tiistai 15. tammikuuta 2013

Aina ei mee niinkun Strömsössä

Ihan ei vieläkään olla tajuttu, että ollaan puolessa välissä matkalla toiselle puolelle maapalloa. Helsingin päässä odotus meni melko smoothisti, juotiin sidut ja jauhettiin shaibaa. Tärinöissä hypättiin koneeseen, ja saatiin pienimuotonen sydänkohtaus kun tajuttiin millainen purkki se Finnairin kone on. Tilaa penkissä oli suunnilleen saman verran kun muutaman tunnin kestävillä Euroopan lennoilla, ja pistorasioitakin oli meille kahdelle vain yksi. Kun kone pääsi ilmaan todettiin, että tästä tulee piiiiitkä matka. Niin siitä tulikin, ja koko 12 tunnin lentomatka meni puolen tunnin pätkissä torkkuen. 

Singaporeen kun päästiin, tehtiin pieni freesautuminen vessassa ja mentiin kaffelle. Samalla katteltiin meidän jatkolennon porttia, jota ei ollutkaan. Lennon perässä luki myös retimed, mutta myöhästymistä oli tuossa kohtaa vain 15 minuuttia. Lähdettiin transfer - tiskille selvittelemään meidän istumapaikkoja, koska Suomen päässä meille ei ollut antaa vierekkäisiä paikkoja. Kahden suomitytön montut valahtivat melkoisesti, kun lentokenttätäti kertoi että lento lentääkin vasta huomenna ja kone, millä meidän olisi parin tunnin päästä pitänyt lentää oli edelleen Lontoossa!! Lähdettiin selvittelemään eri vaihtoehtoja päästä Sydneyyn, ja maalailtiin jo mielissä kuvia yöpymisestä Singaporesta ja megakorvauksista lentoyhtiöltä. Oikeasti tilanne meni paljon smoothimmin. Meidät buukattiin puoli kymmenen lähtevään Qantaksen Brisbanen lennolle, alkuperäisen lennon piti lähteä 20.15. Brisbanessa meillä on kahden tunnin vaihto, ja siinä ajassa meidän pitää ottaa tavarat ulos, tullata ne, pistää takaisin sisälle ja hyökätä itse turvatarkastuksen läpi. Katsotaan onnistuuko.... pitäkäähän peukkuja, Brisbanen lennon bordaus alkaa!

3 kommenttia:

  1. No mitä tuollainen reissu ois ilman tälläisiä juttuja! Toivottavasti pääsette edes parin päivän sisään perille ;D Mä pidän ainaki peukkuja!!

    VastaaPoista
  2. Tsemppiä teille tytöt! :) t. Jarna

    VastaaPoista
  3. Hyvä, että ootte kumminki päässeet jo Ausseihin. Finskillä sentään on niitä pistorasioita. Icelandairilla ei ollut Kanada/USA-lennoilla pistokkeita muuta ku bisneksessä ja economy extra-luokan eturivin penkeissä. Ja oli tuskaa ku läppärin akku alkoi oleen vähissä eikä iPhonessakaan ollu niin paljoa virtaa, että olis paljon musaa uskaltanu kuunnella. BA:lla oli silloin 6v sitten Brasiliassa ollessa kans kohtuu ahtaat ne jalkatilat, mielenkiinnolla odotan Lufthansan vastaavia nyt toukokuussa. Ei oo herkkua matkustaa turistiluokassa ei...

    t. Taru

    VastaaPoista

Kommentteja otetaan ilolla vastaan! :)