Jos vaikka aloitetaan mun ja Minnan Albanyn reissusta. Oltiin sovittu tästä jo varmaan kuukausi sitten, ja minähän innolla viimeisen viikon laskin öitä siihen että koska pääsee taas reissun päälle :D Torstaina 4.4. lähtö sitten koitti, ja musta tuntu että olisin ollut lähdössä isompaankin reissuun. Ehkä se vaan on se, että oon ollut paikallani nyt aika tarkalleen kaksi kuukautta, ja reissujalkaa on jo hetken verran vipattanut. Babysittasin aamulla muutaman tunnin, leivoin poikien kanssa korvapuusteja ja vähän ennen puoltapäivää sain Craigin vanhemmilta kyydin Bunburyyn, josta mun bussi Albanyyn lähti.
Tällä kertaa ei ollut valinnan varaa sen suhteen, miten Albanyyn menen. TransWA:lta ostin liput hintaan 55 aud/suunta mikä ei ole paha hinta siihen nähden että matka-aika on kuusi tuntia. Bussin mukavuus oli kaukana South West Coach Linen busseista, mutta kun jalat on tarpeeks kauan puutuneina niin eihän niitä enää edes tunne sen jälkeen ;) molempiin suuntiin mentäessä Manjimupissa oli puolen tunnin pysähdys mikä oli enemmän kun jees. Torstaina olin perillä Albanyssa mestoilla kuudelta illalla, checkasin itteni sisälle hostelliin ja lähdin seikkailemaan Colesille. Sillä reissulla menikin sitten vähän kauemmin kun luulin, ja pääsin ruokaa laittamaan vasta kasin aikaan. Olisin halunnut bondailla hostellilla uusien ihmisten kanssa (Minna tuli vasta perjantaina aamupäivällä), mutta Albany Backpackers on sen tyyppinen hostelli, jossa porukka vaan asuu eikä siellä meidän kaltaisia "turisteja" juuri käy. Niin kaikki oli jo menossa nukkumaan, koska metelistä päätellen porukalla alkoi työpäivä viiden jälkeen aamulla. Koomasin Frendejä ja menin ajoissa nukkumaan. Nousin seuraavana aamuna ylös vasta puoli kymmeneltä ihan vaan siitä ilosta että ei ollut pakko herätä aamulla :D Pyörin kaupungilla hetken, kävin Gloria Jeans Coffeessa aamukahvilla (kyllä, minäkin rupean pikkuhiljaa lämpeämään kahville) ja menin Minnaa vastaan. Oltiin kahdeksan hengen dormissa, jossa oli meidän lisäksi neljä ranskalaista jotka tavaramäärästä päätellen oli jo hetken siellä asustanut...
 |
Tollasella köröttelin molempiin suuntiin. TransWA on vähän kun Veeärrä, Governmentin ylläpitämä. Sillä pääsee melkein joka paikkaan mikä musta on WA:ssa jo aika hyvä saavutus |
 |
Mietin pitkään bussin ikkunasta tuijottaessa, että mikä etelärannikolla mättäsi maisemassa... Sitten sen keksin: luonnonnurmikko on vihreää. Ei pala etelässä puska ei, toisin kuin meillä. |
 |
Albanyn kylänraitti. Oli se isompi kun Busselton! Taustalla näkyy meri. |
Perjantaina käytiin vaan Domessa lounaalla (en ymmärrä, minkä takia wrap pitää tostata niin että siellä on rehut sisällä... kuuma kurkku on vaan inhaa) ja yritettiin vähän shoppailla, huonolla tuloksella tosin koska ei löydetty kauppoja :D molemmille tarttui mukaan Targetista musta perustoppi. Ostin mä tosin uudet kengätkin, mutta koska ne on Spend Less Shoesta, ne ihan oikeasti kestää päivittäistä käyttöä kolme viikkoa. Hinta ei päätä huimannut (19 audia), joten eiköhän niillä nyt tallustella siihen asti kun äitin lähettämät tennarit Suomesta saapuu!
(Ja miksi äiti lähettää mulle tennareita Suomesta: Aussit käyttää kenkä- ja vaatekoossa eri kokoja kun muu maailma (vai olisko briteissä samat?? viisaampi kertokoon). Vaatekoossa oon kerrankin löytänyt oikeasti sopivan koon (kokoskaala tuntuu olevan laajempi kun Suomessa), mutta kenkäkoot tökkii tosi pahasti. Sandaaleissa pystyn nippanappa käyttämään kokoa 10, mutta umpikengissä se on inasen liian pieni. Koko 11 on taas auttamattomasti liian iso. Ihan järjestelmällisesti kaikissa kengissä. Tarvisin 10,5, jota ei ole olemassakaan. Turhauduin ja pyysin äitiä tilaamaan mulle Hennesin nettikaupasta kahdet tennarit ja postittamaan tänne :D)
Muuten perjantaina käytiin illalla drinksuilla ja syömässä. Dinnerin jälkeen suunnattiin White Star - pubiin meidän hostellin viereen, joka osoittautui ihan mukavaksi paikaksi. Hengailtiin pilkkuun asti (12pm) siellä, ja tehtiin uusia kavereita. Saatiin sen jälkeen randomidea mennä vaihtamaan mekot päälle ja suunnattiin vielä clubille, joka oli myös ihan vieressä. Pääsin pitkästä aikaa tanssimaan :)
Lauantaina kello pirisi iloisesti aamuysiltä, aika lähteä road tripille! Oltiin jo perjantaina käyty vuokraamassa auto (King Sound Vehicle Hire, voin suositella lämpimästi!) joten päästiin lauantaina samantien matkaan. Minnan piti saada Bordenista auto mukaansa, mutta siinä tuli kaikenlaista säätöä joten jouduttiin sitten vuokraamaan auto. Vuokraamo ei ollut kovin iso, ja palvelu ensiluokkaista. Soitetiin sinne perjantaina, ja se vuokraamon omistaja tuli hakemaan meidät keskustasta. Auton vuokra oli 40aud/päivä ja sisälsi 100km. Lopuista kilometreistä maksettiin ekstraa ja niille tuli loppupeleissä hinnaksi 45 aud/200km. Palatessa vuokraamon omistaja heitti meidät takaisin keskustaan :)
 |
Meidän uskollinen menopeli etualalla. Palatessa meillä oli kaksi tyhjää rengasta ja kyllähän se aika lysyltä jo tossa parkissa näyttää olevan... Matkaa tuossa kohtaa takana 200km, 100 edessä. |
 |
Hei me road tripataan! Road tripit on ehkä parasta Ausseissa. Mää niin tykkään noista uusista popoista <3 ja kyllä mäkin ajoin, enkä laiskotellut koko matkaa :D |
Ekaksi ajettiin Albanyssa oleville Natural Bridgelle ja The Gapille. Kuvassa lisää infoa. Jouduttiin tekemään varmaan 50km ylimääräinen lenkki noiden takia mutta kannatti käydä. On se jännä, kuinka vaikuttava luonto voi parhaimmillaan olla... Tuntuu typerältä laittaa kuvia, koska niissä kaikki paikat näyttää mitäänsanomattomilta. Pelkästään se meren pauhu, tuoksu ja noi valtavan kokoiset kalliot on jotain niin käsittämätöntä, että ne pitää itse nähdä.
 |
Vähän on pientä pränttiä |
 |
Joku biitsi |
 |
Natural Bridge |
 |
The Gap |
Tuolta jatkettiin matkaa Denmarkiin, pysähdyttiin siellä turisti-infossa hakemassa kartta ja IGA:ssa hakemassa vähän matkaevästä. Otettiin suunnaksi Walpolessa sijaitseva Tree Top Walk (Albanyn ja Walpolen välillä matkaa on ehkä 120 km). Tree Top Walk on yhtä kuin 40m korkeudessa oleva riippusilta keskellä metsää. Metsässä kasvaa Tingle Tree - nimisiä puita, joiden ympärysmitta voi olla lähemmäs 30m, korkeutta 75m ja ikää 400 vuotta. Taaskaan kuvat eivät kerro lähellekään koko totuutta, mutta ehkä ne jotain perspektiiviä antaa. Pahimpien korkeanpaikankammoisten kannattaa harkita paikkaa uudemman kerran, kyseessä on tosiaankin kapea riippusilta, joka keinuu tuulessa... Meikäläiselläkin oli jo hieman hankaluuksia eikä paljoa alas tehnyt mieli vilkuilla. Tree Top Walkin pituus on noin 500m.
 |
Random maisemaa etelärannikolta |
 |
Vähän perspektiiviä: Minna seisoo toisella puolella sinisessä hupparissa |
 |
Edellinen kuva on otettu tämän vierestä.... |
 |
Halailtiin puita. Lopussa selvisi, että tien vieressä ei turhaan ollut kettinkiaitaa.... hups. |
Paluumatka tuntui loputtoman pitkältä, mutta pysähdyttiin välillä William Baylla katsomassa Green Poolia ja Elephant Rocksia. Taas(kaan) kuvat eivät puhu paikan upeuden puolesta, ikinä elämässäni en ole päätynyt yhtä kauniille biitsille kuin Green Pool oli.
 |
Green Pool |
 |
I <3 Australia |
 |
Green Pool. Vesi oli kylmää. |
 |
Tuolla oli rapuja ja liskoja |
 |
Ei tällaista maisemaa ole olemassa?? |
 |
Pieni lahdenpoukama Elephant Rocksin vieressä |
 |
Oon sitten onnistunut kuvaamaan ne saamarin kivet niin että ne ei edes näytä elefanteilta :D mutta siellä oli kivi, joka oikeasti näytti ihan norsulta kun sitä kattoi tietystä kulmasta. |
Tämän jälkeen ajeltiin autovuokraamolle droppaamaan auto, koska aika alkoi loppumaan. Illalla käväistiin vielä kiinalaisessa syömässä maailman parhaita kevätrullia ja sweet sour - kastiketta ja myös pubissa. Päädyttiin myös pyörähtämään eilen tutuksi tulleen alaskalaisen tytön kotipippaloissa.
Sunnuntaina vaan chillailtiin. Nukuttiin melkein koko päivä, käytiin hoitamassa jotain asioita ja haettiin lisää niitä maailman parhaita kevätrullia. Katottiin pari leffaa ja mentiin nukkumaan ajoissa. Maanantaina oli paluumatka tiedossa, joka meni tosi nopeasti. Tulin bussilla Bunburysta Busseltoniin ja matka venyi yhteensä kahdeksan tunnin mittaiseksi. Oli mukava tulla kotiin, koska oltiin vedetty aikamoisina duracell -pupuina ja väsy painoi. Illalla kävin Saanan kanssa vielä foreshorella pyörähtämässä ja aikasin nukkumaan.
Huh kun tuli maratonpostaus! Kirjottelen toisen postauksen kaikesta siitä kivasta, mitä Busseltonissa ollaan nyt puuhailtu :)
oijoi kuulostaa niin herkulliselta! ja vautsi mitä paikkoja, ehkää määki joskus........ ihan superkiva että oot viihtyny ny hyvin ja saanu kameleita, ota kaikki irti :) huippua ku jaksat kirjotella meille kuulumisia :)
VastaaPoista<3: lintsi