ok. Telstra on melkein tuplasti kalliimpi, mutta se ainakin toimii. Paitsi täällä farmilla, jossa toimii ainoastaan Optus :D mulla onkin erikseen Craigin vanha puhelin "country phonena", josta mut saa farmilla kiinni. Siellä ei ole lankapuhelinta (meillä täällä on), ja jos jotain tapahtuu ja mulla ei ole toimivaa puhelinta, on se huono juttu. Tästä syystä siis kuljetan kahta puhelinta messissä farmilla. Mutta tohon Telstraan oon ihan tyytyväinen tällä hetkellä. Vodafonen kanssa mulla oli kuuluvuutta tasan meidän takapihan oven edessä, Telstralla toivottavasti enemmän mahdollisuuksia :D oli meinaan hieman vammanen olo kököttää aina siinä samassa kohtaa ja yrittää olla liikkumatta kun puhui puhelimessa....
Tällä kertaa ei ole kuvia, ja tarinoinninkin ajattelin lopettaa tähän. Edellisessä postauksessa mainittu paperisota on melkein suoritettu, odottelen enää postissa tietoja siitä mun super accountista. Muut tiedot lykkäsin jo eteenpän meidän palkanlaskijalle. Suoritin eilen myös RSA:n, eli paikallisen alkoholipassin. Maksoi 59aud, ja se kattaa WA:n NT:n, SA:n ja QLD:n . Aika pitkälle se oli vaan erilaisilla sakoilla pelottelua, esimerkiksi QLD:ssä jos tarjoilen alaikäiselle baarissa, saattaa se maksaa mulle 8000 audia. Nyt ymmärrän paremmin, minkä vuoksi täällä ollaan tosi tarkkoja papereista ja siitä, että ei ole liian humalassa. Sakot voi olla muikeat.
Mutta nyt unta palloon, että pääsee aamulla seiskalta ylös. Piiiitkäää päivä. Onneksi sunnuntaina saa koomata lukuunottamatta muutaman tunnin babysittausta aamulla :)
<3 Laura
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentteja otetaan ilolla vastaan! :)