Marraskuun alussa päätettiin Elinin kanssa tehdä lauantairetki Taronga Zoohon! Hypättiin junaan täällä meillä ja Circular Quaylla hurautettiin lautalla Taronga Zoo Wharfille. Zoosta ei nyt sinänsä ole mitään sen kummempaa kerrottavaa, paljon elukoita! Ihan sellainen fiilis oli, että olisi keskellä Vili Vilperin ja kumppanien elämää :) Ainoa miinus oli, että bush firesien takia keli oli tosi savuinen, ja kun siihen yhdistetään noin 35 asteen lämpötila, niin keli kävi aika tukalaksi. Onneksi oltiin heti aamusta liikkeellä, ja menossa takaisin kotiin päin jo hieman kahden jälkeen. Maisemiin savu vaikutti aika lailla, mutta loppupeleissä Sydneyn skyline oli aika jännän näköinen savuverhon läpi. Huono asia metsäpalojen takia toki, mutta näkymänä mulle aika ainutkertainen.
 |
Matkalla ferryssä! |
 |
Sydney savuverhon atkana |
 |
Siellä on Timon! Pumbaa ei näkynyt, harmi |
 |
Isoja ja vanhoja kilppareita |
 |
Cockatoo. Pitää ihan hirveetä meteliä, onneks meidän lähellä ei asu kyseisiä lintuja |
 |
Kroko |
 |
Tälläsiä tepasteli pitkin eläintarhan katuja |
 |
Quokka, elää melkeinpä pelkästään Rottnest Islandilla Perthissä |
 |
Roolla oli vapaapäivä |
 |
Tasmanian tuholainen ja feikki kuollut kenguru |
 |
Käytiin papukaijatalossa... |
 |
Ja elin joutui viisi minuuttia myöhemmin hyökkäyksen kohteeksi |
 |
Spottaa koala! |
 |
Kirahveilta on komeat maisemat |
 |
Äitigorillalla oli vauvagorilla sylissä <3 |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentteja otetaan ilolla vastaan! :)