perjantai 17. toukokuuta 2013

Well this is the plan

Eilen oli tasan kaksi viikkoa siihen, että lähden Busseltonista. Nyt voikin sitten jo melkein laskea päiviä. Olen tässä yrittänyt kasailla jonkinmoista suunnitelmaa ja nyt rupeaa raamit olemaan kasassa. Tarkoitus (huom. _tarkoitus_, asiat muuttuu kumminkin ;)) olisi lähteä Busseltonista 30.5., ja mennä kahdeksi yöksi Perthiin. Siellä pitää hoitaa työjuttuja, käydä vinkumassa Applelta apua etc. 1. 6. starttaa mun tour kohti Broomea! Varasin yhdeksän päivän tourin Aussie Wandererilta Perthistä Broomeen. Ryhmäkoko on muistaakseni 13, ja nyt toivonkin sydämeni kyllyydestä että siellä olisi kivoja ihmisiä mukana! Oon ihan tosi innoissani tästä, 2300 km bussin kyydissä kauniita maisemia ihastellessa. Tässä pientä esimakua siitä, mitä reissun aikana nähdään ja tehdään:


Sandboarding


Luonnonpuistoja

Erikoisia biitsejä

Delfiinien ruokkimista

Snorklausta

Vesiputoksissa uimista

Auringonlaskujen ihailuja

Uskotteko nyt, kuinka innoissani oon? :D

Ihan alkuun ajattelin, että olisin lähtenyt Broomesta itärannikolle eli lentänyt ensin Darwiniin ja sieltä Cairnsiin (eli lentänyt rannikolta toiselle pohjoista pitkin). Pläänit - ylläri ylläri - muuttuivat, ja tuunkin takaisin Perthiin sieltä pohjoisesta. Mun piti lähteä tekemään farmeja mutta saankin ne tarvittavat 88 päivää täältä toisen vuoden viisumia varten, joten se homma on nyt hoidettu pois alta ja saan olla täällä/tulla tänne uudestaan vielä toiseksi vuodeksi! Meinasin jo jotain banaaninpoimintaa tms mutta eipä tartte lähteä käsiään likaamaan ;) anyways, ton tourin mukana pääsisi myös maitse takaisin Perthiin mutta on nopeampaa sekä halvempaa lentää, joten aattelin tässä lähipäivinä buukata lennot Broomesta Perthiin joskus ehkä 12.6. Saana on noihin aikoihin muutaman päivän Perthissä, joten siellä olis seuraakin ja joskus siinä puolen kuun maissa sitten olisi kiva aloittaa uudet työt. Meen taas Aussi Jobsin puheille, se counsellor sieltä jo sähköpostissa vastas että kyllä niillä hommia mulle on. Oon ehkä idiootti, mutta haluaisin lähteä kokeilemaan country pub - hommia :D eli siis in the middle of nowhere pikkukylän ainoaan pubiin baarimikoksi. Toinen vaihtoehto on jatkaa nannynä olemista, mutta sitä suostun tekemään vain ja ainoastaan Perthissä, paikallisjunaverkon matkan varrella. Työkuvioiden suhteen oon aika paljon viisaampi parin viikon päästä, siihen asti jännitetään että mitä elämä tällä kertaa eteen tuo. 

Ajattelin että voisin olla töissä jonnekin elokuulle. Meidän farmin Sara kysyi multa, että jos olen jossain "huudeilla" (eli wa:ssa :D) niin voisin mennä niille pariksi viikoksi elokuussa pyörittämään huushollia. Mietin että voisi ehkä olla ihan kiva, ja jos oon vielä tällä rannikolla silloin niin käytän ehdottomasti tilanteen hyväksi. Saana taas on syyskuun alussa hyvin todennäköisesti lähdössä Balille, joten aattelin ehkä kutsua itseni mukaan sinne viikoksi lämmittelemään talven jäljiltä ja hankkimaan ennakkorusketusta. Mutta nämä kaikki on nyt vain suunnitelmia, ja ainoa, mikä on varmaa on se, että tour Broomeen starttaa kesäkuun ensimmäinen päivä lauantaina klo 7am.

Nyt ei auta kun yrittää luovia läpi viimeisistä päivistä Busseltonissa. The Goosen oon jo lopettanut, ja normi babysittauspäiviä on jäljellä ehkä seitsemän. Öitä lähtöön 13. Mitenniin oon jo toinen jalka oven raossa menossa... Oon niin kovasti odottanut lähtöä, että nyt kun se viimein koittaa en oikein tiedä enää kuinka päin olla :D Onneksi tässä nyt kuitenkin on hommaa vielä ennen lähtöä, joten päivät kuluvat nopeasti. Saan toivottavasti pitää mun gym - jäsenyyden sinne loppuun asti, mikä tosin ei ole vielä kirkossa kuulutettua koska ne häsää siellä nyt jotain ihan ihme juttuja mun jäsenyyden kanssa ja saan vääntää joka ikinen kerta siitä onko se vielä voimassa vaiko ei. Tämä viikko on ollut melkoisen BodyBalance - painotteinen, kolme kertaa olen kyseisellä tunnilla käynyt. 

Tämän perjantai-illan kuvioista sen verran, että lähdetään Saanan kanssa tsekkailemaan Busseltonin yötä. Selvin päin toki, koska auto ja töitä huomenna. Saana ei ole vielä koskaan käynyt Esplanadella, joten pitäähän se nyt nähdä täällä ollessa :D ollaan kuitenkin vanhuksia, ja nukkumassa ennen puoltayötä. Kyllä mä tosin kertaalleen oon käynyt ihan kunnolla ulkona täällä, silloin kun Minna oli täällä. Niiden hostellilla oli jollain virolaisella tytöllä synttärit ja eka saatiin hostellilla ilmainen bbq ja vähän myöhemmin lähdettiin Ship Inniin laulamaan karaoketa. Koska oli torstai-ilta, siellä oli meidän lisäksi ehkä kolme muuta. Komeasti silti koko porukalla kajautettiin Hey soul sister ja oli mukavata. Illan päätteksi taksi toi hyvin ja edullisesti kotiin. Huimaa. On se vaan joka kerta niin erilaista käydä ulkona pikkukylillä kun suurissa kaupungeissa. Täällä on ihan huippua kun ei tarvii pynttäytyä vaan voi lähteä ihan perusvaatteilla eikä tunne oloaan alipukeutuneeksi, toisin kuin jossain Sydneyssä tai Perthissä. 

Vielä loppukevennykseksi: pokkasin speeding ticketin nro 2. Mä niin lopetan ajamisen täällä.


3 kommenttia:

  1. paljoko tollanen paketti makso? :)

    VastaaPoista
  2. Anonyymi, noin 1400 aud. Onhan se paljon, mutta on matkakin pitkä :)

    VastaaPoista
  3. Kuulostaa NIIIIN kivalta! Tsemppiä loppupäiville sinne, kyllä nekin nopeasti sujahtaa ohi!

    VastaaPoista

Kommentteja otetaan ilolla vastaan! :)