torstai 17. tammikuuta 2013

Ensimmäiset päivät Sydneyssä

Huhheijaa, päästiin kuin päästiinkin perille. Ei ihan peukkujen pitäminen Singaporessa auttanut. Brisbaneen kyllä päästiin, mutta myöhässä koska matkalla oli aivan jäätävä turbulenssi. Turbulenssin aikana pieni pelonpoikanen hiipi meille kummallekin takaraivoon, koska yhtäkkiä turvavyövalot syttyivät ja kapteeni ainoastaan kuulutti turvavöistä, eikä syystä mitään. Myös lentokoneen henkilökunta näytti huolestuneelta ja hyökkäsi saman tien penkeille istumaan. Ehkä tunnin verran pompittiin ja heiluttiin edes takaisin, ja mun naama muuttui hiljaa mutta varmasti vihertäväksi. Lennon viimeiset pari tuntia kuluivatkin sitten siihen, että keräilin itseäni kasaan ja yritin olla oksentamatta. Qantaksella ei ollut yhtään sen enempää tilaa penkeissä, vaikka kone olikin huimasti Finnairin konetta suurempi. Lentoaikakaan ei ollut "kuin" 7,5 tuntia, mutta tuntui Finnairin lentoa pidemmältä. Leffoja ja tv-sarjoja olisi ollut vaikka muille jakaa ja ruoka oli ihan kohtuullista, mutta ei niistä oikein osannut nauttia koska koko ajan oli sellainen olo että kaikki mitä suuhunsa laittaa tulee saman tien ylös.

Singaporessa meidät Brisbanen lennolle buukannut nainen sanoi, että meidän tulee ottaa laukut ulos Brisbanessa ja laittaa ne uudelleen sisälle Sydneyn lentoa varten. Tiian kanssa tätä ihmeteltiin ja kysyttiinkin, että onko 2,5 tunnin vaihtoaika varmasti riittävä tälle kaikelle, ottaen kuitenkin huomioon että astutaan maahan ensimmäistä kertaa. Naisen mielestä aikaa oli enemmän kuin tarpeeksi, joten meidän ei auttanut kuin luottaa tämän sanaan. Eihän se aika sitten mihinkään riittänyt lennon oltua myöhässä ja passijonon ollessa tunnin mittainen. Oltiin ihan stresseissä, koska meitä oltiin tulossa kentälle vastaan ja oltiin jo ties kuinka monta kertaa muutettu paluuaikaa. Rynnittiin tullista läpi, ja oltiin ilmeisesti niin reppanan läpi että kukaan ei meiltä mitään kysellyt. Qantaksen tiskille päästiin puoli tuntia ennen lennon lähtöä, ja täti totesi että missattiin lento. Onneksi seuraava lähti jo tunnin kuluttua, joten saatiin paikat siihen. Ennen lennon lähtöä tehtiin freesautuminen numero kaksi, ja oltiin iloisia siitä että ollaan kohta perillä. Jouduttiin myös menemään ulos terminaalin vaihdon vuoksi, ja voi sitä tunnetta kun ensimmäistä sukellettiin lämpöön ja aurinkoon ja nähtiin palmuja!

Sydneyssä oltiin lopulta klo 13, suunnitellun klo 07 sijasta. Reissussa rähjäännyttiin, ja kyydin saapuessa mentiinkin ensimmäiseksi hostellille suihkuun. Meitä oli vastassa Tiian kaverin kavereita tämän Aussivuoden ajalta. Umppa ja Matt ovat osoittautuneet kullanarvoisiksi ja erittäin auttavaisiksi. Keskiviikkona he kuskasivat meidät tosiaan tänne Zing!'lle, odottivat sen aikaa että käytiin suihkussa ja lähtivät sen jälkeen kierrättämään meitä Manlyyn. Manly on saari Sydneyn edustalla, noin puolen tunnin lauttamatkan päässä Circular Quaylta (eli sieltä, missä Oopperatalo on). Mentiin Manlyyn autolla, kierreltiin ympäriinsä ja ensi töiksemme ostimme thongsit, koska kummallakin oli mukana vaan tennareita. Illemmalla pojat jättivät auton Manlyn satamaan, ja tultiin lautalla takaisin. Lauttamatka tosiaan kestää noin puoli tuntia ja maksaa hiukan päälle 7aud. Jos Sydneyssä päin liikkuu, Manly on ehdottomasti käymisen arvoinen paikka! Meininki on rentoa, ja biitsikin löytyy.

Illasta käytiin vielä porukalla istumassa Darling Harbourissa terassilla. Tiia ja pojat lähtivät tämän jälkeen vielä ulos, mä tulin nukkumaan hostellille univelkoja ja jetlagia pois. Uni tulikin heti yhdeksältä illalla, ja sitä riitti noin aamuseitsemään. Pääsin siis aika lailla suorilta Australiaan aikaan :)

Helsinki-Vantaalla kohti suurta maailmaa!

Manly beach

Sydney Manlystä päin katsottuna

Sydney CBD ja satama. Oopperatalo oli pienempi ja silta suurempi kun luulin :)

Darling Harbour

Tänään torstaina lähdettiin jo ajoissa liikkeelle. Käveltiin Tiian kanssa meidän hostellilta King's Crossilta Circular Quaylle, jossa tavattiin pojat. Luultiin, että matka on lyhyet ja vie vain hetken, tietämättämme tehtiin aikamoinen kierros kun ei karttaa jaksettu lukea :D käveltiin siis Botanical Gardenin vierestä merenrantaa pitkin ja syötiin jädeä. Vaikka thongsit hankasi varpaidenväliä rikki, oli elämä melkoisen mukavan oloista ja kävely sujui leppoisasti :) Pelkäsin vähän etukäteen, että päivästä tulee tosi kuuma mutta onneksi Sydneyssä monesti puhaltaa tuuli mereltä, joka ainakin näillä keleillä viilentää oloa mukavasti. Ilma on tosi kosteaa, ja tuntuu että hiukset ja meikki asettuu ihan eri tavalla kuin kotona Suomessa.

Pojat odotti meitä Oopperatalolla, ja lähdettiin yhdessä kohti Darling Harbouria tarkoituksena mennä Sea Lifeen, Sydney Wildlife Parkiin sekä Madame Tussaud'lle. Ainakin mulle nämä kaikki kolme plus vielä Sydney Tower saman päivän aikana oli hieman liikaa, mutta tulipahan käytyä ja oltua tehokkaita. Akvaariossa ja "eläintarhassa" oli mukava nähdä paikallisia elukoita, ja ainakin akvaarion jälkeen mulle tuli erittäin vahvasti sellainen olo että en halua edes varvastani kastaa mereen, niin paljon siellä on erilaisia inhottavan näköisiä otuksia :D Wildlife Parkissa sain säännöllisesti sydänkohtauksia, koska käärmeet eivät olleet missään omassa "käärmetalossa", niinkuin usein esim. Suomessa, vaan niitä oli ripoteltu pitkin ja poikin Wildlife Parkia. Nähtiinpä nyt ainakin se Australian myrkyllisin käärmelaji Brown snake. Muita metkoja otuksia olivat hait esimerkiksi hait ja manaatit, koalat, kengurut ja kaikki muut paikalliset vipeltäjät. Paikalla oli myös iiiso krokotiili. Kovin lähelle eläimiä ei päässyt, koska suurin osa oli lasin takana (eläintarha oli vähän kuin käytävä sisätiloissa, ja eläimet olivat ulkona omissa aitauksissaan), mutta koalia ja kenguruita pääsi katsomaan ulos. Ison sydäri tuli kuitenkin kenguruiden kanssa samassa tilassa ollessa: ulkona oli eläintenhoitajan kaulassa python tms, jota myös vierailijat pääsivät pitelemään. Käärmeet on ihan ok niin pitkään kun ne ovat lasin takana.... Wildlife zoosta skippasin kokonaan hämähäkkisektorin, tuntui siltä että elukoita oli nähty ihan tarpeeksi siihen mennessä.

Eläimien jälkeen mentiin Madame Tussaud'lle, joka ei millään tavalla eronnut muista vastaavista. Ehkä kahden jälkeen voi jo todeta, että on nähnyt ne kaikki. Madame Tussaud'n jälkeen valuttiin Sydney Towerille katselemaan maailmaa 230 metrin korkeudesta. Olihan se mukavaa saada hieman perspektiiviä kaupunkiin yläilmoista, tietääpä ainakin hieman että missä mitäkin on. Loppuilta kulutettiin Tiian kaksin shoppaillen, pojat karkasivat muualle. Hankintalistalla on vaikka ja mitä, tärkeimpänä ehkä sellaiset sandaalit, joilla pääsee baariin sisälle sekä uudet bikinit. Mulle tuli ehkä hieman yllätyksenä, kuinka tiukka pukukoodi saattaa täällä Australiassa olla baareihin. Suomessa oon käyny esimerkiksi Fat Ladyssä työvaatteilla ja jollain perustalvikengillä, mutta Ausseissa tää ei ole mahdollista kuin jossain backpacker - baareissa. Sandaaleita etsiessä meinasi jo iskeä epätoivo, koska kaikki on täällä kamalan kallista! Alle 60audin ei saa oikein mitään (noin 50 euroa), mutta siihen lienee tyydyttävä mitä on. Tiia löysi jo kauniit korkokengät itselleen, mulla on huomenna tiedossa lisää sovitusta. Löysin myös about täydelliset bikinit Billabongilta, mutta tässä kohtaa 90 aud bikineistä tuntuu hurjalta summalta. Umpan mukaan tosin uikkarit on hinnoissaan täällä erilaisten surffimerkkien jyrätessä markkinoita, mutta elättelen vielä toiveita. Edes yksi asia saatiin hoidettua: simkorttien hankinta puhelimeen. Otettiin Vodafone, sen ihmeempää vertailua ei edes tehty. Nettiä käytetään ainoastaan puhelimen kautta (personal hot spot), saa nähdä kuinka pitkään 500mt vai mb vai mitä lie riittää.

Huomenna vuorossa Bondilla makoilua ja mulle kenkien metsästystä, jotta voidaan lähteä illalla valloittamaan The Rocksin baareja! Rusketusta pitää ehdottomasti syventää, tällä hetkellä selässä on vain epämääräisiä rajoja topin olkaimista ja laukun hihnasta. Aurinko ei porota polttavasti mutta väriä se kyllä antaa :)

Vielä lisää kuvia. Niiden jälkeen kalkkilaivan kapteeni kiittää ja kumartaa!

Sydneyn pilvenpiirtäjät

Jotenkin vaan tää näky, missä etualalla on Botanical Garden ja sen taakse piirtyy Sydneyn pilvenpiirtäjät ei vaan mahdu mun tajuntaani

Kaveri, jota en todellakaan halua nähdä luonnossa livenä

Look how cute am I!

Omistettu Anna-Marille :D

Kovasti pohdittiin, että ruskettuukohan täällä jos vaan seilailee ympäri kaupunkia eikä makaa rannalla... :D  kyllä, ruskettuu. 
ps. Jatkossa ei ehkä valokuvia ole näin paljoa, koska nettiyhteys on mitä on. Pitänee hyödyntää ilmaisia wifejä joita on kuitenkin aika lailla ympäri kaupunkia :)

4 kommenttia:

  1. Totaalinen repeäminen. :DD Kiitos<3 Miss you<3

    VastaaPoista
  2. Olettepa ehtinyt paljon jo touhuta parin päivän aikana:)
    Me täällä -20 asteen pakkasessa kaiholla katsellaan kuvia. Koittakaa jaksaa kirjoitella, on tosi kiva lukea kuulumisia.

    VastaaPoista
  3. Tervetuloa maahan!

    Pari pikkupointtia mitä tuli mieleen:

    - On olemassa syy siihen miksi Vodafonen liittymät ovat yleensä siitä halvimmasta päästä; niiltä ei kummoisia kannata odottaa, eikä varsinkaan kuuluvuutta suurten kaupunkien ulkopuolella.

    - Tuo "rusketusta pitää ehdottomasti syventää"-pointti toi mieleen että kannattaa ottaa varovasti sen auringon kanssa. UV-indeksi on päivällä luokkaa 10-12 ja Suomessa yleinen II-tyypin iho palaa silloin ilman aurinkosuojausta alle 10 minuutisssa.

    - Manly ei ole saari :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha mietinkin eilen tätä kirjottaessani onko manly saari vai ei :D arvasin, ja pieleen meni. Aurinkorasva hankittiin tänään ja sen voimalla pystyttiin olemaan noin puolitoista tuntia rannalla. Ihme kyllä ei pahemmin punoita :)

      Poista

Kommentteja otetaan ilolla vastaan! :)