Päivä 1: Perth - Kalbarri

Päivä 1: Perth - Kalbarri national park

(Missä mennään? karttaan on päivitetty koko reissu, joten sieltä voi käydä katsomassa missä konkreettisesti käytiin. Reissun alkupuolella fotoiltiin myös paljon toisiamme, mutta siinä kohtaa kun ei juuri suihkua nähty välillä ke-ilta ja su-ilta, kummasti kuvissa ei näy muuta kuin maisemia :D)

Lauantaiaamuna 1.6. startattiin Perthistä klo 7 aamulla. Aussie Wandererillä toimi palvelu hyvin, ja meidän ah - niin - ihana van noukki mut aamuvarhaiselta hostellin etuovelta. Olin toinen 13 ihmisestä, ja pääsin aikalailla itse valitsemaan paikkani seuraavalle 4000 kilometrille. Olin edellisenä iltana käynyt drinksuilla yhden ruotsalaisen Idan kanssa, joka oli myös tourilla, ja Ida oli onneksi bussin ensimmäinen. Mulle valikoitui yksi bussin parhaista paikoista, eturivin (rivejä oli neljä, kaksi paikkaa vierekkäin yhdellä ikkunalla, kolmen hengen peräpenkki ja yksittäiset penkit toisella ikkunalla) käytäväpaikka. Sain jalat ylös sekä suoraksi moneen suuntaan. Se oli pelastus matkan varrella! Ida istui vieressä ikkunapaikalla. Tour oli täyteen buukattu, ja Idan kanssa katseltiin kun bussiin valui uusia ihmisiä. Pieni paniikinpoikanen nousi, kun kuultiin että lähes kaikki puhuivat joko saksaa tai ranskaa, mutta onneksi paniikki oli turha.

Perthissä oli aamulla raikkaat +2 astetta lähtiessä. Pipo, mun rakas beanie, oli paras ostos aikoihin

Meidän uskollinen bussi tai van, miten sitä ikinä haluaakaan kutsua :) ihan reissun loppumetreillä, jolloin maaperä oli  jo punaista

Tälläsestä perspektiivistä spottailin maisema koko 4000km. Oikealla tour guide Luke ajamassa, ja vasemmalla Pascal selittää innoissaan jotain kamerasta, joka on viritetty auton nokkaan

Perusmeininkiä bussissa, games part unknown

Debi taiteilee ikkunaan

Meidän tourilla mun ja Idan lisäksi kolme saksalaista (Madeleine, Amalie ja Maria), neljä sveitsiläistä (Debi, Pascal, Julia ja Steffi), kolme ranskalaista (Maggie, Emilio ja jokuuuuuu??) sekä yksi britti, Brida. Tour guide oli Luke. Kun viettää 12 päivää 13 ihmisen kanssa, 24/7, ihmiset oppii tuntemaan melko hyvin. Jokainen oli omanlaisensa persoona, sekä hyvässä että pahassa. Ensin pari sanaa meidän guidesta, Lukesta. Luke oli hauska tyyppi silloin, kun hän oli sillä tuulella. Luke tiesi paljon asioita, ja esimerkiksi aboriginaaleista hän puhui mielellään. Luken musiikkimaku oli selkeästi rokahtavampi, ja suurimman osan 40 bussissa istutusta tunnista kuunneltiin Luken iPodia. Lukella oli myös huonot hetkensä. Jos Lukea ei huvittanut, niin silloin sitä ei huvittanut. Luke saattoi ärsyyntyä kysymyksistä, eikä koskaan ikinä saatu vastausta siihen, että kuinka pitkä matka paikasta a on paikkaan b. Myös lähtöaikoja aamuisin arvailtiin. Luke ei myöskään tykännyt siitä, että heiteltiin omin nokkinemme tavaroita traileriin. Lukea myös vitutti kun kaaduin ja kolautin pääni. Kaiken kaikkiaan Luke oli hyvä tyyppi, vähän vaan "tuulella käyvä". Ikinä ei oikein voinut tietää, minkälainen vastaus tulee jos tulee. Kokata se ainakin osasi!

Ranskalaiset matkusti yhdessä, sekä Julia ja Steffi. Muut olivat more or less omien teidensä kulkijoita. Maria osoittautui hiljaisemmaksi tyypiksi, eikä se koskaan oikein päässyt porukkaan mukaan. Kaikki yksinmatkustavat hengailtiin yhdessä, mutta ehdottomasti eniten aikaa tuli vietettyä Idan ja Debin kanssa. Idan kanssa meillä oli yllättävän samanlainen, ilmeisesti jonkinasteinen skandinaavinen huumorintaju, ja revittiin huumoria ja naurua samoista asioista. Debi oli hyvin samankaltainen meidän kanssa. Bridan, Amalien sekä Madeleinen kanssa oli myös mukava olla, mutta heidän kanssaan ei sen kummemmin yhteystietoja ole vaihdettu eikä uusia treffejä sovittu. Sekä Idan että Debin yritän tavata Perthissä vielä tulevan viikon aikana. Pascal oli vähän omanlaisensa tyyppi, naimisissa kameransa kanssa. Joka ikisessä paikassa odotettiin, kun Pascal kuvaili vaikka muut olivat jo valmiita. Sveitsin tyttöihin ja ranskalaisiin en oikein saanut minkäänlaista otetta, mutta ehkä kaikkia ei voi oppia tuntemaan täysin. Pelkäsin tosi paljon, minkälainen meidän ryhmä tulee olemaan. Onneksi pelko oli turha :)

Ekan päivän eka pysähdys oli Lancelinin sand dunes. Kokeiltiin sand boardingia! Ainoa vaan, että oli a) helvetin kylmä ja b) hiekka oli märkää, joten kokemus jäi vähän laihaksi. Kesäsin se on varmaan oikeasti hauskaa kun hiekka on hienoa ja kuivaa, ja voi painaa menemään bikineillä ilman pelkoa jäätymisestä pystyyn.

Wiihii!

Kovasti siellä joku yrittää tulla alas, vähän huonolla menestyksellä

Lancelinin jälkeen seuraava pysähdys oli Pinnacles. Pinnacles on autiomaa täynnä maasta törröttäviä kiviä.

Suora lainaus maailman luotettavimmasta lähteestä, Wikipediasta: "The raw material for the limestone of the Pinnacles came from seashells in an earlier epoch rich in marine life. These shells were broken down into lime rich sands which were blown inland to form high mobile dunes." Pinnacles oli jännä paikka. Niitä kiviä on oikeasti satoja, pienimmät muutaman kymmenen senttiä korkeita, suurin taitaa olla noin kolmemetrinen. Kivistä voi pienellä mielikuvituksella löytää mitä erilaisimpia muodostelmia, me löydettiin Idan kanssa sfinksi:

Ei viihdytty Pinnaclesilla kovinkaan kauaa, koska kello ei ollut vielä edes puoltapäivää, joka tarkoitti sitä että lämpötila ei ollut paljoa kymmenen asteen yläpuolella. Siellä myös tuuli tosi kylmästi, joka pakotti meidät vaan tekemään pikaisen kierroksen ja takaisin vanille odottelemaan Pascalia, joka oli lumoutuneena fotoilemassa kiviä. Pinnaclesin jälkeen pysähdyttiin lunchille meren rantaan (wrappeja lähes joka päivä! kinkkua, juustoja, rehuja ja bbq kastiketta. Hyvää, mutta vaihtelu silti sillon tällöin virkistää). Loppupäivä ajeltiin, ja yöksi mentiin ranchille Kalbarrin national parkiin. Kun kuulin sanan ranch, odotin jotain maatilaa, mutta oikeasti se oli vain yksi hostelli muiden joukossa. Luke kokkaili meille ulkona hyvää wokkia ja mentiin ajoissa nukkumaan. Vilu oli koko ajan.