Randomhuomioita Ausseista:
- Kotiinkuljetus ruokakaupasta. Esimerkiksi Colesilla on nettikauppa, jossa voi tehdä ostokset, ja ne tuodaan kotiovelle seuraavana päivänä, ilmeisesti aika lailla mihin vaan. Kotiinkuljetuksen hinta on vaivaiset 9 audia, joka tän maan hintatasossa ei ole yhtään mitään! Kuinka helppoa ihmisille, jotka asuvat syrjemmässä, esimerkiksi Saran perhe farmilla. Colesilla on myös mahdollista tilata ostokset netissä, ja ne voi käydä pakattuna noutamassa valitusta kaupasta. Ei maksa paljon mitään. Lapsiperheiden pelastus :) meillä on/on aikaisemmin olleet käytössä olleet molemmat vaihtoehdot. Ruokakaupassa käynti on muutenkin jotenkin jouhevampaa täällä. Käytössä on iso kasa itsepalvelukassoja, joka vaan yksinkertaisesti nopeuttaa hommaa varsinkin silloin, jos ostokset ei ole isot. Missään ei myöskään myydä muovipusseja, vaan kaikki pakataan sellaisiin säälittävän kokoisiin, heppoisiin muovikasseihin, joka pystyy ehjänä kantamaan yhtä kahden litran maitotölkkiä. Ja kyllä, maito sekä mehut myydään 2-3 litran kahvallisissa pöniköissä. Maitoja on kolmenlaisia, kuten Suomessa. Skimmed milk on "rasvatonta", yhdellä prosentilla rasvaa. Hilo milk on vähän kun kevytmaito, tosin 3% rasvaa. Meillä lapset juo whole milkiä, jossa on käsittämättömät 9% rasvaa. Ihan jäätävää kuraa se litku. Jogurttien suhteen oon täällä jo luovuttanut, kaikissa on järjettömät määrät joko rasvaa tai sokeria, ja ne missä ei ole, on rakenteeltaan tai maultaan hirveitä. Tai sitten en ole vaan löytänyt vielä niitä hyviä.
- "Lelukirjasto" Busseltonissa. Kuinka kätevää!! Mä ihmettelinkin, minkä takia meillä vaihtui lelut yksi päivä, ja tämä sitten antoi siihenkin vastauksen. Siellä on huone täynnä leluja, ja kerralla saa lainata viisi lelua. Lelujen laina-aika on kaksi viikkoa, ja koko lysti kustantaa noin 50 audia vuodessa. Tämän lisäksi jokaisesta perheestä yhden ihmisen pitää tehdä noin kerran vuodessa yhden aamupäivän vapaaehtoistyötä lelukirjastolla. Vapaaehtoistyö tarkoittaa tässä tapauksessa lelujen putsaamista lainauksen jälkeen. Mutta miettikääpä: lapset rakastaa uusia leluja, mutta osaan leluista kyllästyy nopeasti. Meilläkin on nyt tällä hetkellä lasten leikkipiano lainassa, joka kaupasta ostettuna maksaisi 50-100 audia. Nyt noi muksut saa kaksi viikkoa pimputella sitä, jonka jälkeen tilalle tuodaan jotain uutta kivaa.
- Aluksi ihmettelin, minkä vuoksi teillä on tosi paljon liikennemerkkejä, missä on kirjoitusta. No tähän mulla ei ole edelleenkään vastausta, mutta ainakin tämmöiselle maan liikennekulttuuria tuntemattomalle elintärkeitä on kyltit, joissa lukee "wrong way, go back" ja "stay left". Hyvän mielen saa aikaiseksi kyltti, jossa lukee "drive safely". Maanteillä on myös tasaisin väliajoin kylttejä, joissa muistutellaan siitä, että väsyneenä ei saa ajaa ja muistutellaan myös taukojen pitämisestä. Outbackillä näitä on ilmeisesti vielä enemmänkin, osa myös humoristisia. Mä alan pikkuhiljaa myös tottua ajamiseen väärällä puolella tietä. Tällä hetkellä ei vasen eikä oikea puoli tunnu luonnolliselta. Jos mut nyt pistettäisiin Suomessa auton rattiin, olisin ihan yhtä pihalla kun täälläkin. Oon tullut siihen tulokseen, että jos oon siellä missä on muitakin autoja menossa samaan suuntaan, olen todennäköisesti oikealla kaistalla :P painajaista on lauantai-aamuisin tyhjä maantie, jossa saan ihan oikeasti miettiä mille kaistalle mun pitää mennä. Olen kokeillut myös väärään suuntaan ajamista, luojalle kiitos "no entry" - kyltistä!
- Paitsi että liikenne on vasemmalla puolella, koko elämä toimii vasemmanpuoleisesti. Liukuportaat on päinvastaisesti kuin Suomessa, ja niissä myös seistään vasemmalla puolella, ei oikealla. Tien reunassa pitää muistaa kävellä vasenta reunaa, tai muuten voi sotkea koko parkkipaikan liikenteen, niinkun mä tein Perthissä kun moisen asian unohdin ja tallustelin tien oikeaa laitaa. Ihmiset ohitetaan vasemmalta. Vasen vasen vasen! Vuoden parin päästä mä olen se, jotka sotkee Suomessa liikennettä olemalla väärällä puolella :D
- Australian palkkataso. Tällä hetkellä mulla on ihan törkeän rikas olo, koska nostan niin hyvää palkkaa (ainakin Suomen mittakaavassa). Suomessa ravintolatyöntekijä ei ikinä pääse 16e/tunti, mutta täällä se on ihan normi, enkä enää edes suostuisi töihin sen alle. Katselin myös palkkauksia lastensuojelussa täällä Australiassa. Kun ruvetaan puhumaan yli 40 eurosta/tunti niin väkisinkin alkaa houkuttelemaan työura täällä. En mä tiedä, onko mun koulutuksella edes teoriassa mahdollista työskennellä lastensuojelussa täällä, ja käsittääkseni pitää olla ainakin pysyvä oleskelulupa, koska lähes kaikki ton kaltaiset työt on täällä governmentin alla, joten ehdotkin on tiukempia. Mutta toi on asia, joka pitää ehdottomasti ottaa tarkempaan selvittelyyn. Asiasta kukkaruukkuun, mun tuli ikävä mun töitä Suomessa! Goosessa ollessani mietin kaiholla Rossoa, ja lukiessani netissä yhtä lastensuojeluun liittyvää artikkelia tuli myös ikävä mun työpaikkoja edellisen puolen vuoden ajalta. Sitä haastavuutta työssä, mutta myös palkitsevuutta kun tajuaa tehneensä jotain oikein.
- Miljoonia muita pikkuasioita. Joka päivä pysähdyn ihmettelemään asioita. Ihmettelen kenguruista varoittavia liikennemerkkejä, ja pelkään kuollakseni kenguruita liikenteessä. Ajan liikenneympyrään, ja vilkutan ympyrään mennessäni sinne suuntaan, johon haluan kääntyä. Mietin joka ikinen päivä, miksi lattiat pitää lakaista, eikä sen sijaan imuroida, joka olisi tehokkaampaa ja lopputulos parempi. Olisin valmis myymään sieluni kaasuliedelle, niin kätevä se on. Ihmettelen, miksi kaikesta pitää varoittaa, eikö täällä ihmisillä ole maalaisjärkeä ollenkaan. Ihmisille paasataan itsestäänselvyyksistä. Erityisen paljon puhutaan alkoholin ja tupakan haitallisuudesta, etenkin radiossa. Kuten myös kuntokuureista. Ihmettelen, miksi sänky pedataan niin kuin se pedataan. Minkä takia peiton ja pussilakanan alle pitää laittaa vielä lakana, jonka alle siis kaivaudun joka yö? Yritän myös opetella muistamaan pyykkiä kuivattaessa, että aurinko haalistaa vaatteet. Olen myös tottunut säätiedotuksiin ja uutisiin, jotka varoittelee sykloneista ja pensaspaloista. En enää hätkähdä sitä, että 100km päässä meistä evakuoidaan ihmisiä. Kuiva pusikko on mun mielestä edelleenkin tavallaan tosi kaunista, enkä osaa kuvitella niitä "peltoja" vihreinä, mitä ne ilmeisesti talvisin ovat. Yritän myös käsittää, että vuodenajat menevät päinvastaisesti ja meillä syksy kolkuttelee oven takana. Syksyn tulo tarkoittaa sitä, että päivisin on edelleen 35 astetta lämmintä, mutta öisin vain 10. Auringossa yritän toitottaa itselleni, että ihosyöpä on Australian yleisin syöpälajike, ja että Aussien kohdalla on otsonikerroksessa aukko. Slip, slap, slop! kuuluu slogan ihosyöpäkampanjalle. Eniten kuitenkin jaksan joka päivä ihmetellä sitä, kuinka minut, täysin tuntematon ihminen, otetaan joka kerta Ausseissa vastaan yhtä lämpimästi ja hyväsydämisesti. Kuinka minusta pidetään täällä huolta paremmin, kuin olisin eläissäni osannut tai uskaltanut toivoa.
Hajoilen edelleen henkisesti tosi usein täällä Busseltonissa. Mulla on ikävä ystäviä, oman ikäistäni seuraa, samanhenkisiä ihmisiä. Mulla on ikävä reissaamista. Paikoillaan pysyminen tuntuu ajan haaskaukselta. Silti en vaihtaisi hetkeäkään pois. Olen täällä Busseltonissa ollessani oppinut monia sellaisia asioita, joihin en olisi missään muualla saanut mahdollisuutta. Olen saanut nähdä "Australian way of living", mulla on jalka oven välissä mitä parhaimpaan työpaikkaan sekä olen päässyt vihdosta viimein hyppäämään kunnolla lastenhoidon saloihin. Musta on ihana päästä seuraamaan sekä Levi'n että Jackin kehitystä. Molemmat sulattaa mun sydämen päivä toisensa jälkeen. Eilen lauloin Levi'n kanssa lastenlauluja, tänään kävin henkeviä keskusteluja Jackin kanssa. Hyvin se onnistui suomeksikin :D
Australia on ihmeellinen paikka. En ole sekuntiakaan katunut tänne tulemista. Koko ajan harkitsen yhä enemmän olevani täällä kaksi vuotta, vaikka takana on vasta kuusi viikkoa elämää täällä. Jo nyt tuntuu siltä että aika loppuu kesken. Täällä on niin paljon nähtävää ja koettavaa! Ehkä osasyy tälle näkemis- ja kokemispaniikille on se, että aika alkuvaiheessa, vain neljän viikon jälkeen, asetuin aloilleni lähes neljäksi kuukaudeksi. Maa polttelee jalkojen alla ja jano nähdä uutta on valtava. Onneksi mulla pitäisi täältä lähtiessäni olla taskussa toisen vuoden viisumi, joten sen jälkeen minulla on vielä puolitoista (!) vuotta aikaa ihmetellä elämääni. Ennen sitä pitää yrittää ottaa kaikki ilo irti south westistä ja Geographe Baysta. Mistä sitä tietää, mitä se elämä täällä vielä tuo tullessaan :)
-Laura
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentteja otetaan ilolla vastaan! :)