maanantai 7. tammikuuta 2013

Aika lentää

Hupsis, en oo taas pitkään aikaan päivittänyt mitään. Aika lentää hirvittävää vauhtia, lähtöön on viikko. Viimeiset viikot ovat menneet töiden merkeissä, viimeisiä muuttoon liittyviä asioita tehdessä, kavereita nähdessä sekä vaan oleillessa. Nautin siitä, että nyt voi vaan olla yksin kotona ja möllöttää Sinkkuelämää. Ensi viikolla on jo muunlaiset aktiviteetit mielessä ;)

Kuten aikasimmin jo kerroin, muutin hieman ennen uutta vuotta. Vaikka aluksi ehkä hieman mietittiin, että onko neljä neliömetriä liian pieni mun tavaroille mutta hyvinhän ne sinne mahtui!

Luulin että mulla olisi ollut enemmänkin omaisuutta. Aika vähällä sitä nähtävästi pärjää...

Mun mielestä Muumilehtien vuosikerrat 1990 - luvulta ansaitsee erityishuomion :D

Uusi "osoite" Yläjärven Varastotiellä

Uusi vuosi otettiin maltillisesti vastaan töiden merkeissä. Pääsin kotiin klo 23, ja uuden vuoden otin vastaan kotosalla katsellen raketteja kuudennen kerroksen ikkunasta. Käyhän se näinkin, ehkä Austaraliassa kerkee sitten juhliin ja rellestään yhden uuden vuoden edestä ;) ammuttiin me sentään töissä raketteja. Jotain uuden vuoden fiilistä!



Heti tammikuun alussa oli Tampereen AFS:n Midstay - leiri. Yhdessäoloa, juttelemista, leikkejä, saunomista, kodassa grillailua, syömistä, "iltateetä" keittiössä. AFS - leirin peruselementit :) On noi meidän höpönassut vaan mukavia :) Mun AFS - ura taisi aika lailla olla tässä. Onneksi ihmiset pysyy elämässä mukana, vaikka itse toimintaan ei enää osallistuisikaan. Mitäköhän mun elämä olisi ilman AFS:ssää? Niin paljon hyviä muistoja, rakkaita ystäviä ja hulluja tempauksia. Erityismaininnan saavat ehdottamasti Minna, Inka, Kisse, Anna ja Suski, muitakaan toki unohtamatta. Ollaan asuttu enemmän tai vähemmän yhdessä, reissattu ja vaan oltu. Kisse tässä vitsailikin, että "kommuuni goes Australia" :D mut ihanaa, nään Minnan 23 yön päästä!

Leikitettiin vaihtareita...

...ja grillattiin kodassa makkaraa ja tikkupullaa.

5.12. juhlittiin sekä mun vanhempien pyöreitä että mun valmistujaisia. Juhlat olivat mukavat, paikalla oli paljon ihmisiä. Sukulaisia sekä äidin että isän puolelta sekä ystäviä. Mun rakkaista ystävistä paikalla oli Sofia, Linda, Katja ja Suvari. Syötiin sekä juotiin hyvin, nautittiin yhdessäolosta. Jatkettiin iltaa vielä Suvarin luokse, ja siitä Tampereen yöhön. Juhlista jäi päällimmäisenä tunteena mieleen se, kuinka paljon mulla oikeastaan onkaan ihmisiä ympärilläni. Kaikki olivat ihania, ja toivottelivat hyvää reissua. Juhlat myös kartuttivat matkakassaa reilusti, sain myös muutamia hyödyllisiä tavaroita. Iso kiitos siis kaikille mukana olleille!! Juhlista mulla ei juurikaan ole onnistunutta kuvamateriaalia, mutta Linda kovasti rakasti maailmaa (tai oikeammin Tiiaa) yöllä baarissa!:

Voi kaverit sentään, teitä tulee ikävä!!

Ne oli myös tulostanu mulle lompakkokokosen kuvan koko meidän porukasta (joka on varmaan ainoa jossa ollaan kaikki paikalla!) ja sen taakse muistuttaneet mua säästämään rahaa myös paluulippuun. Näiden ihmisten ansiosta pääsin myös ensikosketukseen Aussidollareiden kanssa, jotka ovat kuin monopolirahaa!

Sain lahjaksi myös Mad Manners - kirjan, jota oon hieman ehtinyt selailemaan ja joka vaikuttaa huippumielenkiintoiselta!

Loppukevennyksenä: mä en selvästikään osaa elää matkalaukkuelämää. Kai se olis pikkuhiljaa aika ruveta harjoittelemaan.....

Tuleva viikko on melkoista haipakkaa. Huomenna täytyy seuloa kaikkia papereita, ja etsiä mm. kaikki reseptit ja työtodistukset. Nään myös Inkaa. Keskiviikkona on meidän isän virallinen juhlapäivä, joten silloin juhlitaan. Torstaina on treffit Anna-Marin kanssa. Perjantaina on lääkäriaika korvien takia ja aika suorittaa pakkaaminen, jota toivottavasti saan aikaiseksi aloittaa ennen sitä. Lauantaina mennään tsekkaamaan Jarnan uusi asunto, ja illalla ulos vielä kerran ihanien tyttöjen kanssa! Sunnuntaina Riikan kämppä pakettiin ja maanantaina OFF WE GO! Pieni mieli yrittää tajua, mitä tapahtuu. Ehkä sitten siellä lentokoneessa kun hysterisoidaan Tiian kanssa :D

Jännittäviä hetkiä siis eletään. Ihan pian.

Tässä biisi, joka on ollut melko kovassa soitossa viime viikot


7 yötä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentteja otetaan ilolla vastaan! :)