Pikapäivitys
kaikkien touriturinoiden keskelle: mä lähden perjantaina
pikkukylään nimeltä Yealering! Suunta on 180 km Perthistä
kaakkoon, alueelle jota yleisesti kutsutaan Wheat Beltiksi. Asukkaita
Yealering'ssä on huimat 100, ja mun työpaikkani nimi on
ennalta-arvattavasti Yealering Hotel, ja työnkuvana lähinnä kai
all rounder. Työtehtäviin kuuluu lähinnä baaritiskin takana
seisomista, mutta myös ruuan laittamista keittiössä (wtf??) sekä
muutaman hassun hotellihuoneen siivoamista, tällä hetkellä niitä
taitaa olla käytössä neljä. Asun myös itse kyseisessä
hotellissa, ja diiliin kuuluu ilmainen asuminen sekä kaikki ruuat.
Plus saan vielä ihan kohtuullista palkkaa noiden päälle, joten
kaiken logiikan mukaan mun pitäisi olla ihan hyvissä rahoissa, kun
elokuussa jatkan matkaani.
Yhtään
en tiedä, mitä mun elämäni Yealering'ssä tuo tullessaan. Uusia
tuttavuuksia nyt ainakin toivottavasti, sekä rahan säästämistä.
Mulle luvattiin, että tulen tutustumaan kylän joka ikiseen
asukkaaseen, mitä en kyllä epäile yhtään. Yealeringistä löytyy
hotelli/baari jossa työskentelen, sekä general store ja koulu.
That's it. Yelaring on lähinnä farming town, joten minersit eivät
kuulu asiakaskuntaan, mikä on pelkästään positiivista. Olen
varmaan huhtikuusta miettinyt, että olisi kiva kokeilla country pub
työtä mutta en uskalla ottaa näitä paikkoja vastaan kuin
agencyiltä. Etenkin miners towneissa pohjoisessa nämä barmaid -
työt saattavat pitää sisällään muutakin kun sitä kaljan
kaatamista... Agencyn kautta voin olla varma siitä, että riittää
kun lasken sitä kaljaa. Plus he tuntevat asiakkaansa, eivätkä
pistä tällaista backpackerityttöä paikkaan missä ei varmasti ole
turvallista.
Tästä
syystä olenkin viimeisen viikon pommittanut Aussi jobsia ja
yrittänyt saada töitä heidän kauttaan. Heillä on kuitenkin ollut
kiireitä toimiston muuton kanssa, ja jotenkin tuntuu että vaikka
luvattiin kuut ja tähdet taivaalta toukokuun lopussa, niin nyt ei
olla halukkaita tekemään mitään asian eteen. Minähän sitten
reippaana tyttönä naputtelin googlea ja löysin Perthistä toisen
job agencyn nimeltään The Job Shop. En ollut toimistolla käynyt
lainkaan, mutta ajattelin kokeilla kepillä jäätä kun näin heidän
sivuillaan työpaikkailmoituksen bar staffista country pubissa.
Odotukset eivät olleet kovin korkealla joten yllätyin erittäin
positiivisesti, kun reilun 15min päästä puhelimeen tuli
tekstiviesti, jossa pyydettiin tulemaan asap Job Shopin toimistolle.
Jäi kahvit Idan kanssa kesken (törmättiin sattumalta CBD:n
Domessa, jossa olin varautunut datailemaan koko aamun) kun lähdin
talsimaan kohti Northbridgeä ja toimistoa. Lyhyt haastattelu ja
resumen luovutus, sanottiin että hotellin manager soittaa mulle joko
tänään tai huomenna. Muutaman tunnin jälkeen puhelin soi, ja
puhelun jälkeen mulla olikin työpaikka! Lähtö perjantaina aamulla
pikkukaupunkiin, jonka nimeä en nyt muista, ja mut tullaan sieltä
sitten hakemaan.
On
pakko myöntää, että jännittää aika lailla! Yelaringissä
meillä on sentään kenttää puhelimelle (Telstra rulez) sekä
ilmeisesti myös jonkinmoinen wifi on tarjolla. Eli yhteyksistä en
katoa, mutta blogin päivittämisen tahti todennäköisesti hidastuu
ja kuvat putoavat pois. Yritän ennen lähtöäni saada päivitettyä
kaikki tourin jutut, koska haluan jakaa teidän kanssa kaikki ne
siistit asiat joita tehtiin! :) tällä hetkellä olen Perthissä
yksin Old Swan Barracks - hostellissa mutta onneksi yksin ei tarvitse
olla kovin pitkään kun Debi tulee tänään illalla Perthiin ja on
täällä koko sen ajan kuin minäkin :) jeeee. Life's good.
Hyvä hyvä! Olen kuullut rentoja tarinoita oikeasta out back ja cowboy elämästä, kun et sekaannu varattuun 50+ kanta-asiakkaaseen, kuten yks saksalainen reppureisaaja teki saat varmasti ikimuistoisen kokemuksen ja hyviä ystäviä kaukanu isojen kaupunkien kotkotuksista. Onnea matkaan! Seuraan innolla päivityksiäsi :)
VastaaPoista