tiistai 9. heinäkuuta 2013

Harhaluulo.

Suurin harhaluulo mulla Ausseihin tullessa oli se, että täällä on lämmin. Talvellakin. Kesällähän täällä on lämmin, jopa tukahduttavan kuuma mutta totuus rupesi kyllä erittäin selkeästi valkenemaan toukokuussa. Nyt eletään vuoden kylmintä aikaa ja voin kertoa että ikinä en ole eläissäni joutunut palelemaan näin paljoa kun Yealeringissä ja nyt Perthissä.


Tämän hetken päivälämpötilat pyörivät siinä 18-19 asteessa, ja auringossa tarkeneekin ihan hyvin ulkosalla t-paidalla ja hupparilla. Sisällä vaatetta onkin sitten tuplasti päällä koska eihän näitä taloja lämmitetä ja yölämpötilan laskiessa sinne nollaan alkaa talotkin viilenemään. Perus uniasuna mulla on nykyään flanellihousut (välillä myös legginssit alla, jos tiedän että joudun nukkumaan huoneessa missä ei ole minkäänlaista lämmitintä), sukat, villasukat, toppi, ohut pitkähihainen t-paita ja paksumpi pitkähihainen pyjamapaita. Lämmittämättömissä huoneissa näiden päällä on yleensä vielä huppari, kaulahuivi ja pipo. Nyt täällä Perthissä mulla on onneksi siirrettävä pieni irtopatteri, joka lämmittää ihan kohtuullisesti kunhan se patteri on täysillä ja huoneen ovi kiinni. Pärjään siis yksillä sukilla, yksillä housuilla ja kahdella pitkähihaisella ;) mä en halua kuulla enää yhdeltäkään aussilta että kuinka voit palella koska oot Suomesta. Meillä sentään perkele lämmitetään talot :D Suomessa ei tarvitse palella kuin ulkona, meillä palellaan sekä sisällä että ulkona. Lämmin on ainoastaan kuumassa suihkussa, mutta sinne meneminen on yhtä tuskaa, koska aussit jostain syystä tykkää rakentaa sellaisia kylppärin ikkunoita, joita ei saa kokonaan suljettua. Mikä logiikka????????? Siirryinkin aamusuihkuista iltasuihkuihin, koska pystyn käsittelemään sitä jäätävää kylmyyttä huomattavasti paremmin iltaisin kun aamukuudelta.

Ehkä ainoa hyvä asia näissä keleissä on ollut se, että ei ole ollut kovinkaan sateista ja ollaan saatu nauttia päivistä kirkkaan auringonpaisteen kera. Meidän lapset tykkää ulkoilla joten mieluusti lähden aamupäivisin nauttimaan ulos auringonpaisteesta ja sen tuomasta lämmöstä :) nyt meillä on school holidaysit ja saisi kyllä kelit jatkua samanlaisina joten päästään jatkossakin ulkoilemaan eikä tarvitse kykkiä palelemassa neljän seinän sisällä. Oon joutunut ostamaan aivan järjettömiä määriä pitkähihaisia paitoja, koska ei mun vaatimaton "talvi"vaatevarastoni riittänyt mihinkään. Eli jos Ausseihin meinaa tulla talvella, ei ole ollenkaan huono idea tuoda syystakkia ja paksuja huppareita/neuleita mukanaan.

Vihaan palelemista enemmän kuin mitään muuta, joten v-käyrä on koko ajan hieman kohollaan palelemisen takia. Onneksi oon Perthissä, se auttaa tilannetta ja paljon! :) ei täällä kerkeä olemaan ärsyyntynyt ja huonolla tuulella, kun on liikaa kaikkea kivaa mitä pitää tehdä ja kokea. Ja onneksi vedenkeitin on nopea ja pantry on teepusseja pullollaan. Vesipullo on vaihtunut täysin teemukiin. Ja chaihin <3 löysin kaapista ison 1,5kg purnukan chaijauhetta ja olin onneni kukkuloilla.

Ugh, olen puhunut. :D

3 kommenttia:

  1. onko sulla mitään s-postia? :)

    VastaaPoista
  2. On ollu ilo lukee tätä blogii, en malta odottaa että pääsen itse ausseihin (elokuussa),

    VastaaPoista

Kommentteja otetaan ilolla vastaan! :)