Randomjuttuja

Randomhuomioita Ausseista:

- Kotiinkuljetus ruokakaupasta. Esimerkiksi Colesilla on nettikauppa, jossa voi tehdä ostokset, ja ne tuodaan kotiovelle seuraavana päivänä, ilmeisesti aika lailla mihin vaan. Kotiinkuljetuksen hinta on vaivaiset 9 audia, joka tän maan hintatasossa ei ole yhtään mitään! Kuinka helppoa ihmisille, jotka asuvat syrjemmässä, esimerkiksi Saran perhe farmilla. Colesilla on myös mahdollista tilata ostokset netissä, ja ne voi käydä pakattuna noutamassa valitusta kaupasta. Ei maksa paljon mitään. Lapsiperheiden pelastus :) meillä on/on aikaisemmin olleet käytössä olleet molemmat vaihtoehdot. Ruokakaupassa käynti on muutenkin jotenkin jouhevampaa täällä. Käytössä on iso kasa itsepalvelukassoja, joka vaan yksinkertaisesti nopeuttaa hommaa varsinkin silloin, jos ostokset ei ole isot. Missään ei myöskään myydä muovipusseja, vaan kaikki pakataan sellaisiin säälittävän kokoisiin, heppoisiin muovikasseihin, joka pystyy ehjänä kantamaan yhtä kahden litran maitotölkkiä. Ja kyllä, maito sekä mehut myydään 2-3 litran kahvallisissa pöniköissä. Maitoja on kolmenlaisia, kuten Suomessa. Skimmed milk on "rasvatonta", yhdellä prosentilla rasvaa. Hilo milk on vähän kun kevytmaito, tosin 3% rasvaa. Meillä lapset juo whole milkiä, jossa on käsittämättömät 9% rasvaa. Ihan jäätävää kuraa se litku. Jogurttien suhteen oon täällä jo luovuttanut, kaikissa on järjettömät määrät joko rasvaa tai sokeria, ja ne missä ei ole, on rakenteeltaan tai maultaan hirveitä. Tai sitten en ole vaan löytänyt vielä niitä hyviä.

- "Lelukirjasto" Busseltonissa. Kuinka kätevää!! Mä ihmettelinkin, minkä takia meillä vaihtui lelut yksi päivä, ja tämä sitten antoi siihenkin vastauksen. Siellä on huone täynnä leluja, ja kerralla saa lainata viisi lelua. Lelujen laina-aika on kaksi viikkoa, ja koko lysti kustantaa noin 50 audia vuodessa. Tämän lisäksi jokaisesta perheestä yhden ihmisen pitää tehdä noin kerran vuodessa yhden aamupäivän vapaaehtoistyötä lelukirjastolla. Vapaaehtoistyö tarkoittaa tässä tapauksessa lelujen putsaamista lainauksen jälkeen. Mutta miettikääpä: lapset rakastaa uusia leluja, mutta osaan leluista kyllästyy nopeasti. Meilläkin on nyt tällä hetkellä lasten leikkipiano lainassa, joka kaupasta ostettuna maksaisi 50-100 audia. Nyt noi muksut saa kaksi viikkoa pimputella sitä, jonka jälkeen tilalle tuodaan jotain uutta kivaa.

- Aluksi ihmettelin, minkä vuoksi teillä on tosi paljon liikennemerkkejä, missä on kirjoitusta. No tähän mulla ei ole edelleenkään vastausta, mutta ainakin tämmöiselle maan liikennekulttuuria tuntemattomalle elintärkeitä on kyltit, joissa lukee "wrong way, go back" ja "stay left". Hyvän mielen saa aikaiseksi kyltti, jossa lukee "drive safely". Maanteillä on myös tasaisin väliajoin kylttejä, joissa muistutellaan siitä, että väsyneenä ei saa ajaa ja muistutellaan myös taukojen pitämisestä. Outbackillä näitä on ilmeisesti vielä enemmänkin, osa myös humoristisia. Mä alan pikkuhiljaa myös tottua ajamiseen väärällä puolella tietä. Tällä hetkellä ei vasen eikä oikea puoli tunnu luonnolliselta. Jos mut nyt pistettäisiin Suomessa auton rattiin, olisin ihan yhtä pihalla kun täälläkin. Oon tullut siihen tulokseen, että jos oon siellä missä on muitakin autoja menossa samaan suuntaan, olen todennäköisesti oikealla kaistalla :P painajaista on lauantai-aamuisin tyhjä maantie, jossa saan ihan oikeasti miettiä mille kaistalle mun pitää mennä. Olen kokeillut myös väärään suuntaan ajamista, luojalle kiitos "no entry" - kyltistä!

- Paitsi että liikenne on vasemmalla puolella, koko elämä toimii vasemmanpuoleisesti. Liukuportaat on päinvastaisesti kuin Suomessa, ja niissä myös seistään vasemmalla puolella, ei oikealla. Tien reunassa pitää muistaa kävellä vasenta reunaa, tai muuten voi sotkea koko parkkipaikan liikenteen, niinkun mä tein Perthissä kun moisen asian unohdin ja tallustelin tien oikeaa laitaa. Ihmiset ohitetaan vasemmalta. Vasen vasen vasen! Vuoden parin päästä mä olen se, jotka sotkee Suomessa liikennettä olemalla väärällä puolella :D

- Australian palkkataso. Tällä hetkellä mulla on ihan törkeän rikas olo, koska nostan niin hyvää palkkaa (ainakin Suomen mittakaavassa). Suomessa ravintolatyöntekijä ei ikinä pääse 16e/tunti, mutta täällä se on ihan normi, enkä enää edes suostuisi töihin sen alle. Katselin myös palkkauksia lastensuojelussa täällä Australiassa. Kun ruvetaan puhumaan yli 40 eurosta/tunti niin väkisinkin alkaa houkuttelemaan työura täällä. En mä tiedä, onko mun koulutuksella edes teoriassa mahdollista työskennellä lastensuojelussa täällä, ja käsittääkseni pitää olla ainakin pysyvä oleskelulupa, koska lähes kaikki ton kaltaiset työt on täällä governmentin alla, joten ehdotkin on tiukempia. Mutta toi on asia, joka pitää ehdottomasti ottaa tarkempaan selvittelyyn. Asiasta kukkaruukkuun, mun tuli ikävä mun töitä Suomessa! Goosessa ollessani mietin kaiholla Rossoa, ja lukiessani netissä yhtä lastensuojeluun liittyvää artikkelia tuli myös ikävä mun työpaikkoja edellisen puolen vuoden ajalta. Sitä haastavuutta työssä, mutta myös palkitsevuutta kun tajuaa tehneensä jotain oikein.

- Miljoonia muita pikkuasioita. Joka päivä pysähdyn ihmettelemään asioita. Ihmettelen kenguruista varoittavia liikennemerkkejä, ja pelkään kuollakseni kenguruita liikenteessä. Ajan liikenneympyrään, ja vilkutan ympyrään mennessäni sinne suuntaan, johon haluan kääntyä. Mietin joka ikinen päivä, miksi lattiat pitää lakaista, eikä sen sijaan imuroida, joka olisi tehokkaampaa ja lopputulos parempi. Olisin valmis myymään sieluni kaasuliedelle, niin kätevä se on. Ihmettelen, miksi kaikesta pitää varoittaa, eikö täällä ihmisillä ole maalaisjärkeä ollenkaan. Ihmisille paasataan itsestäänselvyyksistä. Erityisen paljon puhutaan alkoholin ja tupakan haitallisuudesta, etenkin radiossa. Kuten myös kuntokuureista. Ihmettelen, miksi sänky pedataan niin kuin se pedataan. Minkä takia peiton ja pussilakanan alle pitää laittaa vielä lakana, jonka alle siis kaivaudun joka yö? Yritän myös opetella muistamaan pyykkiä kuivattaessa, että aurinko haalistaa vaatteet. Olen myös tottunut säätiedotuksiin ja uutisiin, jotka varoittelee sykloneista ja pensaspaloista. En enää hätkähdä sitä, että 100km päässä meistä evakuoidaan ihmisiä. Kuiva pusikko on mun mielestä edelleenkin tavallaan tosi kaunista, enkä osaa kuvitella niitä "peltoja" vihreinä, mitä ne ilmeisesti talvisin ovat. Yritän myös käsittää, että vuodenajat menevät päinvastaisesti ja meillä syksy kolkuttelee oven takana. Syksyn tulo tarkoittaa sitä, että päivisin on edelleen 35 astetta lämmintä, mutta öisin vain 10. Auringossa yritän toitottaa itselleni, että ihosyöpä on Australian yleisin syöpälajike, ja että Aussien kohdalla on otsonikerroksessa aukko. Slip, slap, slop! kuuluu slogan ihosyöpäkampanjalle. Eniten kuitenkin jaksan joka päivä ihmetellä sitä, kuinka minut, täysin tuntematon ihminen, otetaan joka kerta Ausseissa vastaan yhtä lämpimästi ja hyväsydämisesti. Kuinka minusta pidetään täällä huolta paremmin, kuin olisin eläissäni osannut tai uskaltanut toivoa.

Hajoilen edelleen henkisesti tosi usein täällä Busseltonissa. Mulla on ikävä ystäviä, oman ikäistäni seuraa, samanhenkisiä ihmisiä. Mulla on ikävä reissaamista. Paikoillaan pysyminen tuntuu ajan haaskaukselta. Silti en vaihtaisi hetkeäkään pois. Olen täällä Busseltonissa ollessani oppinut monia sellaisia asioita, joihin en olisi missään muualla saanut mahdollisuutta. Olen saanut nähdä "Australian way of living", mulla on jalka oven välissä mitä parhaimpaan työpaikkaan sekä olen päässyt vihdosta viimein hyppäämään kunnolla lastenhoidon saloihin. Musta on ihana päästä seuraamaan sekä Levi'n että Jackin kehitystä. Molemmat sulattaa mun sydämen päivä toisensa jälkeen. Eilen lauloin Levi'n kanssa lastenlauluja, tänään kävin henkeviä keskusteluja Jackin kanssa. Hyvin se onnistui suomeksikin :D

Australia on ihmeellinen paikka. En ole sekuntiakaan katunut tänne tulemista. Koko ajan harkitsen yhä enemmän olevani täällä kaksi vuotta, vaikka takana on vasta kuusi viikkoa elämää täällä. Jo nyt tuntuu siltä että aika loppuu kesken. Täällä on niin paljon nähtävää ja koettavaa! Ehkä osasyy tälle näkemis- ja kokemispaniikille on se, että aika alkuvaiheessa, vain neljän viikon jälkeen, asetuin aloilleni lähes neljäksi kuukaudeksi. Maa polttelee jalkojen alla ja jano nähdä uutta on valtava. Onneksi mulla pitäisi täältä lähtiessäni olla taskussa toisen vuoden viisumi, joten sen jälkeen minulla on vielä puolitoista (!) vuotta aikaa ihmetellä elämääni. Ennen sitä pitää yrittää ottaa kaikki ilo irti south westistä ja Geographe Baysta. Mistä sitä tietää, mitä se elämä täällä vielä tuo tullessaan :)

-Laura

A person who never made a mistake never tried anything new

Mulla oli eka työpäivä tänään Goosessa! Olin ihan paineissa kun menin sinne kolmeksi, että mitäköhän tästä tulee. Ihmiset oli onneksi tosi mukavia, perus avuliaita ja kohteliaita ausseja. Mulle näytettiin paikkoja, ja kerrottiin kuinka homma toimii. Onneksi eroa Suomeen ei paljoakaan ole, joten periaatteessa tiedän, mitä olen tekemässä. Päivä ei ollut kuin neljä tuntia, koska oli tosi hiljasta. Pääsin siis kotiin jo seittemältä, mikä oikeastaan oli ihan positiivinen yllätys, ottaen huomioon sen kuinka raskas mun ensi viikko tulee olemaan. Mun neljän tunnin päivään sisältyi myös (pakollinen) puolen tunnin ruokatauko, jonka aikana kiskasin aikuisen annoksen kokoisen lasten annoksen kanaa. Namnam. Täällä ruoka on -50% työvuoron aikana, eikä suomalaista 4,60e tms. systeemiä ole. Ruoka on siis aika kallista töistä ostettuna, lasten annoksillekin jää hintaa 6-7,5 audia, normiannoksille n. 15 audia. Ruokatauot on myös laissa määritelty, ihan mulle ei auennu että kuinka pitkä päivän pitää olla mutta tietyn kellonajan yli kun mennään niin on pakko pitää tauko, vaikka olisi kuinka kiire. Että ei mennä Suomen systeemillä, jossa on "pakko" pitää taukoja, mutta käytännössä niitä ei kiireellä pidetä ollenkaan.

Muuten homma toimii aika lailla samalla lailla kun Suomessakin. Jokaisella tarjoilijalla on oma numero, jolla pääsee kirjautumaan sisälle kassajärjestelmään. Kassassa näkyy pöytäkartta, jossa näkyy taas auki olevat pöydät jne. Bongaileen pystyy sekä kassasta mutta myös kannettavilta päätteiltä, joka on melkein suositellumpaa. Noi kannettavat päätteet on ihan törkeen hyviä, koska se a) säästää askeleita ja mahdollistaa jatkuvan salissa olon, b) mitään ei varmastikaan unohdu. Krhm, muutaman tilaukset joskus kesän kiireiltoina unohtanut bongailla...... Kaikki toimii muutenkin elektronisesti. Kun aloitan työt, "leimaan" itseni sisälle, vastaavasti lopettaessani "leimaan" itseni ulos. Myös tauot leimataan. Työvuoroista ei pidetä kirjallista listaa mistään, vaan kaikki on elektronisesti, mikä on ihan hyvä koska se vähentää virheiden määrää ja mulle oikeasti maksetaan siitä mitä mä teen eikä jotain sinne päin.

Koska Goose on myös fine diningia ilta-aikaan, on siellä oikeasti tarpeeksi henkilökuntaa töissä jotta asiakaspalvelun laatu pysyy korkealla. Ravintola on jaettu alueisiin ihan niinkuin Suomessa, jokainen vastaa omasta alueestaan. Sitten löytyy myös runneri, joka oli tänään minä. Mun tehtävänä oli viedä pöytiin ruuat, juomat, kahvit ja kakut. Kahvikoneen ja kakkuvitriinin takana on yksi ihminen, joka on vastuussa kyseisistä asioista, kuten myös baaritiskin takana on yksi ihminen, joka on vastuussa juomien pyörittämisestä. Käytännössä homma siis meni niin, että tarjoilija bongasi pöydästä kaksi kahvia ja kakkupalan, tämän päivän barista pyöräytti ne, ja mä kiikutin ne pöytään. Helppoa ja tehokasta! Toki tykkään Suomessa siitä, että saan itse väsäillä drinksuja sun muuta, mutta kyllähän toi helpottaa hommaa kun jokaisella on selkästi oma vastuualue ja kaikki puhaltaa yhteen hiileen -> homma toimii kuin rasvattu. Joskus R - ravintolan aikoihin muistan ne tungokset baaritiskin takana, kun neljä tarjoilijaa yrittää laskea juomia yhtä aikaa. Myös jonot kassapäätteille oli välillä huimia, päätteitä oli kolme ja tarjoilijoita tuplasti siihen verrattuna. 

Huomenna homma siis jatkuu, tosin vähän eri muodossa. Huomenna mun työvuoroni on off-site häissä, joissa homma on perustarjoilua. Helppoa kuin heinänteko. Menu on (toivottavasti) rajallinen, samaten kun juomatarjoilut. Eniten mulle tänään päänvaivaa tuottivat miljoonat eri ainekset ruokalistassa. Kävin niitä läpi googlen kuvahaun kanssa tänään aikaisemmin, mutta pitää paneutua niihin vielä tarkemmin. En edes osaa lausua niitä kaikkia saati tiedä mitä ne tarkoittaa :D mutta elän toivossa että opin, koska meillä on kaksi virolaist backpackeria tuolla töissä ja ne vetää ihan suvereenisti tota hommaa :) semisti oli tänään myös kielivaikeuksia asiakkaiden kanssa, mutta veikkaan että nyt oikeasti oppii tosi nopeasti koska on yksinkertaisesti pakko. Mun ei tänään tarvinnut kuin avata suuni, ja asiakkaat sijoitti mut jonnekin pohjois-Eurooppaan. Lähin arvaus oli ruotsalainen :D meijän virolainen poika myös hämmentää mua koko ajan puhumalla mulle suomea. Se yritti hieroa mun kanssa diiliä, että puhuisin sille pelkästään suomea koska se on kuulemma unohtanut paljon ja haluaisi oppia uudestaan. En vielä lupautunut.. :D 

Kuten postauksen alussa kerroin, ensi viikosta tulee busy busy. Mun aikataulu näyttää tältä:

ma: töitä Clairelle (eli mun omalle perheelle) 8am - 5pm. Kotona vain Levi eli vaavi

ti: töitä Saralle (farmiperhe) 2pm - 6pm

ke: töitä Clairelle 8am - 5pm, myös Jett 4v on kotona joten tulee ratkiriemukas päivä molempien poikien kanssa

to: Goose 10am -> jonnekin kolmeen tai neljään

pe: Goose 6pm -> late (vähän laveat nää meidän aukioloajat)

la: töitä Saralle 8am - 12pm, Goose 5.30pm -> late

su: Goose 9.30am -> jonnekin sinne iltapäivään

(ja kyllä, meillä on 12 tunnin kello, yritän sitä tunkea itsekin joka paikkaan jotta oppisin haltsaaman sen) 

Tosta voi siis ripeästi laskea, että mun työviikko on noin 50 tuntinen :D oon taas palannut tähän vaiheeseen, jossa ensin valitan että mulla ei ole töitä ja kahden viikon kuluttua siitä oon töissä kahdessa paikassa ja teen ylipitkää viikkoa. Ja jos laskee, että Goosessa mun tuntipalkkani ennen veroja (veroprosentti 29) on melkein 20 audia, niin tollasella viikolla tekee jo ihan mukavaa tiliä, varsinkaan kun sitä rahaa ei ehdi käyttämään mihinkään :D Saadaan työvuorolistat viikoksi kerrallaan, joten jään mielenkiinnolla odottamaan, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Ainakin yritän nyt kaveerata Goosen ihmisten kanssa jotta saisin jotain frendejä täältä Busseltonistakin! Au pairien kanssa ei homma oikein skulannu.... Toisaalta, jos teen 40-50 tunnin viikkoa jatkuvalla syötöllä, niin eipä siinä paljoa jää aikaa sosialisoida. 

Mitäs muuta on tapahtunut? Torstaina oli mun ensimmäinen aussie barbie eli bbq :) Oltiin Craigin vanhempien luona dinnerillä, ja ei hitto oli hyvää ruokaa. Grillissä tirisi jonkinlaisia makkaroita (hyviä sellaisia), mausteisia kanan jauhelihapihvejä, lammasta sekä peruspihviä. Kyljessä oli uunissa tehtyä vuokaa perunasta ja bataatista, salaattia sekä valkosipalileipää. Namnamnammmmm. Piti ottaa kuva siitä setistä mutta se katosi ääntä nopeammin vatsan uumeniin ;) jälkkäriksi oli pavlovaa. Sekin oli namnam. Pavlova on perinteinen australialainen jälkiruoka, jossa on ainakin marenkia, hedelmiä ja kermaa. Tässä versiossa oli tuoretta passionhedelmää sekä banaania. Passionhedelmää en ollut ikinä aikaisemmin maistanut tuoreeltaan mutta voin kertoa että oli hyvää. Sopivan kirpsakkaa, koska jälkkäri itsessään oli niin makea. Juteltiin myös yleisesti niitä näitä, ja selvisi että tykkään leipoa, joten Craigin äiti antoi mulle mukaan keittokirjan australialaista jälkkäreistä. Mä taidankin sitten olla se, joka meillä leipoo seuraavat viikot ;) Claire on nyt leiponut ehkä joka toinen päivä, ja tehtiin puolivitsillä diiliä että se voi hoitaa ruuanlaiton, koska en siitä niin välitä, ja mä voin hoitaa kakut ja pullat :D mulla on meinaa kokkausvuoro kaksi kertaa viikossa, ja maanantait ja keskiviikot onkin sen takia aina ihan painajaisia.

Vaihdoin tällä viikolla myös operaattoria Vodafonesta Telstraan. Vodafone on ihan jees, se vaan ei toimi missään muualla kun isoissa kaupungeissa. Eli jos harkitsee puhelinliittymän avaamista Ausseissa, kannattaa miettiä kaksi kertaa että missä päin liikkuu. Vodafone on halvin, ja jos on vaan cityssä niin se on ihan ok. Telstra on melkein tuplasti kalliimpi, mutta se ainakin toimii. Paitsi täällä farmilla, jossa toimii ainoastaan Optus :D mulla onkin erikseen Craigin vanha puhelin "country phonena", josta mut saa farmilla kiinni. Siellä ei ole lankapuhelinta (meillä täällä on), ja jos jotain tapahtuu ja mulla ei ole toimivaa puhelinta, on se huono juttu. Tästä syystä siis kuljetan kahta puhelinta messissä farmilla. Mutta tohon Telstraan oon ihan tyytyväinen tällä hetkellä. Vodafonen kanssa mulla oli kuuluvuutta tasan meidän takapihan oven edessä, Telstralla toivottavasti enemmän mahdollisuuksia :D oli meinaan hieman vammanen olo kököttää aina siinä samassa kohtaa ja yrittää olla liikkumatta kun puhui puhelimessa....

Tällä kertaa ei ole kuvia, ja tarinoinninkin ajattelin lopettaa tähän. Edellisessä postauksessa mainittu paperisota on melkein suoritettu, odottelen enää postissa tietoja siitä mun super accountista. Muut tiedot lykkäsin jo eteenpän meidän palkanlaskijalle. Suoritin eilen myös RSA:n, eli paikallisen alkoholipassin. Maksoi 59aud, ja se kattaa WA:n NT:n, SA:n ja QLD:n . Aika pitkälle se oli vaan erilaisilla sakoilla pelottelua, esimerkiksi QLD:ssä jos tarjoilen alaikäiselle baarissa, saattaa se maksaa mulle 8000 audia. Nyt ymmärrän paremmin, minkä vuoksi täällä ollaan tosi tarkkoja papereista ja siitä, että ei ole liian humalassa. Sakot voi olla muikeat. 

Mutta nyt unta palloon, että pääsee aamulla seiskalta ylös. Piiiitkäää päivä. Onneksi sunnuntaina saa koomata lukuunottamatta muutaman tunnin babysittausta aamulla :)

<3 Laura

Paperisotaa

Mun työkuviot edistyy: sain koevuoron perjantaille The Goosesta ja lauantaille mun pomo soitti mulle tarjoiluvuoron häihin Dunsborough'hun :) :) pikku mutka vaan on matkassa, että niistä Goosen tunneista on taistelemassa muitakin ihmisiä, joten mun ei auta perjantaina toimia keskinkertasesti, vaan kaiken pitää mennä täydellisesti. Sain "kotiläksyksi" training manualin sekä ruokalistan. Paha vaan, että en ymmärrä puoliakaan siitä ruokalistasta (ymmärrättekö te? tsekatkaa tästä) ja viinilistassakin on "vaan" 109 viiniä :D mutta mähän opin. Pakko mun on oppia. Oon aika pitkälle aikoinani oppinut Hartsunkin ruokalistan, ja Rosson ja Rillon listat meni ulkoa kuin vettä vain. Otan tän The Goosen haasteena. Ja voin kertoa, jos mä onnistun ja saan tunteja ja varsinkin jos saan positiivista palautetta, oon niin ylpeä itsestäni että en ole ikinä ollut :) Eniten mua ehkä pelottaa kuitenkin kieli, mitä jos en ymmärrä asiakkaita tai ne ei ymmärrä mua. Kaikki kuitenkin kattoo mua kun pahintakin retardia, että mitä hittoa tuo täällä tekee säheltämässä. Uskon kuitenkin, että Rosson antaman paineensietokyvyn voimin tästä(kin) haasteesta selvitään. Oon viikossa oppinut pitämään molempien perheiden vauvat tyytyväisenä, niin enköhän mä yhden ravintoladuuninkin haltsaa. Perjantaina voi pikkusen jännittää.... Sain jo työvaatteetkin, mustat housut onneksi ostin jo Perthistä, vaikka rumat ne onkin. Mustat tennarit löytyy myös, joten kengistäkään ei tarvitse murehtia ainakaan vielä. Jos saan enemmän tunteja, käyn ostamassa itselleni mustan hameen ja jotkut kauniit kengät sen kaveriksi. Mustat pitkät housut voi meinaan pikkusen olla kuumat terassilla, johon paistaa aurinko.

Tsekatkaa mikä sijainti The Goosella on! ei oo meinaa pitkä matka biitsille tai jettylle. Auringonlaskut on kuulemma myöskin aika kauniita Goosen terdeltä.

Jotta mä voin aloittaa työt, mulle lykättiin kasa papereita kotona täytettäviksi. Onneksi Claire suostui mua auttamaan, ja tänään niitä sitten yhteisvoimin täyteltiin. Ei vaan Suomessa tällaista ole... Miksei vaan voi tehdä pimeenä töitä ja olla murehtimatta supereista ja veronpalautuksista :D

Onko riittävästi??

Pinostahan löytyy siis seuraavia:

Fair work in WA. Työntekijän oikeudet. 

Paperinivaska, jonka Claire joutui aikalailla täyttämään mun puolesta. En todellakaan ymmärtänyt kaikkia kohtia, joten täytyy vaan toivoa että arpa heitettiin oikeiden vastausten kohtalle. En mä Suomessakaan ymmärrä mitään veroista, saati jossain Ausseissa sitten. Veronpalautusten hakeminen tulee varmasti olemaan muikean mukavaa :D

Superannuation, joka on yhtä hepreaa kun veroasiatkin. Liittyy eläkesäästämiseen, ja ilmeisesti työnantaja on velvoitettu maksamaan 9% tuloista työntekijän itse valitsemalleen superannuation accountille. Sikäli mikäli oon ymmärtänyt oikein, oon oikeutettu saamaan omat superini takaisin kun maasta lähden. Paikalliset ovat oikeutettu näihin täytettyään 65 vuotta. Ja äitille ja iskälle tiedoksi, jos kuolla kupsahdan täällä ollessani, olette oikeutettu mun supereihini :D Siinä kohtaa kun superannuationia hakiessani ruvettiin puhumaan henkivakuutuksista, meni ohi lujaa ja korkealta....

Mun superaccount on HostPlus

Samaa superilätinää vielä lisää

Jotenkin kaikki byrokratia Ausseissa on tähän mennessä sujunut tosi jouhevasti ja ilman suurempia hampaiden kiristelyä. TFN:n haku oli ihan piis of kake, samaten kun Medicare ja Medicare vielä kaiken lisäksi toimii tosi hyvin käytännössä, testattu useampaankin otteeseen. Kävin meinaan eilen kontrollissa siitä mun joulukuistesta korvatulehduksesta ja tärykalvon puhkaisusta. Claire varasi mulle ajan yksityiseltä lääkäriasemalta ja pikku sähläyksen jälkeen pääsin sinne vihdosta viimein tiistaina aamulla. Lääkärissä käynti kesti ehkä 10min, ja sain terveen paperit. Maksoi vähän päälle 70aud, jonka maksoin itse paikan päällä. Medicaren kautta saan 33audia takaisin, ja se maksetaan automaattisesti mun tilille 48 tunnin kuluessa. Olin varautunut paperisotaan ja kuittien lähettelyyn, joten koko Medicare - systeemin toimivuus oli erittäin positiivinen yllätys.

Mutta toi helkutin superannuation. Tuun repimään pelihousuni sen suhteen vielä tod näk monta kertaa. Tällä viikolla pitäisi postissa saada member number ja muut tarpeelliset tiedot, joten voin sitten täyttää nuo paperit loppuun. Sen jälkeen alkaa palkka juosta ;) onneksi mulle suositeltiin tuota HostPlussaa, muuten olisin itse joutunut keksimään, minkä noista tsiljoonasta eri superista valitsen. Voin myös halutessani vaihtaa superia vaikka viikon välein, mutta taidan pysytellä tuossa yhdessä ja samassa koko ajan :D HostPlus on siis hospitality - alalla työskenteleville, joten passaa mulle hyvin.

Muuten täällä arki rullaa eteenpäin omalla painollaan. Oon nyt ollut reilun viikon Busseltonissa, ja tuntuu että olisin ollut täällä ikuisuuden. Pikku hiljaa opin tuntemaan lapsia, ja etenkin Levi'n itkun perusteella osaan jo vähän arpoa että mitäköhän se olisi vailla. Kirjottelen myöhemmin postauksen meidän päivärutiineista ja siitä, mitä mun au pairin toimenkuvaan kuuluu, nyt en jaksa nakutella siitä sen enempää. Mutta mun päivät aika lailla kuluu niin, että herään seitsemän kahdeksan välillä, päivä kuluu lapsia hoitaen ja illalla mulla on pari tuntia omaa aikaa ennen nukkumaanmenoa, joka on noin klo 22. Vapaapäivät vietän kaupungilla, biitsillä tai vaan kotona hengaillen. Nyt kun alkaa työt, niin vapaapäivät lastenhoidosta menee aika lailla töissä. Yritän pitää viikossa yhden päivän, jolloin ei olisi mitään töitä. Vapaapäivät on kuitenkin kaikesta huolimatta tärkeitä hyvinvoinnille, se on tullut aikaisempina kesinä huomattua :)

Loppukevennyksenä kuvia:

Niitä kenguruita pitää ihan oikeasti varoa, oon niitä jo tuolla tiellä nähnyt....

Junttirajat jalkapöydissä

Makaronilaatikkoa kaukana kotoa :)

Mulle on opetettu, että jos tielle tulee kenguru, niin ei saa väistää tai pysähtyä, vaan pitää ajaa suoraan päin. Onko Suomessa sama periaate hirvien kanssa?

Työmatka pt. 1

Työmatka pt. 2. Tiellä ajetaan noin 100km/h, ja kaistoja on yksi. Jos joku tulee vastaan, pitää muistaa väistää vasemmalle pientareelle. Onneksi ei ole vielä ketään tullut...

Tervetuloa farmille!

Pikkuisen tilastotietoa vielä: koko alkuvuonna Busseltonissa on satanut 3mm, yhteensä neljän päivän aikana. Yleensä helmikuun keskimääräinen sademäärä on noin 16mm. Kostein päivä on ollut tammikuun 7., jolloin vettä on satanut niinkin huimasti kuin 1mm. Kuumin päivä on ollut varjossa 38 astetta, ja kylmin yö vähän päälle 7 astetta. Tuo kuumin päivä on myös ollut 7.1. Keskimääräisesti meillä on öisin noin 14 astetta ja päivisin 32. Ei siis oikeasti ole mikään ihme, että öisin on vilu olla ulkona.... Tänään on ollut ihan järjettömän hiostava päivä. Lämmintä ei ollut "kuin" 35, mutta kosteusprosentti oli yli 50 ja voin kertoa kun työnsin vaunuja nurmikentällä niin ihan muutama hikipisara taisi valua pitkin selkää. Pitkästä aikaa illalla oli ällöttävän nihkeä olo. Olinkin jo ehtinyt unohtamaan miltä se tuntuu :D

Nyt lampsin vielä avaamaan ikkunan, koska meiltä on ilmeisesti ilmastointi otettu yöksi pois päältä. Hikinen yö siis tiedossa, nice....

-Laura

My life in Busselton

Mun elämäni Busseltonissa pitää sisällään tällä hetkellä tällaisia asioita:

Hiekkalinnojen rakentamista meidän nelivuotiaan kanssa. Hiekkalaatikkohiekka tosin koostumukseltaan ja väriltään poikkeaa aika lailla suomalaisesta versioista, joten hiekkakakkuja tästä ei rakenneta ja linnakin on melko abstrakti.

Autolla ajamista. Väärällä puolella tietenkin!

Muiden au pairien kanssa eksymistä mitä ihmeellisimpiin paikkoihin

Pulloa ja puklua

Biitsiä toivottavasti enenevissä määrin. Bruna ei ole vielä tarpeeksi hyvä! Tähän mennessä mun kropan ruskein paikka on ylläripylläri jalkapöydät, joissa menee junttirajat thongseista aka släbäreistä aka flip flopeista

Iltalenkkiä jettyllä

Sitä biitsiä ja kirkasta vettä

Kevyt 4km lenkki tulee kun kävelee edestakasin

Tuulitukkana olemista. Tällä hiki- ja tuulimäärällä ei paljoo kannata pyntätä

Ja sitä biitsiä. En ehkä saa tarpeekseni niistä. Miten ikinä osaan Australiassa mennä sisämaahan, jossa meri ei ole 10 minuutin matkan päässä??

Toivottavasti ensi viikolla myös meressä lillumista. Meillä on meressä sekä jelly fishejä että haita, siksi verkko. Verkkohan ei pidättele kun niitä jelly fishejä, rannan päällä pörrää helikoptereita ja jos hai tulee rannan läheisyyteen pistetään putiikki kiinni.

Täällä mä ajelen liikenneympyrää väärään suuntaan!

Lopuksi vielä lauantai-illan hengausta kotona Shrekin ja karvakaverin kanssa.

Ensi postaukseen yritän napata kuvan mun uusista kengurukavereista! Oon nähnyt niitä jo x+y. Vaikutun joka kerta myös meidän tienristeyksen vieressä olevasta kyltistä, jossa varoitetaan kenguruista seuraavan 3km matkan aikana. Voisin kirjoitella myös mun eksymisistä. Ne oikeastaan ansaitsisi oman postauksen. Ja autolla ajosta. Ja vaikka mistä. Mut ei nyt jaksa. Toiste sitten!

<3 Laura

Something new

Tiistaina siis saavuin tänne, pieneen noin 20 000 ihmisen kaupunkiin (huom. kaupunki, ei kylä :D) nimeltään Busselton. Se sijaitsee reilut 200km Perthistä etelään alueella, jossa on paljon viinitiloja sekä biitsejä. Noin 50km meistä eteenpäin on Margaret River, joka etenkin Australiassa on tunnettu viinintuottaja-alue. Täällä on nyt menossa rypälesesonki kuumimmillaan, ja kun farmitöitä etsittiin, pistettiin työhakemuksia myös näille kulmille. Päädyinkin tänne sitten ihan muuta kautta.

Tiistaina siis hyppäsin South West Coach Linesin kyytiin ja hurautin tänne. Perthin päässä oli näin lähellä, etten myöhästynyt bussista ja niiden hikipisaroiden joukossa oli varmasti mukana myös muutama pisara kylmää hikeä sekä paniikkia. Ajattelin Banjosilta lähtiessäni, että kyllä reilu tunti pitäisi riittää matkaan, joka on noin kolme kilometriä. Olinkin TÄYSIN väärässä. Otin ensin Claisebrookin rautatieasemalta Yellow CATin keskustaan, jossa vaihdoin Blue CATiin. Tässä kohtaa peliin astuu kyllä täysin oma tyhmyys. Tiesin, että Blue CAT menee suoraan Esplanade Busportille, joten ajattelin että se on ehdottomasti kätevin linja päästä suoraan perille, ja ilmainen kaiken lisäksi. Sitä en sitten tarkistanut etukäteen, että linja on vain rinkula eikä siis kulje kahteen suuntaan. Keskustan pysäkit on ensimmäisiä niistä kahdestakymmenestä, joten jouduin kiertämään sen koko saamarin linjan ennen kuin pääsin Esplanande Busportille. Bussin ohjeiden mukaan paikalla olisi hyvä olla 15minuuttia ennen, ja kun kello tuli 13.15 (lähtö 13.30) eikä mulla ollut hajuakaan kuinka kaukana ollaan olin ihan varma että tää oli tässä, en tule ehtimään. Kun Blue CAT kaarsi Busportille 13.25 huokasin syvään: ehdin! Olin viimeisiä bussiin menijöitä, ja taisin saada viimeisen ikkunapaikan. Ensimmäistä kertaa tuntiin uskalsin hengittää ja lysähdin penkkiin istumaan. Btw, penkit oli supermukavat ja tilaa oli paljon, lisäksi matkalla näytettiin myös elokuva Something borrowed :) kaikki kunnia siis aussibusseille. Ehkä se itärannikon kiertäminen Greyhoundin kyydissä ei olekaan niin paha nakki ;)

Sara (farmiperheen äiti) oli mua vastassa Busseltonissa lasten kanssa, ja se heitti mut Clairen ja Craigin luokse (Busseltonin perhe). Voi morjesta tää talo on hieno ja iso! Kaksi vuotta vanha, ja sen kyllä näkee koska joka paikka on älyttömän hyvässä kunnossa. Täällä siis asuu Claire ja Craig, Claire on mua vain neljä vuotta vanhempi. Lapsia täällä on kaksi: Jett 4v ja Levi 9kk. Lisäksi meillä on koira Lennox, joka kovasti kaveeraa mun kanssa koko ajan :) Farmiperheessä taas asustaa vanhemmat Sara ja Doug, sekä kolme lasta: tytöt Bella ja Maizie (7v ja 5v) sekä poika Jack 5kk. Mun työnkuva on olla maanantaisin sekä keskiviikkoisin klo 8-17 (noin) täällä kotona Clairen ja Craigin apuna. Craig käy töissä ja Claire opiskelee, joten noina kahtena päivänä olen joko vauvan tai molempien poikien kanssa koko päivän, teen pieni huushollihommia sekä iltaruuan. Perussettiä siis. Tiistai-iltapäivät ja lauantaiaamupäivät olen sitten farmilla Saran ja Dougin apuna. Doug on töissä ja Sara kuskailee tyttöjä, joten olen Jackin kanssa kotona. Perussettiä sielläkin. Vauvanhoito ei valitettavasti ole ollut kovin tuttua mulle, mutta ihan muutamassa päivässä rupee saamaan juonen päästä kiinni. Ruuan antamista/syöttämistä, pullon tekemistä, vaippojen vaihtamista, nukuttamista jne. 

Tiistaina kun tulin tänne, en tehnyt oikeastaan muuta kun purin rinkan. Syötiin yhdessä, mutta koska kello oli lähemmäs kuutta kun pääsin tänne, ei porukka ollut enää montaa tuntia hereillä. Ja se tunne, kun saa purkaa rinkan vaatekaappiin ja kylppärin kaappeihin ja suihkukopin lattialle! Paras fiilis pitkään aikaan. Ajattelin, että voisin investoida nyt muutamaan edulliseen mekkoon tms, joita pitää täällä ja jotka voisin hylätä sitten kun matka jatkuu. Nyt kun vaatteet on kaapissa tajuan, kuinka vähän niitä on. Kempparia tuntuu sitten olevan senkin edestä. En käsitä, miten niitä voi olla niin paljon mutta aina kun ollaan liikuttu, oon katsonut voisiko sieltä jotain heittää pois enkä vielä ole oikein keksinyt että mitä se voisi olla... Mun tavarathan painaa kun synti, vaikka ei mulla mitään mukana tunnu olevakaan :D (paitsi mitä nyt laskin, niin kenkäpareja on 8... HUPS). 

Väliin kuvia siitä, millaisessa lukaalissa asun:

Voittaa kevyesti hostellin sängyn...

...jaetut kylppärit...

...ja yhteiskeittiöt.

Keskiviikko meni myös vähän ihmetellessä.  Meidän perhe lähti hautajaisiin, ja mä chillailin aamupäivän ylhäisessä yksinäisyydessäni Lennoxin kanssa. Sara tuli hakemaan mua puolen päivän maissa ja vei mut niille tsekkaamaan niiden kämpän ja tutustumaan paremmin Jackiin. Vietin iltapäivän siellä ja babysittasin kun Saralla oli muita hommia. Mun perhe tuli illalla myös sinne, syötiin iltaruoka yhdessä ja tehtiin suunnitelmaa mun työviikkojen suhteen. Mun pläänihän on löytää viikonlopulle/illoille toinen duuni, josta maksettaisiinkin jotain. Molemmat perheet on auttaneet mua ihan tosi paljon kontaktiensa kautta ja huomenna menenkin käymään yhdessä paikassa, jossa käytiin kahvilla tänään. Toivottavasti tärppäisi!

Torstaina oli ensimmäinen "työpäivä", vaikka se ei työpäivä sanan varsinaisessa merkityksessä ollutkaan. Aamulla lähdettiin Clairen ja poikien kanssa katselemaan Busseltonia. Käveltiin jettylle ja käytiin kahvilla viereisessä The Goose - nimisessä paikassa. Käveltiin myös pikkuisen ympäriinsä, mutta jostain syystä Busseltonissa kaikki korttelit näyttää samalta, joten olen ihan hukassa täällä, enemmän kun olen ikinä ollut Australian suurkaupungeissa :D Iltapäivällä sain oppitunnin siitä, kuinka ajetaan autoa Australiassa aka väärällä puolella tietä. Ajeltiin Craigin kanssa eka meiltä Saran ja Dougin luokse ja sieltä keskustan kautta takaisin. Muistin pysyä vasemmalla, ehkä välillä vähän liiankin vasemmalla koska Craig oli huolissaan sivupeilistä :D isot risteykset hämmensi, samoin kuin vilkutussäännöt liikenneympyrässä. Pistin myös säännöllisesti pyyhkijöitä päälle vilkkujen sijasta. Mulle annettiin myös oppitunti siitä, kuinka pitää väistää jos tielle osuu kenguru. Meillä on ihan huudeilla villejä kenguruita! Auton ikkunasta näin jo niitä, mutta ne on ihan kävelymatkan päässä joten pitää joku ilta lähteä lenkille sinne. Yritin tänään, mutta eksyin. Asutaan asuinalueella, jossa kaikki talot ja tiet näyttää samalta, joten en onnistunut pääsemään edes pois tältä alueelta ja silti kiersin melkein tunnin. Yritys hyvä, seuraavalla kerralla parempi. Mulla ei ole mitään hajua, kuinka ajaa täältä keskustaan tai Saralle. Tunnistan paikkoja, mutta en tiedä kuinka niihin pääsee. Turhauttaa. Ehkä oon vaan liikaa kiinnittäny tiellä huomiota hauskoihin, kengurusta varoittaviin merkkeihin tai jäänyt lueskelemaan kylttejä, joissa muistutetaan siitä että rattiin ei kannata nukahtaa. 

Kuvia iltalenkiltä:

Mitenniin kuivaa... WA:ssa on taas pensaspaloja, ei hyvä.

Meijän talo

Loppuviikon suunnitelmista en vielä tiedä sen enempää, kun että huomenna pitäisi mennä käymään siellä The Goosessa vinkumassa sitä työpaikkaa. Perhe lähtee lauantaina häihin Perthiin, ja mä jään yksin tänne. Mulla on myös tsäänssit mennä Saran luokse yöksi, mutta ajattelin silti että voisin olla täällä vaikka joudun olemaan yksin. Alan pikkuhiljaa kotiutua tänne ja on sellainen olo, että haluaisin olla "kotona", enkä lähteä muiden nurkkiin pyörimään. Toki arvostan kutsua suuresti ja saattaa hyvin olla, että mieli muuttuu vielä matkan varrella.

Ei kai muuta tähän väliin. Paljon on tapahtunu ja tunteet on heitelleet laidasta laitaan. Yhtenä hetkenä haluan lähteä täältä sinne, missä on kavereita ja elämää, ja toisena hetkenä olen onnellinen juuri täällä. Katsotaan mitä ensi viikko tuo tullessaan :)

Vielä meidän jetty. Lisää voi lukea esim. täältä. Pähkinänkuoressa laiskoille: Jetty on rakennettu 1853-1960, ja sen kokonaispituus on 1841 metriä. Jettyä pitkin kulkee juna, ja sen päässä on vedenalainen observatorio. Vielä ei ole ollut mahdollisuutta kävellä sitä päästä päähän, mutta ehkä lauantaina, koska se on iltaisin ilmainen. Kävisi hyvin myös iltalenkistä ;)

Siinä se nököttää

Lopuksi toivottelen vielä hyvää ystävänpäivää kaikille rakkaille Suomessa <3 täällä on ollut vähän ankea ystävänpäivä ilman yhtään ystävää, mutta eteenpäin porskutetaan kuin mummo lumessa. Hyvä tästä tulee, ainakin uskottelen koko ajan itselleni näin :)

-Laura

Hey no worries!

Mua odottaa huomenna uudet seikkailut! Kävin tänään työhaastattelussa siitä Busseltonin paikasta ja huomenna koittaa lähtö :) elämä muuttuu kertalaakista aika lailla: en enää asu hostellissa ja chillaa muiden backpackereiden kanssa, vaan lähden kokeilemaan elämistä australialaisessa perheessä pienessä kaupungissa nimeltä Busselton. Vähän ne oli huolissaan siitä, sopeudunko asumaan pienellä paikkakunnalla perheen luona, mutta yritin parhaani mukaan vakuutella että se passaa vallan mainiosti. Teen hommia siis kahdelle perheelle: toiselle perheelle ilmeisesti kaksi vai kolme päivää viikossa ja toiselle ilmeisesti kaksi puolikasta päivää. Asun siinä perheessä, joka asuu muutaman kilometrin päässä Busseltonin keskustasta. Mulla on oma huone ilmeisesti king size - sängyllä (aaahhh ihanuutta) ja jaan kylppärin perheen pikkupojan kanssa. Tarjolla on ilmeisesti myös wifi, mitä luksusta. Tuolta keskustan perheestä ajelen sitten pari kertaa viikossa toisen perheen luokse dairy farmille hoitamaan niiden pikkuista, 5kk ikäistä poikaa. Siellä on myös aivan ihana seitsemänvuotias tyttö ja myös poika, jonka iästä en nyt mene sanomaan yhtään mitään. Mun tarkempi työnkuva on vielä hieman hakusessa mutta eiköhän sekin selviä kun huomenna pamahdan paikalle. Busseltonissa on ilmeisesti myös muita au paireja, joten mulla saattaa hyvällä säkällä olla kavereitakin siellä :D Juttelin molempien perheiden äitien kanssa, toinen kävi Perthissä ja toisen kanssa skypetin, ja molemmat vaikuttivat nuorilta/nuorekkailta ja mukavilta. Saapi nyt nähdä mitä tästä sit lopulta tulee. Näillä näkymin mun pitäisi jonnekin toukokuun puoliväliin/loppuun saakka olla tuolla.

Koko viikonloppu on mennyt melko odottavissa tunnelmissa. Lauantaina kävin tsekkailemassa Minnan uutta kämppää, mutta tulin aika aikasten jo takaisin hostellille koska jotenkin oli vähän creepy fiilis junamatkasta. Hyvin se meni, mutta täällä ei ilmeisesti voi olla liian varovainen. Ensin en osannut pelätä liikkua tuolla meidän huudeilla yksin pimeällä, mutta paikalliset on saaneet tartutettua muhun sen pelon ja varovaisuuden. Ehkä hyvä niin, koska siellä ei liiku ketään missään, ja ne vähät ketä liikkuu on aika sekalaista seurakuntaa. Banjosilla oon bondaillu mun huonekavereiden kanssa. Siellä on tällä hetkellä saksalainen tyttö, saksalainen poika, usalainen poika ja italialainen poika. Etenkin noiden saksalaisten kanssa ollaan aika paljonkin vietetty aikaa ihan vaan jutellen ja oleillen. Sen saksalaisen tytön kanssa olin eilen sunnuntaina myös kaupungissa. Meidän piti vaan pyörähtää keskustassa, koska eilen juhlittiin kiinalaista uutta vuotta ja täällä oli aikamoiset meiningit. Lähdettiin sitten kuitenkin kävelemään Swan Riverille, ja sieltä King's Parkiin. Siellä kavuttiin jyrkät portaat ylös näköalapaikalle, josta avautu maisema Perthin CBD:lle. Pyörittiin hetki ympyrää King's Parkilla ja käytiin vilvoittelemassa ilmastoidussa infopisteessä ja juteltiin mukavia infopisteen sedän kanssa, joka kertoi ihan innoissaan että sen pojalla on suomalainen vaimo nimeltään Emma. 

Koska meillä molemmilla rupesi voimat käymään vähiin helteen takia (lämmintä oli 38, aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja kosteusprosentti oli 12), hypättiin ilmaiseen bussiin ja tultiin takaisin Perthin CBD:lle.  Käveltiin rautatieasemalta vielä Northbridgeen tsekkaamaan se kiinalainen uusi vuosi. Mulla alko siellä tulemaan ihan oikeasti huono olo auringon takia, ja sanoinkin että voitaisiin lähteä takaisin hostellille. Ajateltiin, että kävellään hostellille puolitoista kilometriä ja käydään Colesilla kaupassa matkalla hakemassa vettä ja iltaruokaa. Väsähdin ihan täysin parinsadan metrin kävelyn jälkeen. Heti kun astui varjosta aurinkoon, tuntui siltä että lentää oksennus. Arvoin sitten hetken varjossa istuen että miten pääsen hostellille takaisin parhaiten, ja päädyttiin siihen että Lena kävelee yksin kaupan kautta kotiin, ja mä nappaan Yellow Catin (ilmainen kaupunkibussi) ja tulen sillä kotiin. Sain pidettyä itseni jotakuinkin kasassa kotimatkan ajan. Hostellilla menin vilpoiseen suihkuun, ja nukuin parin tunnin päikkärit meidän ilmastoidussa huoneessa.

Heräsin puoli seitsemän ja aattelin, että nyt tarvitsee nousta ylös että riittää unta ensi yöksikin. Menin keittiöön kokkailemaan pasta carbonaraa, mutta saman tien kun pääsin keittiöön tuli tosi huono olo. Jollain ihmeen voimanrippeillä sain kokattua ruuan ja istuin pöytään Lenan kanssa, mutta sain ehkä kolme haarukallista ruokaa alas ja oli pakko lähteä takaisin ilmastoituun huoneeseen. Siellä sitten makoilin ja jauhoin Lenan ja sen saksalaisen pojan kanssa. Joskus ehkä tunnin päästä tuli ihan yhtäkkiä tosi huono olo. Tein syöksyn vessaan, mutta mitään ei tullut ulos. Heti kun menin takaisin makuuasentoon rupesi oksettamaan uudestaan joten eikun uusi yritys. Se on hieno tunne kyykkiä jaetuissa vessoissa oksentelemassa kun vessa/suihkut on täynnä muita ihmisiä...  Loppuillan sitten tärisin kylmästä, makasin valkoisena peiton alla ja tein säännöllisin väliajoin oksuvisiittejä. Mitä tästä opimme, liika aurinko ei ole hyväksi.

Yö meni aika lailla valvoessa. Jokaista lihasta särki, ja hedari oli valtava. En kuitenkaan uskaltanut ottaa särkylääkettä aivan tyhjään vatsaan, ja ajatuskin ruuasta inhotti. Menin siis hemaisevan fressinä sinne haastatteluun Boostin smoothien voimalla... :D Ilmeisesti mun ulkomuoto ei kuitenkaan haitannut, kohteliaasti vaan kieltäydyin kun se äiti ehdotti lounaalle menoa. Istuttiin siis puiston penkillä ja turistiin mukavia. Kun olin työasiat saanut hoidettua pois alta, kävin tsekkaamassa mistä mun bussi lähtee huomenna ja että kuinka saan lipun. Nyt tulin taas puistodatailemaan ja skypettelmään. Täällä on edelleen lämmintä 40, mutta keli on paljon mukavampi kun eilen, koska aurinko ei paista vaan taivas on pilvessä. Täällä käy myös mukava tuulenvire. On kuuma, mutta ei tukalaa. Tänään myös ennakoin syömisen kanssa: kiskasin huiviin KFC:n kanawrapin ennen kun tulee huono olo. Onpahan jotain sit mitä oksentaa jos taas iskee sellainen päälle.

Innolla odotan huomista 4 tunnin bussimatkaa kun lämmintä on luvattu 42... vielä enemmän odotan rinkan roudausta :D 

Loppuun vielä kuvapläjäys:

You got a job!

Mun koti viimeset kaksi viikkoa

Jos oikein tarkasti katsoo, näkyy laivan vieressä mustia joutsenia :)

King's Park ja Perth CBD

Palailemisiin! Take care :)

Luv, Laura

WebRep

currentVote

noRating

noWeight

Ajattelin vaan kertoa teillekin...

... etta ma paistun elavalta taalla.

Tsekkaa taalta


Ei mulla muuta. Tanaan tsekkaillaan kiinalaista uutta vuotta jos pystyy oleen ulkona.

Terveisin,

punainen Laura

EDIT: lämmintähän tuolloin oli +40. ei sen enempää eikä vähempää. voin kuitenkin kertoa että se oli vallan riittävästi

"Olen onnellinen, mitä sä luulit..." :)

:) :) :)

Oon ollut yhtä hymyä koko päivän. Eilinen odottelu Aussi jobsilla palkittiin, ja mulle olisi hyvin suurella todennäköisyydellä luvassa töitä ensi viikon alusta lähtien Busselton - nimisessä kaupungissa parisataa kilometriä Perthistä etelään! :) Työt on tällä hetkellä kiinni työhaastattelusta, mutta nuo perheet kuulemma "loved my resume" joten en näe mitään estettä miksi en sitä työtä saisi.

Mun työnkuva on käytännöllisesti katsoen olla osa-aikainen au pair. Kaksi perhettä ikään kuin "jakaa" mut - olisin kaksi päivää viikossa Busseltonissa hoitamassa toista vauvaa, ja yhden päivän viikossa 17 kilometrin päässä olevalla dairy farmilla hoitamassa toista vauvaa. Toinen näistä vauvoista on 5kk ja toinen 9kk. En tosin yhtään ihmettelisi jos siellä on enemmänkin lapsia, meni meinaan osa sen Aussi jobsin counsellorin puheesta ohi, mutta kirjallisessa työnkuvassa on mainittu nuo kaksi vaavia. Työnkuva pitää myös sisällään sen, että mun pitää ajaa tuo 17km matka aivan itse, väärällä puolella tietä. Onneksi ollaan maalla, joten ehkä selviän siitä hengissä :D Ainakin toinen noista perheistä oli uusi-seelantilaisia, ja joku oli myös asunut Amerikassa. On siis pikkusen sekava kuvio, mutta eiköhän maanantaina työhaastattelussa sitten selviä! Aattelin myös, että olisin ehkä saattanut rimpauttaa toisen perheen äidille vielä tässä viikonlopun aikana ja esitellä itseni ja "just to say hi".

Saan tuon työn mukana ilmaisen asumisen Busseltonin perheessä sekä myös ruuat. Lisäksi maksetaan 180 dollaria viikossa noista kolmesta päivästä. Aussi jobsin counsellorin mukaan mulla on myös mahdollisuuksia etsiä sitten Busseltonin päästä itselleni esimerkiksi tarjoilijan duunia ylijäämäpäiville. Tällä hetkellä mua vaan huolettaa se, että se Busselton on niin pieni kaupunki - onko siellä mitään ekstraduunia ja saanko ees kavereita sieltä jos ei siellä kertaa oo mitään tai ketään. Ensi viikolla tämäkin asia sitten selviää. Voi olla, että tää on mun elämäni paras päätös, tai ehkä myös huonoin. Cousellor myös väläytteli mahdollisuuksia, että pikku kikkailulla voisin saada kerrytettyä päiviä myös toisen vuoden viisumia varten koska tuolla on se maitotila. Eli jos se onnistuu ja jaksan olla tuolla 3kk, olisi toisen vuoden viisumi heti kättelyssä taskussa! :)

Mun alunperin aika negatiivinen kuva Aussi jobsista on nyt siis hälventynyt. Monta päivää siellä kärsivällisesti istuin ja kuten seinällä luvataan - "it's worth of waiting". Kun vielä eilen istuin varmaan neljä tuntia siellä ennen kun pääsin kenenkään juttusille, olin tänään toisena jonossa. Mulle luvattiin myös jatkossa sieltä töitä jos tarve tulee. Hyvä kuva siis jäi lopulta kyseisen lafkan toiminnasta, vaikka koko systeemi melko sekava onkin.

Pääsin tänään sieltä toimistolta pois jo puolen päivän aikaan. Päätin jo eilen, että lähden tänään biitsille ja otin suunnaksi Cottesloen rannan, joka on aika lähellä Fremantlea. Rautatieasemalta oli ehkä kymmenen minuutin kävely, ja kun pääsin rantaan olin tosi positiivisesti yllättynyt. Ranta ei ollut kovin iso eikä se ollut ihan täyteen pakattu ihmisiä. Siellä oli myös nurmikkoaluetta, joten ei tarvinnut leväyttää itseänsä hiekalle ja tuoda sitä taas kiloa mukanaan hostellille. Mereltä kävi tuuli, ja oli oikein mukava olla auringossa vaikka lämpömittari näytti 35 astetta. Chillailin siellä muutaman tunnin, luin kirjaa, kuuntelin musiikkia ja vaan ihmettelin elämänmenoa. Muistin laittaa aurinkorasvaa kaikkialle muualle paitsi vatsaan, joka onkin tällä hetkellä hieman eri punaisen sävyssä kun muu kroppa. Aurinkorasva ainakin toimi - se ei lähtenyt pois edes suihkussa.

Parin tunnin jälkeen kyllästyin vaan olemaan yksin paikallani ja lähdin kävelemään rantaa pitkin. Huomasin yllätyksekseni, että rantaa jatkui kilometritolkulla, ja siellä ei ollut juuri ketään missään, muutama lenkkeilijä ja liitovarjoilija. Lenkkeilijät hymyilivät mulle matkalla ja toivottelivat hyvää päivänjatkoa. Kävelin rantaviivaa pitkin ja aallot löi vasten jalkoja. Joka puolella oli simpukoita ja vitivalkoista hiekkaa. Maisema oli kaunis kuin mikä, ja pitkästä aikaa olo oli rauhallinen ja levollinen. Kuuntelin aaltojen pauhunaa ja tunsin olevani onnellinen pitkästä aikaa. Otin myös mukaan simpukan muistuttamaan minua myöhemmin tästä hetkestä.

Kotimatkalla en voinut vastustaa kiusausta, vaan hain frozen yoghurtin. Se olikin aivan valtava, ja kävi hyvin lounaasta. Ja hyvää, namnam. Hostellille kun tulin huomasin, että se saksalainen tyttö, joka oli meidän kanssa viime lauantaina ulkona, on palannut takaisin hostellille. Kivaa saada takaisin tuttuja naamoja :) tehtiin pikku plääniä että voisi huomenna lauantaina lähteä ulos. Minna tsekkaa ittensä ulos tästä hostellista huomenna ja jatkaa eloaan täällä Perthissä, mulla on sänky maanantaihin, katson sitten mitä käy.

Nyt vihdosta viimein niitä kuvia :)

Fremantle

Fremantle

Random pikkukuja Perthissä

Iltalenkiltä, kuvattu meidän oman Claisebrookin rautatieaseman sillalta. Taustalla Perth CBD

Fremantlessa oleva pikkubiitsi

Ihmeellisen näkönen lintu, melkein kun papukaija mut ei sit kuitenkaan.

Cottesloe beach. Spottailin noita maisemia muutaman tunnin...

...lähdin kävelemään...

...ja löysin silmänkantamattomiin valkoista hiekkaa.

Kävelin rantaviivaa ja olin onnellinen, kun vesi huuhtoi varpaita.

Otin mukaani simpukan

Päivän kruunasi frozen yoghurt <3

Näihin tunnelmiin, mukavaa viikonloppua!