Breikki arjesta

Viime viikon tiistaina koitti vihdoista viimein kauan odotettu, viikon Sydneyn loma! Maanantai kului tosi hitaasti, oli ihan normaali työpäivä lasten kanssa. Laskin tunteja ja mietin että onkohan kellosta patterit loppunu kun ei se liiku suuntaan eikä toiseen. Töiden jälkeen kävin Saanan kanssa vielä perus coffee & cakella (ollaan hyvää vauhtia muodostamassa tästä perinnettä ;)), tällä kertaa Domessa. Viimeisten juorujen vaihto ennen reissuun lähtemistä, sekä tottakai edellisesssä postauksessa mainittujen rocky road - suklaiden maistelua :D huh pitääköhän jossain kohtaa ajella Caves Rd:lle ihan sen takia että saa lisää sitä ihanuutta. Tällä menolla ne vyötäröltä menetetyt kilot tulee ääntä nopeammin takaisin... Jumppakorttikin sopivasti katkolla.

Dome, kakku ja chai latte. Oon ihan täysin hurahtanut chaihin, ihan sikahyväääää

Maanantai-tiistai yö meni aika levottomissa merkeissä, lieneekö sit jotain pientä reissujännitystä ollut ilmassa. Onhan siitä jo aikaa, kun viimeksi oon kunnolla ollut reissun päällä. Albanyn reissu oli helppo tähän Sydneyn rutistukseen verrattuna, ja kun vertaa siihen melkoisen hakattuun oloon paluupäivänä niin tuli sellanen fiilis että ei kyllä ihan heti uudestaan oo tässä mittakaavassa viikon loma toteutumassa. Menomatka oli paluuta helpompi. Matkan pituus 13 tuntia, ja pääsin ovelta ovelle kyydeillä. Itään päin mentäessä kelloja siirretään myös suosiollisesti kaksi tuntia eteenpäin, ja lentomatka on tuulista johtuen melkein puolitoista tuntia lyhyempi. Lähdettiin ajelemaan aamusta seitsemän aikaa kotoota. Sain kyydin lentokentälle, koska mun perhe lensi Melbourneen Clairen siskon häihin viikoksi. Noiden lento vaan lähti neljä tuntia ennen mun lentoa, joten odottelin sitten siellä suhteellisen kämäisessä Perthin domestic - terminaalissa (T3) neljä tuntia FIFO (fly in fly out) - miesten kanssa. Perthistä lähtee tosi paljon domestic - lentoja länsirannikon pohjoisosiin, paikkoihin joissa on paljon kaivosteollisuuksia. Australiassa ja etenkin täällä lännessä on yleinen tapa lennättää työntekijöitä kaupungeista pohjoisen kaivoksille töihin niin, että sopimuksesta riippuen ne ovat siellä yhdestä viikosta jopa kuukauteen kerralla, ja lentävät taas kotiin viikoksi pariksi. Mun käsittääkseni myös sairaanhoitajia lennätetään edes takaisin. Anyways, iltapäivällä sieltä terminaalista ei lähtenyt kun lentoja noihin pohjoisen pikkukaupunkeihin, ja kökötin siellä sitten suurinpiirtein ainoana naisena mieslauman seassa. Jotenkin jännä oli katsella sitä, kuinka kokonaiseen koneelliseen ei välttämättä mennyt yhtäkään naista, ja kaikki miehetkin olivat liikkeellä yksistään. Joillakin kävi hyvä tuuri, ja olivat saaneet vaimon saattamaan kentälle. Myös Busseltonissa on lentokenttä, joista lennetään hyvin pitkälle pelkästään näitä fifo - lentoja. Fifot tienaa ihan törkeitä summia rahaa, sillä ne jaksaa siellä kaivoksilla käydäkin. Vuositulot ovat äkkiä noin 50 000 enemmän kuin "normiaussilla". Ei paha. Eikä fifo ole mikään harvinaisuus, Busseltonistakin tiedän ainakin kolme.

Perth yläilmoista

Ja miten niin asia harhautuu.... Anyways, neljä tuntia siellä istuin ja oottelin. Luulin lennon olevan viiden tunnin mittainen, joten 3,5 tuntia oli tosi positiivinen yllätys. Koneessa näytettiin leffoja ja saatiin ruokaa, joten matka sujui ihan leppoisasti. Sainpa vielä vallata itelleni kaksi penkkiä :) Sydneyn päässä mua oli vastassa Tiia, Umppa ja Tiian au pair  - perheen lapset. Oli ihana nähdä <3 pienen pieni ahdistus vaan iski saman tien kun päästiin ulos lentokentältä - aivan liikaa ihmisiä ja aivan liian kiire. Pikkuinen kontrasti lähteä 20 000 ihmisen kaupungista viiden miljoonan ihmisen kaupunkiin. Maalaistyttö oli ihmeissään. Ajeltiin Manlyyn, jossa Tiia asuu, otettiin yhet sidut ja mentiin nukkumaan.

Auringonlaskua Tiian perheen talolta

Keskiviikkona hurautettiin heti aamusta lasten kanssa Warringah malliin shoppailemaan. Pikkukaupungin tyttö oli ihan mielissään kaikista kaupoista, ja kyllähän sieltä kaikenmoista mukaan tarttui. Kävin kokeilemassa neuletta Forever New:n liikkeessä, ja kauhistelin hintaa. Se jäi kuitenkin kummittelemaan mun mieleen, ja lauantaina kävin sen sitten kotiuttamassa keskustan World Squaren liikkeestä. Mukaan Warringah Mallista tarttui muuten kahdet ballerinat yht 20 audia (edelliset ostin Perthistä helmikuun alussa hintaan 20 aud ja ne rupee oleen niin linttaan astutut että uudet oli enemmän kuin tervetulleet... taattua Rubi-laatua), uusi baarilaukku sekä alusvaatteita, jotka jostain syystä meni pilalle ekapesussa. Käytiin myös kaffella ja Boostilla. Nammmm. Onneks Busseltonissa ei ole Boostia :D (se on sellanen smoothiemesta, josta saa mehuja jne). Keskiviikkona iltasella saatiin joku randomidea lähteä CBD:lle baariin. Väkeä oli liikkeellä pikkusta vaille paljon, koska torstai oli Anzac - day eli public holiday. Käytiin ensin Base - hostellin yhteydessä olevassa Scary Canary - baarissa, mutta se oli ihan liian täynnä, niin hyvin äkkiä napattiin taksi ja hurautettiin Centralin tuntumaan Scubariin (YHA:n yhteydessä), joka oli jo käsiteltävissä ihmismäärän suhteen. Tanssittiin ja krebailtiin, ja yritettiin ehtiä kahden yöbussiin, joka veisi meidät takaisin Manlyyn koska lautat ei kulje öisin.

Ja siitä se idea sitten lähti... 10 aud jarit scary canaryssa

Me tiedettiin kadun nimi, mistä ne bussit lähtee ja koska meillä kummallakaan ei toi CBD:n tuntemus ole ihan huippuluokkaa niin napattiin sinnekin taksi. Se kuski vei meidät johonkin ihan eri paikkaan, mutta loppujen lopuksi tuoltakin löydettiin Manlyn bussin pysäkki. Kaikki oli vähän sekasin aikataulujen suhteen, koska oli public holidayn vastainen yö. No sitä bussia ei ikinä kuulunut ja meitä alkoi suoraan sanoen vähän vituttamaan se ulkona seisominen ja paleleminen väsyneenä. Muitakin siellä sitten odotteli sitä samaa bussia ja onnistuttiin nappaamaan taksi kahden ihan umpituiterissa olevan tytön kanssa. Ne oli menossa jollekin alueelle, mikä on Manlysta eteenpäin, ja ne sanoi että ne maksaa taksin sinne ja me maksetaan sieltä sitten Manlyyn. Ne ei tainnu ihan tajuta kuinka huonon diilin ne teki, noille tytöille maksettavaa tuli noin 50 aud ja me selvittiin naurettavalla 21 audilla, normihinnan ollessa Manlyyn noin 60 aud. Kerrankin onnisti taksidiileissä ;)

Torstaina olikin sitten Anzac day! Anzac daylla on mun käsittääkseni jotain tekemistä WW1 ja WW2 kanssa, ainakin tuon jälkimmäisen. Anzac daynä kunnioitetaan Australian ja Uuden Seelannin sotien veteraaneja ja sodassa kaatuneita ihmisiä. Aamu alkaa yleensä Dawn Servicellä, ja jatkuu mukavan yhdessäolon merkeissä, nuorten kohdalla usein pubeissa. Me jätettiin Dawn Service väliin, ja keskityttiin vaan siihen pubiosuuteen. Aamusta käytiin hakemassa take away-aamiainen, ja bottle shopin kautta biitsille istuskelemaan. Iltapäivä vietettiin Tiian kavereiden kanssa Hotel Steynessä viiniä juoden ja Two Up - peliä pelaten. Anzac Day on ainoa päivä vuodessa, jolloin saa pelata laillisesti pubeissa Two Upia, ja siellä olikin sitten porukkaa kuin pipoo. Two Up on eräänlainen versio kruunasta ja klaavasta, "head or tails". Keskellä pubia on muutama ihminen heittämässä kolikkoa, ja ihmiset ympärillä pelaa rahasta. Jos esimerkiksi Tiian kanssa haluttiin pistää kymppi, huudettiin esim. "ten for heads" tai "ten for tails", kumman puolesta sitten haluttiinkin pistää. Joku ympärillä sitten tarttui tarjoukseen lyömällä vetoa jäljelle jäävän puolesta. Se kumpi voitti sai luonnollisesti rahat. Ihan järjettömän hauskaa, ja pistettiin Tiian kanssa likoon yhteisesti vitosia ja kymppejä. Loppupeleissä oltiin tilanteessa plus miinus nolla, mikä oli ihan hyvä saavutus. Osa porukasta kun hävisi satoja dollareita... Muuten Anzac Dayn ilta vaan hengailtiin ympäriinsä, ja mentiin jo joskus yhdentoista aikaan nukkumaan yhden Tiian tutun luokse. Niillä on aina ovet avoinna kavereille, tutuille ja tutuntutuille ja tuntuu että sen perheen äiti ei ikinä säpsähdä ketään vaan on ihan normaalia että siellä on kellarikerros täynnä porukkaa punkkaamassa.

Two up in Hotel Steyne

Perjantai meni hengaillessa, edellinen päivä vähän painoi päälle. Pyörittiin Corsolla, Manlyn pääkadulla,  haettiin Colesilta hedelmiä (mansikoita naammmmm) ja Yoguberrylta frozen yoghurtia. Oli muuten tähän mennessä paras ja edullisin Ausseissa! Annoksen sai koota itse, makuja oli ehkä kymmenen ja täytteitä ihan lukematon määrä. Maksettiin painon mukaan. Jos asuisin Manlyssa, olisin todennäköisesti sen paikan kanta-asiakas :D iltasella lähdettiin BYO viinipullon kanssa yhteen wharfin thaikkumestaan syömään, taivaallisen hyvää ruokaa. Ausseissa siis toimii joissakin ravintoloissa bring your own - politiikka, jossa pientä, yleensä muutaman dollarin maksua vastaan saa tuoda mukanaan oman viinipullon. Talon puolesta saadaan lasit ja cooleri. Ihan älyttömän kätevää, tulee kaikin puolin edullisemmaksi kuin ostaa viinipullo ravintolasta. BYO koskee monissa paikoissa pelkästään viinipulloja, joten esim. olut tai sidupulloja ei saa mukanaan viedä.

Oikein kun tihrustaa, niin kuvassa näkyy pelikaani :)

BYO viinipullo klassisesti paperipussissa

Lauantaina oli vuorossa treffit Miloun kanssa! Tutustuttiin Milouun kun oltiin Hollannissa Tiian kanssa vaihdossa, oltiin kaikki samalla luokalla. Hengasin tosi paljon Miloun kanssa Hollannin aikoina ja tehtiinpä me yksi aika iso projektikin yhdessä. Oon nähnyt Miloun Hollannin jälkeen about kerran vuodessa, viimeksi vuosi sitten toukokuussa helatorstaina. Nyt Milou oli tekemässä kuukauden itärannikon tourneeta Australiassa ja onneksi osuin sen kanssa samaan aikaan Sydneyyn :) Nähtiin keskustassa CBD:llä, haettiin ruokaa ja hengailtiin Darling Harbourilla. Päätettiin lähteä kaikki kolme Manlyyn lautalla ja kun oltiin kävelty kilometritolkulla keskustassa ja yritetty metsästää ilmaisia shuttlebusseja, päästiin vihdoista viimein lautalle ja Manlyyn. Manlyssa käytiin hakemassa festaritavarat Tiian luota ja löydettiin ihan sattumalta huippuhyvä ja -halpa meksikolainen rafla nimeltään Chica Bonita ihan Manlyn keskustasta. Saatiin kaikki mahamme täyteen 11 dollarilla, ja sillä saatiin alkupalaksi nachoja ja pääruuaksi semmoista settiä, jossa oli ranskalaisia, pihvisuikaleita, juustoa, quacamolea sekä saltaa. Kyseisessä paikassa olisi saanut myös margaritoja kympillä, mutta istuttiin ulkona sellaisessa paikassa, johon ei saanut tarjoilla alkoholia, niin ei sitten niitä päästy maistamaan. Chica Bonitan tarjoilija myös varmaan kiitti mua, kun maksoin mun 11 audin osuuden kolikoilla joista suurin oli 50 senttinen ja pienin 5 senttinen... :D se ei edes vaivautunut laskemaan niitä vaan ainoastaan katsoi mua hieman epäuskoinen ilme naamallaan... :D Ilta jouduttiin viettämään kirjaimellisesti ulkona, koska jouduttiin odottelemaan kyytiä puolilleöin. Meillä oli ihan jumalattomasti tavaraa ja ja siducase, koska lähdettiin sunnuntaina festareille Canberraan! Muutama siinä sitten otettiin lämmikkeeksi, koska mereltä puhalsi melkoisen raikas tuuli kun biitsin reunalla istuttiin ja odoteltiin Umppaa meitä hakemaan. Mentiin sen luokse yöksi, koska kaikki starttasi festareille siltä puolelta kaupunkia joten meidänkin oli helpompi mennä sinne kuin keksiä aamulla kuinka päästään mestoille.

Ferrystä keskustaan mentäessä

Tutunoloista kuosia ;)

Paluumatka osui juuri auringonlaskun aikaan

Mitennii turistikuva :D

Manlyn auringonlaskua

Chica bonitan verisuonitukkija-annokset

Vähän oli päässy kertymään...

Sunnuntaina oli vuorossa Groovin the Moo! Festareiden line up ei kauheasti sanonut mulle mitään, ainoat tutut nimet olivat Example ja Flume, joka lienee australialainen? Tällä kertaa tärkeämpää oli kuitenkin hyvä seura ja festarimeininki! Meitä oli sekalainen porukka, ja kahdella autolla suhautettiin vajaan 300km matka etelään Canberraan, Australian pääkaupunkiin. Muuten festarit sujui kuten vastaavat Suomessa: ensin paistateltiin päivää avolavan lavalla ja aloitettiin casen tyhjentäminen. Alkuiltapäivästä siirryttiin festarialueelle, löydettiin hyvä spotti nurmikolta ja istuskeltiin siinä ja fiilisteltiin musiikkia. Porukkaa meni ja tuli, ja välillä oltiin vähän hukassakin. Sopivasti juomaa ja ruokaa (paras kanakebab ikinä). Palvelu pelasi nopeasti tiskillä ja vessajonot oli kohtuullisen lyhyet. Vessatkin oli mallia vedettävä bajamaja, joten ei minkään sortin valittamista. Suomi voisi ottaa oikeasti oppia maailmalta sen suhteen, kuinka festareita kuuluu järjestää. Sekä Groovin the Moo että viime kesän Loveland Amsterdamissa on hyviä esimerkkejä siitä että kymmenien tuhansien ihmisten kanssa voi saada asiat toimimaan hyvin ilman, että kenenkään tarvitsee missään vaiheessa jonotella.

Flumen aikana kaikki ei edes mahtunu telttaan... oltiin eka Tiian kanssa tuolla ihan keskellä sisällä mutta tuli niin jäätävä ahdistus ja pelko jalkoihin jäämisestä että tultiin suosiolla ulos

Videolla Flumen ehkä eniten soitossa ollut biisi Holdin on. Onko tuttu tapaus Suomessa?

Yö oli astetta mielenkiintoisempi. Kuskit eivät tietenkään olleet ajokunnossa, joten porukka oli varautunut hyvin ottamalla makuupussia, patjaa ja lämmintä vaatetta mukaansa. Edessä oli yö Umpan avolavan lavalla kuuden ihmisen voimin! :D vedettiin pressu avolavan päälle ja ahtauduttiin sinne kylki kyljessä. Canberrassa on jostain syystä tosi kylmä öisin, nytkin oli vain viitisen astetta lämmintä. Siitä huolimatta lavalla oli (ainakin mulla) melkoisen kuuma kun pressu oli melkein naamassa kiinni ja molemmilla puolilla muutaman sentin päässä seuraava ihminen. Uni tuli kunnolla vasta aamuyöstä, kun muutama antoi periksi tilanahtauden vuoksi ja siirtyi autoon nukkumaan. Sen jälkeen oli tilaa pyöriä ja hyöriä, ja myös hiki lakkasi virtaamasta naamalla :D puoli seitsemän aikaan aamulla startattiin kohti kotia, ennen kuin opiskelijat valtaavat taas parkkipaikat (festari järjestettiin Canberran yliopiston kampusalueella). Kotimatka meni nukkuessa ja totesin että meikäläisen vapaaehtoiset telttailut loppuu tähän. Kaksi viikonloppua putkeen on aika paljon tällaiselle ulkoilmaa vihaavalle ihmiselle... :D

Ute - teltta

Maanantai meni vähän säätäessä. Kello oli eventually jotain kaksi kun loppupeleissä päästiin Umpan luota kotiin, koska jouduttiin tulemaan junalla keskustan ja lautan kautta (sekä juna- että lauttamatka puoli tuntia). Tiia joutui vielä töihin illalla, ja hengailin mukana ja yritin pysyä hereillä. Koko ilta yritettiin myös selvitellä kuinka pääsisin takaisin lentokentälle, koska mun lento lähti tiistaiaamuna 7am ja ensimmäinen lautta Manlysta keskustaan menee 5.30 mikä on ihan liian myöhään, koska olisin ollut kentällä vasta puoli seitsemän. Olisin ollut valmis viettämään yöni lentokentällä, koska Sydneyn International termina on auki 24/7. Tiian hostvanhemmat eivät tästä aiheesta oikein innostuneet ja yritettiin porukalla miettiä että kuinka tehdään. Helpoin vaihtoehto olisi ollut ottaa taksi, mutta koska viikko oli jo ollut aikamoisen kallis, ei huvittanut tehdä enää toista 60-100 dollarin lovea siihen taksimatkan muodossa. Manlysta pääsisi kentälle jollain shuttle bussilla oven edestä (35aud), mutta se olisi pitänyt varata päivää paria ennen. Loppujen lopuksi kaikkia osapuolia eniten tyydyttävä vaihtoehto oli se, että Tiia heittää mut aamulla hieman neljän jälkeen North Sydneyn asemalle ja menen sieltä junalla kentälle. Tehtiin illalla harjoitusajo sinne, jotta ei eksyttäisi aamulla. Sydneyn liikenne on ihan omaa luokkaansa ja siellä pitää ihan aikuisten oikeasti tietää mihin on menossa, muuten joutuu hukkaan ja jää jalkoihin. Auton navi vei meidät hyvin asemalle asti, mutta poistuloreitti oli astetta mielenkiintoisempi ja johdatti meidät seitsemänkaistaiselle motarille. Tytöt kiljuu ja verenpaineet nousee, mitä enemmän edessä rupeaa olemaan "city" ja "harbour bridge" - kylttejä. Onneksi päästiin sieltä pois, vaikka yksi tullimaksu jouduttiinkin maksamaan (3aud laaki). Tullit veloitetaan elektronisesti ja tulee kotiin visalaskun muodossa. Anyways, selvittiin hengissä ja säikähdyksellä, ja illalla katottiin oikea reitti Google mapsin ja earthin avulla :D

Aamulla löydettiinkin perille tosi hyvin, ja ilmeisesti Tiia oli kunnialla vielä kotiinkin päässyt. Mulla alkoi superpitkä päivä. Tiian luota lähtin aamuneljältä ja kotona Busseltonissa olin iltaseitsemältä, ja välissä olin siirtänyt kelloja vielä kaksi tuntia taaksepäin. Äkkiseltään laskettuna matkalle tulee pituutta noin 17 tuntia, mikä on ihan waaayy too much. Sydneyn päässä kentällä oottelin jonkun reilun tunnin, lento tosin lähti puoli tuntia myöhässä kun oli kova ruuhka kiitoradalla. Kuten alussa kerroin, aina länteenpäin lennettäessä lennot on 1-1,5 tuntia pidemmät joidenkin tuulien takia, ja paluulennon pituus olikin viisi tuntia. Yritin pienellä penkillä nukkua ja hehkeästi olen varmaan siellä kuola poskella kuorsannutkin, melkein missasin aamupalankin. Perthin kentällä odottelin mun Busseltonin perhettä Melbournesta viitisen tuntia. Sitten ajeltiin vielä Perthin neljän ruuhkissa drive in- ruuan kautta kotiin. Kuten jo kerroin, olo oli melkoisen rikki ja hakatun oloinen. Päivän kruunasi rinkkaan ja toilettipussiin vuotanut hopeashamppoo <3 itkuhan siinä meinasi päästä. Ei muuta kun marimekot likoamaan ja vahinkoja minimoimaan. Onneks lopulliseksi damageksi jäi vain yhdet tuhoutuneet alushousut, muut lähtivät pesussa puhtaaksi. Neljä kertaa kun pesee meikkipussin ja kolmeen settiin laittaa vanishia niin lopputulos on jopa valkoisella pohjalla melko hyvä.

Nyt kuukausi aloillaan oloa, kesäkuun alussa koittaa ihan uudet kuviot! Niistä lisää kunhan itse keksin mihin monista vaihtoehdoista päädyn ;)