En ymmärrä mikä fontteja vaivaa, enkä keksinyt keinoa muuttaa niitä taas tavallisen näköisiksi. Pahoittelut, yrittäkää silti jaksaa lukea :)
Päivä
6: Aamulla oli lähtö vinkeästi Exmouthista 6am, ja tiedossa oli
koko päivän ajamista Karijini national parkiin. Päivän ajot
tuntuivat tosi pitkiltä, ja pysähdyksiä paikoissa, mistä olisi
voinut ostaa jotain juomista ja pikkunaposteltavaa, oli harvakseltaan. Exmouthista pohjoiseen ei oikeasti ole enää mitään
muuta kuin miners towneja, ja niitäkin ehkä 500km välein. Muutaman
sadan kilometrin välein on road houseja, mutta ne ovat niin kalliita
että useasti jäi limpparit ja jätskit ostamatta tähtitieteellisten
hintojen vuoksi (esim. Woolworthsillä 600ml coke zero maksaa 3aud,
niin road housella noin 400ml vastaava on 5aud, mikä on aivan
liikaa). Kuitenkin, kelin käydessä helteiseksi ja jäätelönhimon
ylivoimaiseksi eräällä pissatauolla ostettiin Idan ja Debin kanssa
perus Magnumit. Hintaa näille kolmelle tuli hulvattomat 18 audia!
Oltaisiin selvitty 11 audilla, mutta Debi meni rehellisyyden
puuskassa sanomaan kassatädille että hän löi kassaan vain kaksi
kolmen sijasta. Debi on jonkin verran saanut kuulla kuittailuja tästä
jälkikäteen...
Anyways,
ajeltiin lähes yhtä kyytiä noin kuusi tuntia kaupunkiin nimeltä
Tom Price, joka on WA:n korkeimmalla sijaitseva kaupunki. Tämä ei
tosin ihan hirveitä vaadi, ja uskoakseni puhutaan edelleen vain
muutamista sadoista metreistä. Tom Price oli yllättävän iso ja
helteinen, ja pidettiinkin siellä pitkä lounastauko ja tankattiin
ruokaa ja juomaa, seuraavan kerran kun supermarket ja bottle shop
nähtäisiin Broomessa kolmen yön päästä. Tom Pricesta ei onneksi
ollut enää kuin 100km ajo Karijiniin, ja päästiin perille vielä
nippa nappa päivänvalolla.
Karijinissa
me yövyttiin Eco retreatissa, joka siis käytännössä piti
sisällään eräänlaisia bungaloveja. Eco tenteiksi niitä
mainostettiin, ja ne olivat pienten mökkien ja telttojen
risteytyksiä, kerrossänkyineen. Seinät olivat telttakangasta,
mutta meillä oli kunnon katto ja lattia. Sähköjä löytyi tasan
sen verran, että grillikatoksessa ja vessassa oli valot, ja nekin
toimivat aurinkoenergialla. Taskulamput pääsivät vihdoin
tositoimiin! Puhelinkenttää ei tietenkään ollut, ja puhelinta
pääsi lataamaan tasan meidän bussissa tai Eco retreatin respassa
huimaan 5 audin hintaan. Vaikka puhelinkenttää ei olekaan, niin
puhelin on kovassa käytössä esimerkiksi musiikin kuuntelun,
taskulamppu appsin (parempi valo kuin mun omassa pikkutaskulampussa)
ja herätyskellon vuoksi. Karijinissa illat eivät venyneet, vaan
nukkumaan mentiin jo joskus yhdeksän jälkeen koska pimeässä
hengailu ei oikein kiinnostanut ketään. Kiskaistiin naamaan Luken
valmistama herkullinen curry ja painuttiin pehkuihin. Meidän
telttabungalovissa ei tietenkään ollut minkään valtakunnan
lämmitystä ja tuuletuskin toimi melko hyvin telttakankaan läpi,
joten oltiin varauduttu superkylmään yöhön. Ilmeisesti kahdeksan
ihmistä pienessä tilassa tuottaa kuitenkin sen verran lämpöenergiaa
että palella ei juuri tarvinnut! Pipo oli kyllä päässä ja
kaulaliina kaulassa.
Päivä
7: Aamulla heräiltiin samaan aikaan auringon kanssa. Olin koko yön
pidätellyt pissahätää, koska en halunnut lähteä yksin pimeään
vessaan enkä puskapissalle (vessassa elää hämähäkkejä sekä
sammakoita, puskasta en edes halua tietää), ja aamukuudelta oli
yksinkertaisesti pakko nousta ylös. Päivän ohjelmassa oli kolmeen
gorgeen
tutustuminen. Ensimmäinen oli melkein huudeilla, ajomatkaa vain
viitisentoista minuuttia. Gorget ovat Karijinissa astetta isompia, ja
muodostuneet tuhansien vuosien kuluessa. Jokaisen gorgen pohjalla
virtaa pieni joki, ja täällä päästiin myös uimaan ja
kiipeilemään näihin jokiin. Ensimmäinen gorge Karijinissa ei
jättänyt yhtään mitään arvailujen varaan, mitä se kiipeily
siellä voi pahimmillaan (tai parhaimmillaan, kuinka asian haluaa
todeta) olla.
Ensimmäiseen
gorgeen laskeutuminen alkoi viattomasti kivisiä, jyrkkiä portaita
pitkin. Kulkeminen muuttui koko ajan hankalammaksi, ja
tasapainoiltiin irtokivien päällä. Kun päästiin gorgen pohjalle,
Luke totesi että nyt on aika uida. Ulkona oli lämmintä ehkä
hätinä joku 15 astetta, ja jokainen meistä oli kääriytynyt
huppariin ja takkiin. Ei siis kovinkaan paljoa mieltä lämmittänyt
riisua biksuille ja hypätä veteen, joka ei ollut lähellekään 20
asteista. Karijinin esitteissä varoitellaan kylmässä vedessä
uimisesta jopa keskikesällä ja näin talvella jopa hypotermian
vaara on olemassa. Vähän aikaa siinä sai haukkoa henkeään mutta
todettiin kuitenkin että eteneminen tapahtuu huomattavasti nopeammin
ja helpommin uiden, kuin liukkailla kivillä kiipeillen ja
tasapainoillen. Ja onhan tuo nyt kokemuksena helkkarin hieno uida
vuoristopurossa, vaikka sillon vähän palelsikin :D
Uimisen
jälkeen puro kävi niin matalaksi että piti kävellä. Luke
varoitteli jo heti alkuunsa että kivet on liukkaita, ja olkaa pliis
varovaisia. Se näytti meille myös ennen gorgeen laskeutumista
esimerkin siitä, kuinka pitkään kestää pelastaa gorgen pohjalta
jalkansa murtanut ihminen (12h). Luke myös kertoi varoittavana
esimerkkinä tytöstä, joka pari viikkoa sitten putosi kiveltä ja
mursi olkapäänsä. Päivän sanat olivat siis ”slippery” ja
”pay attention”.
Mun
eteen tuli pieni puro ja pienen pieni vesiputous, ja yritin miettiä
kuinka pääsen alas satuttamatta itseäni tai liukastumatta. Olin
suurinpiirtein ryhmän puolivälissä ja edellinen oli mennyt alas
niin että en ollut huomannut katsoa, mikä tämän tekniikka oli.
Jäin sitten arpomaan, ja Luke ohitti mut näppärästi menemällä
suoraan pikku putouksen läpi. Mä päätin käyttää samaa
tekniikkaa ja laskin putouksen ikään kuin vesiliukumäkenä. Nousin
alapuolella seisomaan ja liukastuin vahingossa liukkaaseen kiveen.
Heiluin ja horjuin hetken, ja kuulen kuinka mun ympärillä
naureskellaan mun haparoiville bambiaskelille (näytin kuulemma tosi
hassulta eikä se siinä kohtaa näyttänyt vielä vaaralliselta).
Saan tasapainon ja huokaisen sekunnin murto-osan verran
helpotuksesta, kunnes tajuan että seuraava kivi on levän peitossa
eikä pidäkään. Tajuan, että olen lentämässä selälleen ja
että kohta sattuu ja paljon. Kuulen kopsahduksen ja 13 ihmisen
henkäyksen mun ympärillä, sen jälkeen mut valtaa valtava kipu ja
pääsee itku.
Kuulen,
kuinka Luke on mun vieressä ja kysyy että kuulenko mä sen äänen.
Nyökkään, mutta en pysty avaamaan silmiäni enkä suutani koska
sattuu niin paljon. Makaan purossa bikinit päällä ja Luke nostaa
mut istumaan kivelle puron reunaan. En oikein muista, mitä kaikkea
se on mulle jutellut, mutta pikkuhiljaa tokenen. Päässä on kipeä
kuhmu ja pikkuvarpaasta vuotaa verta. Kuitenkaan ei ole paha olo,
joten pystyn jatkamaan matkaa itse. Mentiin porukalla vielä gorgen
toiseen päähän ja takaisin. Koko matkan mulla on ihan hyvä olo,
mitä nyt infernaalinen päänsärky raivaa tilaa itselleen. Kiipeän
omin avuin takaisin ylös ja pysyn muiden vauhdissa. Jostain keräsin
vielä voimia kavuta gorge nro 2:n pohjalle, jäin kuitenkin puoleen
matkaan odottelemaan Debin, Amalien ja Julian kanssa. Ei uiminen ja
kivillä liukastelu voinut enää vähempää kiinnostaa. Kiipesin
vielä ihan hyvässä hapessa takaisin ylös, mutta kun istuin alas
bussiin, huono olo ja väsymys pyyhkäisi aaltona mun ylitse ja
nukahdin saman tien.
 |
| Gorge nro 2 |
 |
| No shit???? |
 |
| Tuolla ooteltiin, kun muut pulahtivat kylmään veteen ja katosivat kulman taakse |
Kun
päästiin takaisin meidän majoituksille, kaaduin suoraan sänkyyn
ja nukahdin (mikä on tosin hiukan hankalaa kun takaraivossa on kuhmu
eikä päätä voi laskea tyynylle normaalisti). Debi herätteli mut
lounaalle, ja sain vaivoin syötyä sausage toastin. Nuokuin pöydän
vieressä ja yritin pitää pahaa oloa sisällä. Sanoin Lukelle että
mulla ei riitä energiaa enää kävellä kolmanteen. Debi lupasi
jäääd mun seurakseni. Nukkumaanmeno oli ainoa asia, mitä pystyin
ajattelemaan sillä hetkellä mutta Luke ja Debi onnistuivat
ylipuhumaan mut pysymään hereillä. Istuttiinkin iltapäivä sitten
Debin kanssa eco retreatin respassa, latailtiin puhelimia ja
tietokoneita, juotiin chai lattea ja katseltiin kuvia ja turinoitiin.
Olin aikamoisissa särkylääkehöyryissä, mutta olen tosi ylpeä
itsestäni, kuinka painoin menemään läpi päivän. Neljän aikaan
iltapäivällä uni voitti, ja nukuinkin dinneriin asti. Debi kävi
aina välillä tökkimässä mua, että olenhan hengissä vielä :D
Sain syötyä dinneriburriton ja eikun takaisin pehkuihin. Olen tosi
kiitollinen Debille siitä, että se piti musta huolta iltapäivällä.
Lukea ei pahemmin enää kiinnostanut, kun se huomasi että ei tullut
lääkärireissua. Kaupungissa olisi ehkä tullut, mutta koska lähin
lääkäri oli 100km päässä niin kynnys lähteä sinne oli tosi
korkealla.
 |
| Kokkailua Karijinissa |
Sivuhuomautuksena,
Karijinissa saatiin ensikosketus red
dustiin.
Australiassa osa maaperästä etenkin maan keski- ja pohjoisosissa on
kokonaan punaista, joka ei sitten lähde vaatteista eikä kengistä
millään. Valkoiset thongsit eivät enää ole valkoiset, eivätkä
myöskään sitä tule enää koskaan olemaan. Myös mun shortsit,
rinkka ja sukat saivat oman osuutensa tästä. Taitaa olla tiedossa
sukkashoppailuja, sen verran likaisen näköisiä kaikki ovat
puhtainakin että itseäni ällöttää. Vinkkinä jokaiselle, joka
suunnittelee menemistä alueelle, jonka maaperä on punaista. Vain
huonoja vaatteita ja kenkiä! Mikään ei ole ennallaan sen jälkeen.
Päivä
8: Aamulla oli vuorossa viimeinen gorge, helpoin niistä kolmesta
joissa itse kävin. Laskeutuminen tapahtui ”portaita” pitkin,
eikä tarvinnut uida pitkin puroja päästäkseen eteenpäin. Olo oli
jo tosi paljon parempi, joten lähdin talsimaan muun porukan mukana.
Mun niskat oli kuitenkin tosi jumissa ja pää kipeä, joten en
halunnut kantaa mukanani yhtään enempää tavaraa kuin oli pakko.
Jätin siis biksut bussille, enhän mä uimaan haluaisi mennä kun on
kylmä ja kaikkea. Fotoiltiin ensin vesiputouksella ja sen jälkeen
käveltiin lyhyt matka Fern's poolille, joka on luonnon oma
uima-allas vesiputouksineen. Kokeilin vettä, ja se ei ollutkaan
kylmää! Suihkuttomuus (kolmas päivä putkeen) alkoi myös etoa
joten vesi, vaikkakaan ei se puhtain, tuntui parhaalta idealta ikinä.
Hypättiinkin Idan ja Debin kanssa uimaan, minä vaatteet päällä.
Uitiin toiselle puolelle vesiputouksen alle ja takaisin kalaparvien
läpi. Ihanaa <3 virkisti ja piristi.
 |
| Vesiputous matkan varrelta |
 |
| Puu matkan varrelta |
 |
| Pulahdettiin Fern's poolissa <3 |
Tehtiin
yksi pidempi pysähdys päivän aikana, Port Hedlandissa. Meiltä
loppui juomavesi bussista jo Karijinissa joten oltiin itse kukin aika
janoisia kun Port Hedlandiin päästiin puolilta päivin. Tankkaus
Wooliesilla ja arskailua pientareella. Ihanaa kun oli oikeasti kuuma,
kostea ja hiki! Matka jatkui, ja joka ikinen meistä rupesi olemaan
tosi kypsä istumiseen pitkien välimatkojen ja harvojen pysähdysten
vuoksi. Ei jaksettu enää kehitellä mitään pelejäkään
bussissa, vaan möllättiin ja nuokuttiin. Perslihaksiin sattui,
mikään asento ei enää ollu hyvä. Vaikka mulla olikin
ruhtinaallisesti jalkatilaa, niin jaloille sopivat paikat oli tosi
rajallisia, koska mun jalkatilan kohdalla oli moottori joka kuumensi
lattian tulikuumaksi. Joskus pienetkin ongelmat voivat olla suuria :D
Nuokuttiin solmussa Idan kanssa ja yritettiin tehdä oloamme
mukavaksi.
 |
| Maisema oli aika puuduttavaa |
 |
| Ruuhkaa maantiellä |
 |
| No comments. Otettiin lopulta vähän rinksua kun ei ollut muutakaan tekemistä |
Koska
oltiin out woop woop, myös yöpyminen tapahtui road housella (Pardoo
road house). Monet road houset tarjoavat bensan ja pikku
naposteltavien ohjessa myös majoitusta sekä caravan parkissa että
pienissä motellihuoneissa, jotka usein on rakennettu parakkeihin.
Road houseilla on myös usein ravintola ja pikku baari. Luke ei enää
kokannut meille dinneriä, vaan saatiin road houselta mitä
erikoisempi setti kaikkea uppopaistettua, ranskalaisia sekä
hampparit (joka oli yksi pahimmista, jonka olen elämäni aikana
syönyt. Minkä takia Ausseissa pitää pistää sitä hemmetin
porkkanaa joka paikkaan???). Yö oli muutenkin astetta erikoisempi,
yöpyminen tapahtui nimittäin swageissa!
En tiedä, mitä swag on suomeksi, mutta se on vähän niinkuin
makuupussi makuupussille. Tuulen ja tihkun pitävä, ja sen pohjalla
on myös ohut patja. Rullattuna vie tilaa saman verran kuin paksu
makuualusta. Ideana on, että kömmitään makuupussissa swagin
sisälle ja tadaa – voi yöpyä tähtitaivaan alla ilman pelkoa
paleltumisesta :) Road housen pihalla ei myöskään valosaastetta
juuri ole, joten tähdistä sekä milky
waystä voi
oikeasti nauttia täysin rinnoin. Höpöteltiin ilta sidujen ja
nuotion äärellä, ja mentiin nukkumaan nuotion vielä palaessa.
Makoillessani swagissa, kuullessani nuotion ritinän ja nähdessäni
tähtitaivaan, ollessani ystävien ympäröivänä, olin onnellisempi
kuin aikoinani. Huomaamatta silmät painuivat kiinni, ja aina
havahtuessani uninen katse hakeutui tähtiin kunnes uni voitti
uudelleen.
Päivä
9: Aamuyöstä meidät herätti pieni tihkusade, joka pakotti meidät
siirtymään katoksen alle betonille nukkumaan. Oltiin tosi tiukassa
ja alusta oli kova, joten en saanut enää unen päästä uudelleen
kiinni. Katselin auringonnousua, ja kuuden jälkeen porukka rupesi
heräilemään auringon mukana. Keräiltiin kimpsut ja kampsut
kasaan, ja odoteltiin Lukea jotta päästäisiin takaisin tien
päälle.
 |
| Swags! |
Reissu
lähenee loppuaan, iltapäivällä saavuttaisiin Broomeen. Koko päivä
istuttiin bussissa, jälleen kerran. Aamupäivästä tehtiin pysähdys
80 mile beachille, jossa nousuvesi yllätti mut ensimmäisen kerran
ja meinasi viedä mun thongsit mukanaan. Keli oli ihanan helteinen,
ja makoiltiin hyvä tovi rannalla. Tosin tämän seurauksena rannan
pikkusimpukat tarttuivat ihoon kiinni ja lähtivät vasta seuraavassa
suihkussa. Aromit olivat itse kullakin kohdillaan tässä kohdin,
edellinen suihku kun nähtiin päivänä 5 ja kunnon suihku olisi
tiedossa vasta illalla. Namskis! Voi sitä liimalettiä.
 |
| 80 mile beach |
 |
| Red soil on oikeasti punaista |
80
mile beachin jälkeen oli pysähdys road housella, josta saatiin
lounaaksi wrapit (viimeiset hetkeen!). Matka Broomeen tuntui
loputtoman pitkältä, kun tällä kertaa oikeasti seurattiin niitä
kylttejä, jotka kertoivat etäisyyttä Broomeen eikä vain johonkin
randomkaupunkiin. Joskus iltapäiväkolmen aikaan vihdoin saavuttiin
Broomeen, ja voi sitä iloa! Bussissa istuminen oli ohi! Käytiin
infocenterissä vilvoittelemassa a/c:n alla ja tehtiin pieni
sightseeing. Marian toiveesta käytiin myös kääntymässä Gantheaume Pointilla, jossa on dinosauruksen jalanjälki ja komeat
maisemat Cable Beachille. Mua siinä kohtaa hikoilutti ja ällötti
oma itseni ja suihkuttomuuteni niin paljon, että en pystynyt
ajattelemaan mitään muuta kuin hostellin suihkua. Ja kun vihdoin
päästiin hostellille (Kimberley Klub), voi sitä riemua kun pääsin
suihkun alle! Välillä ihminen voi olla pienestä tyytyväinen.
 |
| Road housella matkan varrella oli kokoelma australialaisia liikennemerkkejä |
 |
| Ainakin WA:ssa teillä on noita vihreitä merkkejä numeroineen kertomassa kuinka pitkä matka seuraavaan kaupunkiin on, ehkä kymmenen kilometrin välein. Kätevää! |
 |
| Gantheaume Point |
 |
| Gantheaume Point |
 |
| Gauntheaume Point |
 |
| Ensikosketus Cable Beachiin, joka on useampaan kertaan äänestetty yhdeksi WA:n kauneimmista rannoista |
Koska olin buukannut tourin vain yhteen suuntaan, mulle ei enää majoitukset kuuluneet hintaan vaan jouduin itse bookkaamaan oman hostellini. Broomessa on kaksi isompaa hostellia, Kimberley Klub (KK) sekä Beaches of Broome. Broome on tosi hassun mallinen, siellä on pitkä matka joka paikkaan. Kaupungista biitsille on ehkä viitisen kilometriä. Biitsillä ei ole palveluita, mutta kaupungissa ei ole biitsiä mihin mennä lekottelemaan. Tai no, on siellä Town Beach mutta sinnekin on muutaman kilometrin kävely ja helteessä kävely ei vaan ole mun juttu. Valitsin KK:n, koska paluumatkan bookanneet tourilaiset majoittuivat KK:n. Loput olivat Beaches of Broomessa, mikä oli harmi koska hostellien välillä oli bussimatkan verran välimatkaa, ja bussit lopettavat kulkemisensa seitsemältä illalla. Ensimmäistä iltaa ei siis vietetty yhdessä, vaan hengattiin KK:n porukan kanssa hostellilla. Hostellissa oli oma baari, ja koska se oli melko kallis käytettiin hyväksemme happy hour. Ei jaksettu enää kävellä kauppaan häppäreiden jälkeen, joten syötiin erittäin ravinteikas dinneri Macca'sissa ja mentiin aikasin nukkumaan. Sammuin kuin saunalyhty, vaikka nukuin yläsängyssä jonka patja muistutti lähinnä vauvojen vaipanvaihtopöytää (patja reunoilta huomattavasti korkeampi kuin keskeltä). Tunsin jokaisen puolapuun patjan alta, mutta se ei menoa haitannut.
Päivä
10: Koska ollaan melkoisen monta päivää herätty samaan aikaan
auringon kanssa, heräsin KK:ssakin iloisesti aamuseitsemältä ilman
herätyskelloa. Oltiin sovittu, että lähdetään yhdeksän jälkeen
rannalle joten mulla oli tapettavana muutama tunti ennen muiden
heräämistä. Tein aamupalan jälkeen pikku lenkin Wooliesille ja
Targetille, piti ostaa uusi biitsipyyhe. Edellinen katosi whale
sharkeissa tuulen mukana Intian valtamereen. Hups. Debi säikähti
pyyhkeen lentämistä laivan kaiteelta niin paljon, että alkoi
paniikissa huutamaan ”towel towel!!!” ja osoitti pyyheliinaa joka
killui meressä. Itse en olisi koko asiaa edes huomannut. Tourin
henkilökunta luuli, että kyseessä oli jotain paljon arvokkaampaa,
ja käänsi laivan takaisin tarkoituksena pelastaa mun 10 aud
Targetin pyyheliina :D oli jotenkin hellyyttävää, eikä ne
meinanneet ottaa kuuleviin korviinsa että en mä sitä tarvitse,
voin ostaa uuden. Pyyhe oli kuitenkin mennyttä, onneksi oli kaksi
pyyhettä matkassa mukana.
Ensimmäinen
päivä maattiin Town Beachillä. Kahlailtiin meressä ja hikoiltiin.
Ihmeteltiin vuorovettä, joka oikeasti oli vuorovesi. Juotiin
muutamat sidut ja syötiin jätskiä. Illalla oli pyykkipäivä, ja
kokkailtiin iso satsi pestopastaa dinneriksi. Syöjiä oli kuusi, ja
Pascal halusi välttämättä ostaa 1,5 kiloa spagettia, 700g juustoa
sekä kolme purkkia pestoa koska sillä oli nälkä. Se ei ottanut
kuuleviin korviinsa että ehkä vähän vähemmälläkin
selvittäisiin, koska syöjistä kuitenkin viisi oli tyttöjä.
Syötiin sitten pastaa. Ja eikä sitä kauheasti edes jäänyt yli,
koska Pascal poltti ehkä puoli kiloa pohjaan.
 |
| Town beach nousuveden aikaan |
 |
| Arskaajat |
 |
| Town beach laskuveden aikaan |
 |
| Pelottavin kuva ikinä pestopastadinneriltä |
Päivä
11: Tarkoituksena oli spottailla China Townia aamu, mennä Town
beachille päiväksi sekä illalla open air cinemaan. No,
suunnitelmillahan on tapana muuttua. Town beach vaihtui mun, Idan ja
Julian osalta Cable beachiin. Oltiin kaukana Town beachista ja oli
kuuma ja hikinen. Ei jaksettu kävellä sinne, joten otettiin bussi
Cable beachille. Cable beach on upea! Se on pitkä, ja etenkin
auringonlaskun ja laskuveden aikaan hieno. Cable beachilla
järjestetään myös kameliretkiä, mutta tällä kertaa jätettiin
välistä. Maattiin Cable beachilla auringonlaskuun asti, ja
auringonlaskun aikana Debi ja Amalie liittyi meidän seuraan.
Tarkoituksena oli ”have a last night out”! Eipä siis menty
leffaan, vaan suuntana oli irkkupubi, jossa on open mic night
tiistaisin ja se on aivan tupaten täynnä.
 |
| Gourmetlounas. Hyvin se vesi lämpiää auringonpaisteessa :D |
 |
| <3 |
 |
| Auringonlaskua Cable Beachilla |
 |
| Perussettiä Broomessa. Kamelikävelyt auringonlaskussa on iso bisnes |
Oli
kivaa vähän tälläytyä, kun on viikon elänyt samassa hupparissa.
Otettiin muutamat drinksut hostellilla ja käveltiin irkkupubille,
joka oli ihan Town beachin vieressä. Onneksi oltiin ajoissa
liikkeellä, ja päästiin jonottamatta sisälle. Amalie tosin jäi
oven ulkopuolelle, koska se ei ollut tajunnut ottaa henkkareita
mukaan (amatöörivirhe). Debi jäi sitten Amalien kanssa, ja me muut
mentiin sisään. Ida ja Julia lähti melkein saman tien ulos
tupakalle, ja mä jäin Pascalin ja Steffin kanssa sisälle. Ida ja
Juliaa ei kuulunut takaisin sisälle, ja menin ihmettelemään mikä
kestää. Siellähän ne seisoivat jumissa jonossa, koska paikka oli
kuulemma täynnä! Meidän mittakaavassa se oli lähinnä puolityhjä
tyhjine pöytineen, ja ulkona seisoi satakunta ihmistä kärkkymässä
sisällepääsyä tyhjään baariin. Poket päästivät sisälle
ainoastaan jonkun tullessa pois, joten melko pitkään jouduttiin
odottamaan Idan ja Julian pääsyä takaisin sisälle. Ja koska oli
tiistai-ilta, niin paikka oli auki vain kahteentoista. Kyllähän me
porukalla kerettiin ehkä puolisen tuntia pitämään hauskaa :D
Käveltiin
takaisin hostellille porukalla hieman puolen yön jälkeen. Broome on
ensimmäinen paikka, missä mua on pelottanut kävellä yksistäni,
mutta porukalla tilanne oli ihan ok. Broomessa on tosi paljon
aboriginaaleja, vähän samaan tyyliin kuin Alice Springsissä. Osa
niistä on ihan harmittomia, mutta osa niistä ottaa haluamansa
vaikka väkisin, oli sitten kyse rahasta, tupakasta tai alkoholista.
Meitä varoteltiin moneen kertaan sekä Luken että hostellin
toimesta, että yksin ei saa kävellä pimeällä missään
tapauksessa. Eikä kyllä olisi tullut mieleenkään, pakko myöntää.
Ajateltiin kuitenkin, että ehkä kuuden hengen äänekäs porukka on
tarpeeksi iso pitämään tunkeilijat poissa kuvioista. Kyllä silti
kaikenmoista kulkijaa tuppautui seuraan, mutta mitään ei
tapahtunut.
Päivä
12: Viimeinen päivä Broomessa, keskiviikko. Takaisin Perthiin
tourin mukana menijät starttasivat aikaisin aamulla, joten olin
hostellissa yksinäni. Broomen hostelleissa suurin osa ihmisistä on
long termiläisiä, koska Broome on niin kaukana kaikesta että sinne
mentäessä pitää yleensä olla kunnon syy. Sinne ei vain eksytä.
Tästä syystä en hostellilla oikein tutustunut keneenkään, joten
hengailin päivän keskenäni. Suurin osa muista tourilaisista oli
myös lähtenyt jatkamaan matkaansa, suurin osa Darwiniin. Kun on
ollut 11 päivää 24/7 muiden kanssa, ei oikeastaan yhtään
haitannut olla yksin. Hain aamulla evästä Wooliesilta, checkasin
itseni ulos hostellista ja otin suunnaksi Cable beachin. Mulla oli
hyvää aikaa paistatella auringossa koko päivä, lento takaisin
Perthiin lähti vasta kahdeksan aikaan illalla. Auringossa makoilu
alkoi kuitenkin tylsistyttää iltapäivästä, ja tulin takaisin
hostellille. Ostin tunnin verran elämäni kalleinta nettiaikaa,
mutta olipa vain kiva skypetellä hetki ja tsekkailla muutenkin
blogeja jne :)
 |
| Kävelin kentälle |
 |
| Broomen kansainvälinen lentokenttä oli jotenkin hassu |
Broomen
kansainvälinen lentokenttä on siitä hassu, että se on ihan
kaupungin keskustasta. Mulla oli siis hostellilta kävelymatka
lentokentälle! Enpä ole ennen lentokentälle kävellyt, kerta se on
ensimmäinenkin. Olin hyvissä ajoissa kentällä, mutta eipä
haitannut koska mua hellittiin siellä ilmaisella wifillä (kahden
viikon tietokonetauon jälkeen ilmainen wifi on äärimmäistä
luksusta). Kun pääsin Virginin koneeseen, nukahdin saman tien.
Havahduin ruokaan, ja nukuin vähän lisää. Matka tuntui pitkältä
(2,5h) koska olin väsynyt ja halusin hostellille nukkumaan. Paleli.
Vitutti. Perthin kentällä jouduin odottelemaan bussia puolisen
tuntia, mutta onneksi se oli shuttle bus joka toi mut suoraan
Banjo'sin ovelle. Banjo'sissa oli ihanan lämmin vastaanotto: check
outia on myöhästetty klo 12 päivällä, ja respan dude oli tehnyt
mulle pedin valmiiksi dormiin. Huoneiden jaossa oli myös käynyt
joku moka mun hyväkseni, ja pääsin pienempään dormiin, jossa oli
oma kylppäri. Huoneessa oli myös tavallisesta poiketen lämmin,
joten uni hiipi nopeasti.
Näin
päättyi mun tourini. 12 mahtavaa päivää, 13 mahtavaa ihmistä,
uusia ystäviä. Uskomattomia maisemia sekä kokemuksia. Liian monta
puuduttavaa tuntia bussissa. Mahtavuutta <3 vaikka en ehkä
tour-ihmisiä olekaan, voin silti sanoa että parhaimmat kaksi
viikkoa Australiassa olivat ehdottomasti tuolla tourilla. Ihmiset
tekevät monta asiaa, tässä tapauksessa tämän tourin :)
Mulla loppuu sekä aika että koneesta akku, enkä valitettavasti ehdi oikolukea tätä. Lupaan tehdä sen huomenna!
