torstai 21. marraskuuta 2013

My Sydney

Apua, on niin busy times koko ajan että ei blogia ehdi päivittämään! Päivät valuu sormien välistä, tämäkin viikko meni niin että hujahti. Päivät täyttyy kaikesta kivasta tekemisestä ja kavereiden näkemisestä. Myös kavereita muualta on käynyt jonkin verran piristämässä mun arkipäiviäni ja viikonloppuja. Koska mun työviikko on vain nelipäiväinen ja viikonloppu siten kolmipäiväinen, tuntuu että koko ajan on viikonloppu. Ei siis ollenkaan huono asia. Saatte taas kuvaähkyn siitä, mitä kaikkea ollaan täällä tehty viimeisen kuukauden aikana:

Jakarandat kukkii, joka paikka on täynnä violetteja kukkia!

Laura ja auto Sydneyn liikenteessä. Tämä tie iiseimmästä päästä, melkein kotikatu. Nyt puolentoista kuukauden jälkeen olen oppinut keräämään ja rauhoittelemaan itseäni isoissa risteyksissä enkä enää kilju yksikseni autossa. Uskalsin tänään myös ajaa itse, yksin, Parramattaan 20km päähän sisämaahan päin. Neljän ruuhkassa. Ja olen vieläkin hengissä. Sydneyn jälkeen vähän semmoinen olo että autoilu onnistuu missä vain :D

Välillä askarrellaan paskarrellaan Michellen kanssa

Perusdinneri meillä. Pikku hiljaa opin tykkäämään lampaastakin!


Oopperatalo vol 643

Eräs sunnuntai-iltapäivä, Lauran ja Elinin kanssa Darling Harborissa lunchilla

Laura ja Laura. Voiskohan välillä vetää päälleen jotain muuta kun noita mustavalkoisia maksimekkoja??

Meidän oma Sunday Session The Rocksissa. Rakastan tota kyseistä rooftop baria

Kotikatu. Todellisuus ei ole ihan noin ankea kuin mitä kuva antaa olettaa :D

Musta on tullut kunnon multi-taskaaja keittiössä! Liedellä porisee curried mince, morrocan chicken, lohi ja kuskus! Vihdoin, 25-vuotiaana, oon oppinut kokkaamaan. Jotain hyötyä tästäkin!

Biitsi, jonne on meille helpointa ajaa. Mona Vale beach

Oli pakko!

Sydney by night

Seikkailuja seikkailuja...

Enää viikko, en malttaisi millään odottaa!! Line Up on ihan huikea



Mitä mä teen, kun Big Bang Theory on kohta katottu loppuun?? Plus Jaffa - karkit <3

Kaverin pool. Ignooraa peukalo ;)

Au pairin vapaapäivä <3

Mun ja Nooran Bondi - viikonloppu alkoi luksummissa merkeissä...

... ja pian saatiin taas kosketus todellisuuteen. Pussipastaa ja viiniä mukista <3

Eli kaikenmoista ollaan puuhattu! Nyt odottelen Nadinea saapuvaksi tänne lentokentältä eli viikonloppuna tiedossa turistipaikkojen exploorausta! Ensi viikon viikonloppuna on vihdosta viimein Stereosonic, ja saan Elinin sinne seuraksi jee. Huippujuttuja siis tiedossa! 22 päivää Sydneyssä, 27 päivää yhteensä Ausseissa ja 31 päivää kotiin. See you guys soon <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentteja otetaan ilolla vastaan! :)