sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Täydellinen päivä

Tänään oli melko lailla täydellinen päivä. Mun hostperheen sukuun mahtuu kaikenmoista kulkijaa, myös miljonääriperhe. Käytiin viime torstaina dinnerillä niiden 14 miljoonan talossa, jonka keittiössä on näkymä Sydney harbouriin ja tänään sunnuntaina lähdettiin koko perheen + Elinin + parin random ranskalaisbackpackerin kanssa veneilemään aamupäiväksi. Huh mitä mä oon tehnyt että oon saanut mahdollisuuden tällaisiin kokemuksiin? Veneilyn jälkeen meidän pudotettiin Rose Baylle, josta oli noin kolmen kilometrin matka Bondi Beachille. Käpyteltiin sinne ja pysähdyttiin matkalla Aquabumpsin galleriassa. Mahtavia kuvia! Bondilla syötiin frozen yoghurtit ja käveltiin vielä rantaa pitkin Tamaramalle. Tässä kohtaa rupesi tulemaan tosi kuuma ja oltiin oltu jo noin kahdeksan tuntia auringonpaisteessa, niin napattiin bussi Bondi Junctionille ja junalla kotiin. Päivään sisältyi siis enemmän kuin tarpeeksi auringonpaistetta, ihania ihmisiä ja mahtavia maisemia. Mitä muuta täydelliseltä sunnuntaipäivältä voi toivoa!

Tästä Hunters Hillin yksityisestä marinasta lähdettiin liikkeelle. Veneiden omistajien huikea talo on hieman vasemmalla oleva valkoinen, neliskulmainen talo ylärivissä. 

Meidän menopeli, suurin osa matkasta lököteltiin etukannella

Matka aloitettiin kuitenkin yläkerrasta


Kohti harbour bridgeä!

Hiukan onnellisena


Oopperatalo vol 750

Kohti Mosmania

Operaatio täydellinen rusketus on hyvällä mallilla. Vielä kaksi viikkoa aikaa tehdä siitä täydellinen! Ja kyllä, käytän aurinkorasvaa, suojakertoimet välillä 30-50. 

Jossain Mosmanin ja Seaforthin liepeillä

Meillä on kuva tästä samaisesta talosta maailmanympärimatkalta vuodelta -95. Seaforthissa tämä

Miksi en hakenut au pair - perhettä sijainnin perusteella???

Middle Covessa oli aika kokata lunch

Apua mun tulee Eliniä ikävä <3

Au pairin elämä on välilä tosi rankkaa

Poimin matkalla kukkia hiuksiin ja myöhemmin matkalla Bondille söpöäkin söpömpi poika väläytti mulle hymyn ja kehui kukkia kauniiksi. On aussit vaan ihania välillä

Bondi beach

Bondi Beach

Ai siis kahden viikon päästä mun pitäis olla lumen keskellä??

Bondi Beach

Bondi Beach, matkalla Tamaramalle
 Vajaa viikko jäljellä eloa Sydneyssä. Ensi lauantaina kolahtaa lentokoneen pyörät Perthin maan kamaralle ja alkaa Aussien viimeiset seikkailut Nooran kanssa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentteja otetaan ilolla vastaan! :)