![]() |
Siinä on seuraavan kolmen kuukauden hommat.... |
Listallahan on vaikka mitä:
-vakuutusten hankkiminen
-asunnon irtisanominen marraskuussa
-rokotusten ottaminen
-veroasioiden hoitamista
-oman valmistumisen hoitaminen oikeaan aikaan + opinnäytetyön deadline - päivämäärät
-mitä tehdä liiton kanssa?
-varmistaa, että aamulehden tilaus loppuu
-englanninkielisten työtodistusten haaliminen
-kansainvälisen ajokortin hankkiminen
-oma visan hankkiminen
-tavaroiden seulominen ja hävittäminen sekä muutto
-sydneyn hostellin varaaminen ja melbournen lentolippujen ja eka hostellin varaaminen
-juuri ennen lähtöä vielä kaikki mahdolliset kopiot passista ym. ja rahan vaihtaminen
Kokosin to do - listan niin, että siinä näkyy jokainen päivä. Tällä tavoin mun oli helpompi hahmottaa vapaapäiviä ja koulupäiviä ihan töiden suhteenkin. Siinä onkin sitten seuraava murheenkryyni: töiden hankkiminen vielä muutamaksi kuukaudeksi. Ei se ennenkään ole hankalaa ollut, joten jää nähtäväksi mitä nyt käy :) kummallista kun ei tällä hetkellä ole työvuorolistaa eikä lukujärjestystä. Joten vedin onepiecen päälle ja yritän hyvällä omallatunnolla chillata ja löhötä koko päivän :) sain aamulla hoidettua kaikki pakolliset töihin ja kouluun liittyvät asiat. Tuntuu että oon ollu hereillä vähintäänkin ikuisuuden, vaikka kello on vasta puoli kakstoista... Josko nyt vaikka saisi sitten sen unirytminkin kuntoon?
Tänään on vielä vuorossa yksi to do - asia: rokoteajan varaaminen. Kävin elokuussa rokotelääkärin juttusilla, ja päädyttiin lopulta siihen, että koska mulla ei hepatiittirokotusta vielä ole, niin otan twinrixin sekä sitten japanin aivokuumerokotuksen. Tuo japanin aivokuumerokote on Australissa vähän niin ja näin ja muutenkin suhteellisen harvinainen sairaus (hyttysten levittämä infektio, joka aiheuttaa neurologisen sairauden, ja osalle sairastuneista jää pysyviä neuropsykiatrisia oireita). Tuota kuitenkin Kaakkois-Aasiassa ja pienessä osassa Queenslandia on, ja koska oon ehkä vähän vainoharhanen niin ajattelin sen rokotteen ottaa. Se rokotelääkäri antoi mulle myös ohjeet malarialääkityksistä ja kolera- ja lavantautirokotteista siltä varalta että satutaan eksymään jonnekin Indonesian viidakkoihin. Mitä hiukan kyllä rohkenen epäillä..... :D
Twinrixissä on kolme pistosta, ja japanin aivokuumeessa kaksi. Onneksi nuo kaksi ekaa piikkiä voi ottaa samassa setissä (0 ja 28) ja twinrixin kolmas sitten tuikataan Ausseissa (6kk ensimmäisestä pistoksesta). Muutenhan tää homma olisi ihan piece of cake, mutta oon ihan järkyttävän piikkikammoinen, joten rokotuskäynneistä voi tulla mielenkiintoisia.... Yyh, puistataa jo ajatuskin. Wish me luck!
mielenkiintonen blogi sulla! oon ite lähössä ausseihin 23 päivän päästä ja kyllä jännittää jo kovasti :) lueskelin sun blogia ja aattelin vinkata et ton anniskelupassin voi suorittaa netissäkin http://www.onlinersa.com.au jos odottelutekemistä kaipaat ! ite aattelin varata ton kurssin itelleni ehkä jos ekalle viikolle Sydneyssä huii...
VastaaPoista-sonja
http://aussiedreamcometrue.blogspot.fi
Hei kiitti vinkistä! Jos töitä ei pikkuhiljaa ala kuuluun, nii ripee odottavan aika käymään pitkäksi... sulla ei oo enää pitkään jäljellä, hui! :)
VastaaPoista